My tiny dreams

If you don't step forward, you're always in the same place

2012-01-17T04:34:00.000+02:00

"Jos et astu eteenpäin, olet aina samassa paikassa."

Kuulitteko tekin tuon pamauksen, joka seurasi siitä kun pari järjen palasta pamahti yhteen aivoissani? Minä kuulin, ja erityisesti tunsin. Kerronpa teille vähän sellaisesta vapautuneesta naurusta, joka seuraa siitä kun vähän tajuilee asioita. Se on aika mahtavan ihanaa!

Jos en ihan oikeasti yritä parantua, en myöskään koskaan parannu. Jos vain sinnikkäästi yritän ajatella olevani terve, jään jumittamaan paikalleni ajatuksieni kanssa. Jos jään odottelemaan jotain mullistavaa hetkeä, joka vie kaikki ongelmani pois, voin ihan rauhassa odotella koko loppuelämäni. Ei tämä olo tule muuttumaan tästä yhtään mihinkään, jos en uskalla astua eteenpäin.

Siksi olenkin nyt psykologin ja lääkärin rohkaisemana aikeissa hakea psykoterapiaa. Oloni on helpottuneempi kuin aikoihin, kun uskallan viimein myöntää itselleni, etten pärjää ilman kunnon apua. Olen yli puoli vuotta uskotellut itselleni, että tähän asti saamani keskusteluapu erilaisilta tahoilta sekä tekemäni suuret oivallukset riittävät parantumiseeni. Onhan oloni parantunut huomattavasti aiemmasta: en enää koko ajan halua kuolla, vaan elämässäni on tilaa myös onnellisille hetkille. En ole vain suostunut tajuamaan, että se ei todellakaan riitä.

Suurin shokki on ollut tajuta, että syömishäiriö on itse asiassa vain oire kaikesta muusta pahasta. Kun tajusin, että alan yhä useammin olla tyytyväinen vartalooni, huomasin järkytyksekseni, ettei paha olo lähtenytkään pois. Oikeastaan se tuli vain paremmin esille sieltä hälvenevien pakkomielteiden alta. Syömishäiriö on ollut minulle pelkkä keino paeta sellaisia ongelmia, jotka ovat liian kipeitä ajateltaviksi. Keskittäessäni kaiken ajattelun syömisen ympärille kehitin sairauden, jonka kanssa oli helpompi olla olemassa kuin omien ajatusteni.

Minua pelottaa ihan uskomattoman paljon kohdata nuo ongelmat, jotka syömishäiriön alta paljastuvat. Syömishäiriö on niin tuttu ja turvallinen, olen elänyt sen kanssa jo melkein kymmenen vuotta, mutta syvemmät traumat ovat täysin tuntemattomia eikä minulla ole minkäänlaisia keinoja käsitellä niitä. Samalla olen kuitenkin myös toiveikkaampi kuin ikinä, sillä vihdoin alan saada kunnollista apua!

Vaikka se sama pieni 11-vuotias tyttö minussa, joka alunperin sairastui syömishäiriöön, tahtoisi palata takaisin tuttuun laihdutuksen maailmaan, nykyinen 20-vuotias minä ymmärtää mitä siitä seuraisi. Jos en uskalla ottaa tätä järjettömän pelottavaa askelta kohti tuntematonta, jatkan vain ongelmieni väistelemistä muilla ongelmilla enkä ikinä parane.

You are not your appearance

2011-12-03T02:54:00.000+02:00

Sinä et ole ulkonäkösi. Et tietenkään - ulkonäköhän on vain se, miltä ihminen näyttää! Se ei ihan oikeasti ole yhtään mitään muuta. Ulkonäkösi kertoo vain sen, miltä näytät. Se ei kerro sinusta itsestäsi mitään.

Mietipä hetki vaikka kotiasi (tai jotain muuta paikkaa, joka tuntuu kodilta). Omaa, ihanaa Kotiasi. Se on juuri sinun kotisi ja siksi rakastat sitä. Et rakasta sitä sen vuoksi miltä se näyttää. Se saattaa olla hyvinkin kaunis rakennus tai suloisesti sisustettu, ja saatat nauttia erittäin paljon sen kauneudesta, mutta se ei ole sinulle tärkeä sen takia miltä se näyttää. Se on sinulle tärkeä ja rakas, koska se on juuri sinun Kotisi. Vaikka se olisi sotkuinen tai vaikka vaihtaisit sen sisustusta, se on edelleen juuri se sama Koti, jota rakastat ja jossa sinun on hyvä olla. Se on se paikka, jossa sinulla on turvallinen olo riippumatta siitä, miltä se näyttää. Yleensä et edes uhraa ajatustakaan sille, miltä se näyttää, koska se ei ole olennaista. Olennaista on se, että se on sinun ihana Kotisi.

Samalla tavalla sinä olet aina juuri Sinä. Riippumatta siitä miltä näytät tai miten pukeudut tai kävelet tai naurat. Sinä olet se, joka olet. Juuri se, jollaiseksi sinut on tehty. Ihmiset eivät sinua muistellessaan ajattele vaatteitasi tai hiuksiasi, vaan he ajattelevat Sinua. Sitä henkilöä, joka sinä kokonaisuudessaan olet. Kaikkea sitä, mikä tekee sinusta sinut: olemustasi, ajatuksiasi, näkemyksiäsi, tapaasi olla olemassa. He eivät pidä sinusta siksi, että näytät kauniilta, vaan siksi, että sinä olet juuri ihana Sinä, jota kukaan muu tässä maailmassa ei voi korvata.

Aivan liian pitkään olet halunnut ja yrittänyt olla jotain muuta kuin todellisuudessa olet. Olet yrittänyt olla hauskempi tai kiltimpi tai kauniimpi tai iloisempi tai laihempi tai sosiaalisempi tai mitä tahansa. Olet niin kovasti inhonnut itseäsi ja halunnut olla jotain aivan muuta kuin olet. Mihin se on johtanut? Inhoat itseäsi entistä enemmän etkä osaa nähdä mitään hyvää itsessäsi. Näet pelkkiä vikoja ja virheitä ja löydät itsestäsi ja ulkonäöstäsi koko ajan parantamisen varaa.

Miksi?

Miksi keskityt kaikkeen siihen, mitä et ole. Mikset mieluummin keskity kaikkeen siihen, mitä olet. Et ikinä tule olemaan tyytyväinen itseesi, jos haluat olla jotain muuta kuin mitä olet. Sinut on luotu juuri tuollaiseksi, ja juuri tuollaisena, omana itsenäsi, olet kauneimmillasi! Sinä olet ainoa tässä maailmassa, joka osaa olla juuri sinä, ja sinä olet paras olemaan juuri sinä.

Miksi sinun pitäisi olla eri kokoinen tai eri muotoinen tai millään lailla erilainen? Miten se vaikuttaisi mihinkään?

Mietipä nyt ihan oikeasti kaikkia rakkaitasi, ihania ihmisiä ja ystäviä ympärilläsi. Miksi rakastat heitä? Koska he ovat juuri omia itsejään. Ei sitä voi millään tavalla selittää - sinä vain satut pitämään heistä juuri sellaisina kuin he ovat. Et sinä rakasta ystävääsi siksi, että hän käyttää kivoja sukkahousuja tai osaa piirtää hyvin tai meikkaa kauniisti. Et sinä rakasta häntä hänen yksityiskohtiensa takia, vaan siksi että hän on juuri hän, juuri sellainen upea ihminen jollainen kukaan muu tässä maailmassa ei ole. Hän on hän, ja sinä olet sinä, ja te molemmat olette omina itsenänne parhaimmillanne <3

Sinä olet arvokas

2011-10-12T02:12:00.001+03:00

Tunnettu luennoitsija aloitti seminaarinsa pitämällä kädessään 200 euron seteliä. Hän kysyi: "Kuka haluaa tämän rahan?" Kaikki kädet nousivat ylös.

"Sallikaa minun ensin tehdä jotain sille", hän jatkoi ja ruttasi setelin. Tämän jälkeen hän kysyi, kuka sen vielä huolisi, ja kaikkien kädet nousivat edelleen ylös.

"Noh, entä jos minä teen näin", hän sanoi ja pudotti setelin maahan, astui sen päälle ja hieroi sitä lattiaa vasten kengällään. Hän nosti sen ylös todella ryttyisenä ja likaisena kysyen, mahtaako kukaan enää huolia sitä. Jälleen kaikki kädet nousivat ilmaan.

Luennoitsija sanoi:
"Olette juuri oppineet hyvin arvokkaan läksyn, nimittäin sen, ettei ollut väliä mitä rahalle tehtiin: te halusitte sen silti, koska se ei ollut menettänyt arvoaan.

Usein elämässämme me putoamme, kompuroimme ja likaannumme tekemiemme päätösten ja tiellemme tulevien olosuhteiden takia. Tunnemme olevamme arvottomia, mutta sillä ei ole mitään väliä mitä on tapahtunut tai tulee tapahtumaan - Sinä et koskaan menetä arvoasi. Sinä olet korvaamaton edelleen niille jotka Sinua rakastavat.

Elämämme arvo ei tule siitä mitä me teemme tai siitä mitä tiedämme, vaan siitä mitä me olemme. Sinä olet jotain aivan erityistä! Älä koskaan unohda sitä!"

Törmäsin tähän tekstiin Facebookissa, ja se sai aivoissani aikaan naksahduksen. Miten osuvasti joku onkaan osannut kuvailla ihmisarvon! Sillä ei ole mitään väliä, mitä sinulle tapahtuu: olet joka ikisessä tapauksessa juuri sinä ja täsmälleen siksi niin korvaamattoman arvokas!

Tekstin kautta mieleeni muistui myös eräs hetki viime kesältä. Olimme tulleet siskoni kanssa kotiini suojaan tihkusateelta, ja rappukäytävässä miettiessäni kuinka pahasti meikkini olivat mahtaneet levitä kysäisin siskoltani, miltä näytän. Hän vilkaisi minua ja sanoi: "Sä näytät ihan mun siskolta!"

Nuo sanat tunkeutuivat jonnekin hyvin syvälle ja saivat minut melkein itkemään. Minä tajusin. Minä ihan oikeasti tajusin, että ulkonäöllä ei ole mitään väliä - minä olen aina sama ihminen siskolleni, näytin miltä tahansa. Levinneet meikit tai muutama finni tai pari lisäkiloa eivät muuta sitä, millaisena ihmisenä siskoni minut näkee. Ne eivät tee minusta eri ihmistä, sillä minä olen juuri minä ja näytän muiden silmissä aina minulta. Mitkään ulkonäölliset seikat eivät tee minusta vähemmän arvokasta. Minä olen aina minä. Minä olen aina yhtä arvokas.

Sinä näytät sinulta. Sinun ei kuulu näyttää keneltäkään muulta kuin juuri sinulta, ja nimenomaan se tekee sinusta niin ainutlaatuisen ihanan. Katsellessasi itse itseäsi näet virheesi, mutta kaikki muut näkevät sinua katsellessaan nimenomaan sinut. He näkevät sinut sinä ihmeellisenä ja omanlaisena ihmisenä joka olet.

Sinun tapasi hymyillä on juuri sinun. Sinun ilmeesi ja eleesi ja tapasi reagoida eri asioihin ovat juuri sinun. Sinun kehosi on sinun. Kukaan tässä maailmassa ei voi olla yhtä kaunis sinä, koska kukaan muu ei ole sinä. Sinun ei tarvitse kilpailla muiden kanssa, koska tässä maailmassa on vain yksi sinä. Ja sinä olet aivan ihmeellisen ihana ja kaunis, ihan vain siksi että olet juuri sinä.

Jokainen yksityiskohta sinussa tekee sinusta yksilöllisen ja ainutlaatuisen ihmisen. Sinä pidät joitakin yksityiskohtiasi virheinä ja luulet niiden tekevän sinusta erilaisen ja ruman, mutta sinun täytyy muistaa, että joka ikinen ihminen on erilainen! Ei ole olemassakaan mitään "normaalia" ihmismallia, jollaiselta kuuluisi näyttää. Kukaan ei näytä samanlaiselta mistään kohtaa. Kaikki sinun yksityiskohtasi yhdessä muodostavat sinut, ne tekevät sinusta sellaisen kokonaisuuden, jollaista ei muualta koskaan voi löytää.

Kukaan tai mikään ei koskaan voi ottaa sinulta pois sinun arvoasi, eikä kukaan tai mikään voi koskaan muuttaa sinua toiseksi ihmiseksi. Sinä olet aina sinä, ja siksi niin mielettömän ihana ja arvokas!

Stop obsessing

2011-10-06T22:36:00.002+03:00

Katsoin tänään Frasier-nimisestä tv-sarjasta jakson, jossa kuuluisa radiojuontaja kävi vierailemassa erään faninsa kotona. Juontajalle selvisi, että hänen faninsa ihaili häntä täysin pakkomielteisesti: fani oli peittänyt koko olohuoneen ikkunansa täysin juontajan valokuvilla ja lopettanut jopa työnsä, jotta pystyi kuuntelemaan juontajan radioshow:n joka ikinen päivä. Kun juontaja sattui koskettamaan fanin tyynyliinaa, fani taitteli hellävaraisesti liinan steriloituun rasiaan kuin suurimman mahdollisen aarteen. Fanin elämään ei mahtunut enää yhtään mitään muuta kuin radiojuontajan palvominen.

Huvittavaa? Sairasta? Järjettömän pakkomielteistä ja surullista?

Ensin naureskelin hymähdellen fanin hassulle pakkomielteelle ja säälin häntä. Kunnes tajusin olevani itse aivan samanlainen.

Minäkin olen kuluttanut tunteja, päiviä, viikkoja, jopa vuosia etsiskellen lehdistä ja netistä kuvia laihoista naisvartaloista. Olen leikellyt ja liimaillut vartaloiden kuvia vihkoihin ja katsellut niitä yhä uudestaan ja uudestaan. Olen käyttänyt koulussa lukemattomia tunteja kalorien laskemiseen ja treenaamisten suunnittelemiseen, ja läksyjen tekemisen tai kaverien kanssa hengailun sijasta kuluttanut kaiken vapaa-aikani liikkumiseen, sen suunnitteluun ja siitä stressaamiseen. Minulla on ollut todella paha pakkomielle.

Olen aina ajatellut, että on vain hienoa motivoida itseään liikkumaan timmien kroppien kuvien katselemisen avulla. Että on terveellistä suunnitella syömisiään ja liikkumisiaan ja käyttää paljon aikaa urheiluun. En ole tajunnut, missä menee normaalin ja pakkomielteen raja. Onhan radiojuontajan tai vaikka laulajan fanittaminenkin hyvä juttu: se on hauskaa, mukavaa ja jopa terveellistä, sillä intohimoinen suhtautuminen asioihin tuo elämään antoisaa sisältöä. Pointti onkin se, että mikään ei saa olla elämän ainoa sisältö.

Meidän laihduttamisemme on muiden silmissä aivan yhtä naurettavaa ja surullista kuin ikkunan peittäminen ihailemansa henkilön valokuvilla. Me emme vain tajua sitä, kuten ei tajua ikkunansa peittänyt fanikaan, sillä pakkomielteemme on vääristänyt koko ajattelumaailmamme. Olemme nostaneet oman vartalomme koon ja muodon elämämme tärkeimmäksi asiaksi. Emme osaa nähdä mitään muita asioita, vaan kiinnitämme pakkomielteisesti huomiota pelkästään vartaloomme. Emme tajua, että muut näkevät elämän aivan eri tavalla: he näkevät nimenomaan elämän, johon kuuluu miljardeja muitakin asioita kuin se, minkä paksuinen käsivarsi kelläkin on.

Istuessani sitten iltapäivällä koulun penkillä luokan keskivaiheilla tunsin, kuinka mahani puristui makkaroiksi, jotka näkyivät istuvan paitani läpi. Ahdistuksen ja kauhunsekaiset tunteet levisivät hiljalleen pääni ympäri ja yritin itku kurkussa vetää vatsaani sisään. Sillä hetkellä muistin aamulla katsomani ohjelman, ja tajusin: luokka on täynnä ihmisiä, joilla on mielessään miljoona kertaa mielenkiintoisempia asioita kuin minun mahani tarkkailu. Ymmärsin, että vaikka minun mahani on minun elämäni keskipiste, se ei ole muiden näkökulmasta millään lailla kiinnostava. Minä olen itse oman pakkomielteeni sisällä luulemassa, että kaikkia muitakin kiinnostavat juuri samat asiat kuin minua, enkä ole sisäistänyt sitä, että muut ihmiset ovat ihan oikeasti terveitä. Heitä ei suoraan sanottuna kiinnosta paskaakaan, minkä kokoinen maha kelläkin on. He eivät yksinkertaisesti kiinnitä muiden mahoihin minkäänlaista huomiota, sillä heillä ei ole samaa pakkomiellettä kuin minulla.

Juuri samalla tavalla televisio-ohjelman faninkin elämä pyörii täysin ihailemansa juontajan radio-ohjelman ympärillä. Hän olettaa, että totta kai hänen idolinsa on kaikkien muidenkin mielestä maailman mahtavin henkilö. Hän luulee kaikkien muidenkin palvovan tätä upeaa ja lahjakasta radiojuontajaa, sillä hän itse näkee tämän niin täydellisenä hahmona. Jos juontajasta julkaistaan artikkeli, pakkomielteinen fani olettaa, että kaikki muutkin ihmiset ovat kiinnostuneita lukemaan tämän artikkelin - hänen mieleensä ei mahdu sellaista ajatusta, että joku voisi vain selata lehden läpi kiinnittämättä mitään huomiota maailman mahtavimpaan radiojuontajaan. Aivan kuin meidänkään mieliimme ei mahdu sellaista ajatusta, että joku voisi vain vilkaista meidän vartaloamme kiinnittämättä huomiota meidän epäkohtiimme.

Ihmiset ovat erilaisia. Ihmisten kiinnostuksen kohteet ovat erilaisia. Ihmiset kiinnittävät huomiota aivan eri asioihin. Se, että meillä on pakkomielle laihuudesta, ei tarkoita sitä, että joka ikisellä muullakin tässä maailmassa olisi samanlainen pakkomielle tutkia toisten ihmisten vyötärö-lantio-suhdetta ja arvioida heidän jalkojensa paksuutta. Meidän omat silmämme vain ovat pakkomielteen takia keskittyneet kiinnittämään huomion asioihin, joita muut eivät edes ajattele.

Kun kymmenen ihmisen joukkoon tuodaan uusi ihminen, kaikki kymmenen yksilöä kiinnittävät huomiota aivan eri asioihin tuossa uudessa ihmisessä. Hammaslääkäri huomaa hänen uskomattoman kauniin hymynsä, ompelua harrastava keskittyy hänen tyylikkääseen vaatetukseensa ja koulukiusattu tutkii hänen ilmeitään ja eleitään miettien, mitä hän epävarmasta kiusatusta ajattelee. Syömishäiriöinen on ainoa, joka kiinnittää huomiota siihen, jääkö tuon uuden ihmisen reisien väliin rako ja näkyvätkö hänen solisluunsa. Ketään muuta tällaiset asiat eivät voisi vähempää kiinnostaa.

Meillä on pakkomielle.
Mutta meidän täytyy ymmärtää, että tuo pakkomielle on vain meidän päämme sisällä.
Meidän täytyy ymmärtää, että kaiken tämän ulkopuolella on maailma, jossa laihuus ei ole yhtään mitään muuta kuin ihmisen fyysinen koko. Se ei määritä meitä ihmisenä, se ei kerro olemmeko vastuuntuntoisia tai vahvoja tai onko meillä hyvä itsekuri.
Se on vain koko muiden joukossa.

Live like you're dying

2011-09-26T01:02:00.000+03:00

Jos tietäisit kuolevasi huomenna,

tuskin kuluttaisit tätä päivää laihduttaen,

rääkäten itseäsi,

katsoen nälkäisenä kun muut syövät.

Mitä sinä tekisit?

Viettäisitkö aikaa rakkaittesi kanssa?
Kertoisitko heille, kuinka tärkeitä he ovat?

Tunnustaisitko jollekulle jonkin asian?
Pyytäisitkö anteeksi joltakulta?
Halaisitko jotakuta?
Sanoisitko jotain tärkeää jollekulle?

Tekisitkö jotain, mitä olet aina halunnut tehdä?
Jotain erilaista?
Jotain taiteellista?

Jotain rohkeaa?

Jotain aivan uutta?

Miksi et tekisi sitä joka tapauksessa,

ethän ikinä voi tietää mitä huomenna tapahtuu?

Miksi odottaisit enää hetkeäkään?
Jos kuitenkin haluaisit tehdä nuo asiat ennen kuolemaasi,
niiden täytyy merkitä sinulle jotain.

Älä jää odottelemaan kuolemantuomiota,
sillä sydämesi voi pysähtyä ennen kuin kukaan ehtii varoittaa.

Miksi et alkaisi saman tien tehdä unelmistasi totta?

Pysähdy. Ajattele. Mieti:

Mitä sinä tekisit, jos et pelkäisi mitään?

Sen jälkeen mieti uudestaan:
Mitä pelättävää sinulla on?

Asioita, jotka ovat kivempia kuin laihuus (megapaljon kivempia!)

2011-09-19T23:54:00.001+03:00

Nauraminen vedet silmissä kaverien kanssa.

Ihastuminen.

Yöhön asti jatkuva piknik puistossa superhauskalla porukalla.

Ihanien ja ajatuksia herättävien elokuvien katsominen ja niistä jutteleminen mahtavan kaverin kanssa.

Rannalla hengailu ihanalla porukalla musiikkia kuunnellen ja kesästä sekä elämästä nauttien.

Ihastuksen kanssa jutteleminen ja nauraminen ihan omille, kahdenkeskisille jutuille.

Puistossa keinuminen yöhön asti ihanan ystävän kanssa jutellen ja haaveillen.

Uusien lempilaulujen löytäminen.

Tanssiminen ja riehuminen kesäyössä ihanien kaverien kanssa.

Huvipuistossa hullutteleminen rakkaan ystävän kanssa.

Treffit, jotka kestävät mooonta tuntia koska kumpikaan ei halua lähteä mihinkään.

Käsi kädessä käveleminen ihastuksen kanssa.

Lempiruuan kokkaaminen ihanan kaverin kanssa.

Hassujen valokuvien ottaminen keskellä kaupunkia tärkeän ystävän kanssa.

Juna-asemalla juokseminen rakasta kaveria halaamaan pitkästä aikaa.

Matkustaminen kivaan paikkaan parhaan kaverin kanssa.

Ihastuksen kanssa suuteleminen kesäyössä.

Eläminen

Jos tätä listaa lukiessa tuhahtelit itseksesi ja monessa kohdassa mietit, miten paljon kivempaa laihuus muka olisi, kehotan sinua kääntämään hetkeksi neiti Syömishäiriön volyyminappulaa pienemmälle ja miettimään omilla aivoillasi. Lue lista uudestaan läpi, ja jokaisen asian kohdalla mieti, siis oikeasti mieti, olisiko kyseisen tekemisen sijaan mukavampaa maata ypöyksin oman huoneen lattialla sivelemässä sitä ah-niin-tavoiteltua kuoppaa mahan kohdalla. Yksin. Seurana pelkkä oma sairaus.

Minä päätin kesällä unohtaa lonkkaluideni näkyvyyteen keskittymisen. Tuo lista on lista asioista, jotka minulle tapahtuivat kesällä 2011. Ja arvatkaa mitä, ne olivat kivempia kuin laihuus ikinä! Minulla oli elämäni paras kesä, enkä vaihtaisi yhtäkään hetkeä pois, en, vaikka saisin vastineeksi maailman täydellisimmän vartalon!

Painavaa asiaa

2011-06-24T00:12:00.000+03:00

Mitä sinä painat?
Ei, se ei ole tärkeä kysymys.
Itse asiassa se on mahdollisimman turha kysymys!

Miksi kukaan olisi kiinnostunut toisen ihmisen painosta?
Kun tapaat uuden ihmisen, mietitkö minkä painoinen hän on?
Jos saisit aina uuden ihmisen tavatessasi tietää hänen painonsa, miten se muka vaikuttaisi mihinkään?

Rakastaisitko ystävääsi vähemmän, jos hän olisi huomenna 500g painavampi kuin tänään?

Pitäisitkö uudesta ihanasta tuttavuudesta vähemmän, jos saisit tietää että hän painaisi enemmän kuin mitä oisit itse arvellut?

Mieti nyt. Ihan oikeasti.

Ajatteletko kavereistasi, että "Oih, tuo painaa kolme kiloa vähemmän kuin tuo toinen, pidän siis tuosta kevyemmästä ystävästä enemmän." ?
Enpä oikein jaksa uskoa.

Seuraavaksi voisit sitten miettiä asiaa ihan omalta kohdaltasi.
Käyt vaa'alla suorastaan pakonomaisesti ja turhaudut ja stressaannut ja masennut ihan äärettömästi, jos olet lihonut vaikkapa 400g tai yhden kilon.
Mietipä nyt vähän.
Millä tavalla oletat, että kukaan, siis ihan oikeasti kukaan, näkee tuon lisääntyneen kilon kehossasi?
Jos et olisi käynyt vaa'alla, et olisi huomannut sitä itsekään!

Paino. Siis paino.

Kuulepas kun se on vain ihmisten kehittelemän mittajärjestelmän mukainen numero.

Se kertoo vain ja ainoastaan sen mitä painat.

Se ei kerro sinusta yhtään mitään muuta.

Ihan oikeasti.

Virhe

2011-06-13T01:44:00.000+03:00

Et voi rynnätä takaisin menneeseen vain siksi,

että se on tuttua.

Et voi rynnätä ajattelemaan samojen vanhojen kaavojen mukaisesti,

tukehduttaa itseäsi ja elämääsi

ja tuhota tulevaisuuttasi

vain siksi,

että olet tottunut tekemään niin.

Et voi jatkaa laihduttamista siksi että se on helppoa ja tuttua.

Kyllä, se on houkuttelevaa,

se on liiankin houkuttelevaa...

Mutta se on virhe.

Pelkkä valtavan suuri ja tuhoisa virhe.

Kauniita sanoja

2011-06-04T03:33:00.000+03:00

"Oot maailman ihanin ihminen oikeesti."

"Siis sä oot yks maailman kauneimmista naisista joita oon ikinä nähny."

"Mä en voi käsittää miks sä et seurustele koska sä oot niin ihana, kaunis, fiksu ja hyväsydäminen, oisit ihan täydellinen tyttöystävä."

"Ootko sä malli? Sulla on niin täydellisen muotoset kasvot!"

"Mitä ihmettä, miten joku voi olla noin kaunis ilman meikkiä?!"

"Oho vähän sulla on ohuet reidet! Siis tosi kapeet oikeesti! Syötkö sä mitään nykyään, mä oon huolissani susta! Sun pitää syödä enemmän!"

"Sulla on maailman kauneimmat poskipäät."

"Sä voisit olla joku sukkahousumalli, sulla on just täydelliset jalat!"

"Sä näytät ihan prinsessalta!"

"Sulla on ihan täydellinen vartalo, just tollanen josta kaikki unelmoi!"

"Ei sua voi kuvailla sanalla nätti, pitää sanoo että kaunis."

Juuri tätähän minä toivoin.

Nimenomaan ja täsmälleen tätä, että minua kehuttaisiin ja sanottaisiin ihanaksi ja kauniiksi.

Miksi se ei sitten muuta tätä oloa paremmaksi?

Demitetty

2011-05-26T21:42:00.000+03:00

Kiitos. Olen niin otettu.

Sunnuntaina aloin yhtäkkiä saada kommentteja ja lukijoita ja sähköposteja, ja olin ihan ihmeissäni. Tulin tutkimaan blogini tilastoja ja huomasin, että normaalin vajaan sadan päivittäisen kävijän sijasta tuona päivänä blogissani olikin vieraillu yli 2200 kävijää! Tilastoista selvisi, että Minttumousse-niminen demittäjä oli linkittänyt erään postaukseni demi.fi:n keskustelupalstalle (Tässä on tuo keskustelu). Postaukseni ja koko blogini herätti keskustelua demittäjien keskuudessa, ja tulin niin mielettömän iloiseksi luettuani, että postaukseni sai aikaan hyviä fiiliksiä! :) Kiitos Minttumousse ja muut ihanat demittäjät <3

Samaan aikaan harmistuin myös hieman, sillä jotkut olivat ymmärtäneet postaukseni idean väärin:

"ei ollu kovin kiva :( tuossa puhuttiin vaan miten pehmeys ja pömppis on kaunista mutta entä me laudat tikut jotka ei kuitenkaan voi sille mitään D: mekö ollaan sitte rumempia."

"Mua häiritsee aina syvästi se, että tuollaisiin kuviin ja ihmisiin liitetään aina "real women"-lausahdus. Ihanku laihat ja sirot tai hyväkuntoiset, urheilulliset tai minkään muunkaan malliset ihmiset eivät sitten olisi aitoja naisia."

Olin suoraan sanoen hieman järkyttynyt näistä kommenteista, sillä en todellakaan halua että kukaan luulisi minun ajattelevan noin! Tosin kaikki kommentoijat eivät ehkä tienneet, että minulla on syömishäiriö, ja että blogini kohdeyleisöä ovat lähinnä syömishäiriöistä ja/tai huonosta itsetunnosta kärsivät nuoret tytöt ja naiset, jotka jo valmiiksi ihannoivat laihoja ja siroja naisia. Siksihän minä koko postauksen teinkin: jotta laihuutta ja tikkumaisia vartaloita palvovat tajuaisivat, että MYÖS muunkin kokoiset naiset ovat kauniita ja ihania! Tahtoisin kaikkien näkevän, miten joka ikinen nainen on kaunis omalla tavallaan ja omassa vartalossaan, olipa se minkä kokoinen tahansa <3

Joka tapauksessa olen ihan käsittämättömän iloinen tuosta keskustelusta ja teistä uusista lukijoista ja teidän ihanista koemmenteistanne! Te tsemppaatte minua paranemaan ja jatkamaan tämän blogin kirjoittamista <3

Totuus laihuudesta

2011-05-19T18:19:00.002+03:00

Olet ehkä kuullut tämän ennenkin, mutta kuule se nyt ajatuksen kanssa: joku tulee aina olemaan sinua laihempi. Joku tulee aina omistamaan kapeamman vyötärön kuin sinä, kapemmat jalat kuin sinä, ohuemmat ranteet kuin sinä. Et voi koskaan olla kaikkein pienin, ja tuskin haluaisitkaan. Miksi muka haluaisit näyttää laihemmalta kuin nälänhätäiset, riutuvat ihmiset hengenhädässä, laihemmalta kuin kidutetut ihmiset keskitysleirillä, laihemmalta kuin ihmiset, joiden vartalot eivät enää edes näytä ihmisen vartaloilta? Miksi haluaisit näyttää kuolleelta, luurangolta, kuihtuneelta keholta, jonka hiukset ovat tippuneet päästä ja luut melkein puhkoneet rapisevan ihon rikki?

Niin, ethän sinä haluaisikaan. Et ole koskaan halunnutkaan näyttää rumalta, vaan nimenomaan kauniilta. Koko laihdutuksesi on lähtenyt liikkeelle siitä, että tahdoit olla kaunis, ihailtu, rakastettava. Tahdoit ihmisten katsovan sinua kateellisena, tahdoit heidän muistavan sinut kauniina ja suloisena, tahdoit heidän puhuvan sinusta ylevin sanoin ja silmät suurina kateudensekaisesta ihailusta. Tahdoit tuntea olosi tärkeäksi, arvostetuksi ja ihanaksi. Tahdot ehkä vieläkin, ja päähäsi on kiinteästi pinttynyt ajatus siitä, että laihuus on ainoa keino saada haluamasi asiat. Ajattelit, ehkä ajattelet vieläkin, että laihdutat vain siihen pisteeseen, jossa näytät kauniilta. Ajattelet, ettet päästä itseäsi kuihtumaan rumaksi, et, sillä haluat olla kaunis.

Mihin sitten pitäisi vetää raja?
Missä on kauniin ja ruman raja?
Missä on laihan ja liian laihan raja?

Minä kerron sinulle totuuden: tuollaisia rajoja ei ole olemassakaan.

Sinun päässäsi on vain virheellinen mielikuva siitä vartalosta, joka toisi sinulle onnen. Jos ajattelet tarkemmin, tajuat itsekin, ettet tule koskaan saavuttamaan tuota täydellistä vartaloa.
Kehostasi löytyy aina rasvaa,
vyötärössäsi tulee aina olemaan senttimetrejä,
vaa'assasi aina numeroita.
Niitä on aina, eivätkä ne koskaan lopu.
Ne eivät lopu, vaikka jatkasit laihdutusta elämäsi loppuun asti.
Mielessäsi saattaa olla pinttynyt ajatus joistain tietyistä numeroista vaa'alla tai mittanauhassa, mutta mietipä nyt vähän, uskotko muka oikeasti itsekään, että juuri jokin maaginen luku tekisi sinusta onnellisen? Että kun painaisit tietyn verran tai reitesi olisi tietyn paksuinen, ihmiset alkaisivat yhtäkkiä pitää sinusta enemmän ja arvostaa sinua enemmän ja tulisit noin vaan onnelliseksi?
Kai nyt itsekin tajuat, miten naurettavalta tuollainen kuulostaa. Totuus on, ettet koskaan tule olemaan tyytyväinen. Aina sinä löydät kehostasi puutteita, vartalossasi tulee aina olemaan jotain josta voisi laihduttaa.

Ruuissa tulee aina olemaan kaloreita, ja sinä tulet aina tarvitsemaan ruokaa. Elämä ilman ruokaa ja kaloreita ei ole mahdollista.

Silti sinä valitset mieluummin syömättömyyden.
Valitset kuoleman, vaikka koko laihdutuksesi lähti liikkelle toiveesta paremmasta elämästä. Halusit elämän, jossa olet arvokas ja ihana, mutta nyt valitset kuoleman.

Olet valmis uhraamaan terveytesi, kauneutesi, ystäväsi, elämäsi ja koko tulevaisuutesi laihuuden takia. Olet valmis uhraamaan kaikki ne asiat, joiden saamisen takia lähdit mukaan koko touhuun.

Mieti hetki, tai mieti vähän enemmänkin: onko se oikeasti sitä, mitä haluat? Laihuus?
Ei, se ei ole laihuus, jota haluat. Ne samat toiveet arvostuksesta ovat siellä edelleen. Et vain enää näe niitä kunnolla, et välttämättä ollenkaan, sillä yksi ajatus on vallannut koko mielen ja työntänyt herkimmät haaveesi tieltään. Ajatus, joka on vain ja ainoastaan ajatus. Se ei ole totuus, se ei ole elämäntapa, se ei ole keino kaunistumiseen tai tie onnellisuuteen. Se on vain vääristynyt, syövyttävä ajatus, jolla ei ole sinulle mitään muuta annettavaa kuin kurjuutta ja lopulta kuolema.

Vaikka kuinka itsepintaisesti jollakin kieroutuneella tavalla luulet, että laihuus tuo sinulle onnen, se ei tuo. Seuraavaksi onkin vuorosi päättää, haluatko viettää elämäsi ahdistuneena omaa kehoasi ja itseäsi vihaten, vai parantua ja elää onnellinen loppuelämä. Se on sinun päätöksesi, mutta suosittelen jälkimmäistä.

Sinä voit parantua ja olla onnellinen.

Sinun ei tarvitse laihduttaa, sinun ei tarvitse muuttua miksikään ollaksesi ihana. Sinä olet ihana ja arvokas jo nyt, juuri tuollaisena kuin olet.

Wanna know a secret?

2011-05-15T01:07:00.002+03:00

Aloin lukemaan tuota tekstinpätkää hyvillä mielin: minullehan on toitotettu viime kuukausien aikana miten ihana ja kaunis olen juuri tällaisena, ja olen alkanut ajatella, että aijaa, ehkä minä sitten olen sellainen kun muut kerran niin sanovat. Luettuani kuitenkin tuon kohdan, että joku saa perhosia vatsaansa minun tullessani sisään, tajusin, etten vielä ole läheskään sisäistänyt ajatusta ihanuudestani.

Ensimmäinen ajatukseni tuon kohdan luettuani oli hyvin huvittunut: miksi ihmeessä joku saisi minun takiani perhosia vatsaansa?

Seuraava tunne oli aito kummastus: Mitä niin ihmeellistä minussa muka on, mitä sen ihmeellisempää kuin muissakaan?

Viimeinen tunne oli järkytys: pitäisikö minun ihan oikeasti ajatella olevani niin ihana, että ihmiset voisivat kiinnostua minusta ja seurastani? Miksi he niin tekisivät, minähän olen vain minä?

No ilmeisesti juuri siksi, nimenomaan siksi että olen juuri minä enkä kukaan toinen.

Ajatus itseni rakastamisesta tuntuu jotenkin niin väärältä. Ei riitä, että se on vain vaikeaa, vaan se ihan oikeasti tuntuu jotenkin luonnottomalta, hyväksyä itsensä ja kaikki vikansa, vaikka ne häikäisevät niin kirkkaasti suoraan silmiin. Kun yritänkin kuvitella, että joku jossain huoneen toisella puolella katsoisi minua ja ajattelisi, että onpa aivan ihanan mahtava tyttö, minua alkaa melkein naurattaa, sillä koko mielikuva tuntuu niin utopistiselta.

Siksi aloinkin itkemään, kun kuulin Antti Tuiskun uuden kappaleen "Yksinäinen" sanat:

"Tuolla on joku toinen

se vielä ei tunne sua

sinä et usko

mut se ei sinusta riipu

et mitään voi

mitään et kuitenkaan voi"

Olen aina ajatellut, että minun pitäisi olla jotain muuta, jotain enemmän ja jotain parempaa, jotta joku voisi pitää minua kiinnostavana, kauniina tai haluttavana. Olen aina ajatellut, että olen liian tylsä ja ruma ja iso, ja olen aina yrittänyt ihan hirveästi olla kauniimpi, laihempi, hauskempi ja huumorintajuisempi ja herttaisempi ja kiltimpi ja fiksumpi ja käyttäytyä jotenkin paremmin. Olen nimenomaan yrittänyt olla erilainen.

Siksi nuo laulun sanat kolahtivat niin että kilin kolin. Et mitään voi, vaikka et yrittäisi yhtään mitään, vaikka vain olisit juuri se oma itsesi, joka olet. Vaikka olet vain olemassa yrittämättä yhtään mitään, se tulee silti. Rakkaus.

Se tulee ja tapahtuu, enkä mahda sille mitään.

Minä olen kaunis ja ihana, enkä voi sille mitään. Minä vain olen, juuri niin kuin sinäkin olet, juuri noin <3

Miksi??

2011-05-10T01:57:00.000+03:00

Miksi tämä kaikki on niin vaikeaa?

Miksi laihduttaminen on minulle pakkomielle, miksi se on niin tärkeää?

Miksi?

Onko tälle edes mitään syytä?

Minä voin valita.

2011-05-04T16:02:00.000+03:00

Mennessäni illalla nukkumaan nälkäisenä teen sen vapaaehtoisesti. Voisin valita syömättömyyden sijaan syömisen, ja vielä sängyssä maatessani voisin päättää toisin ja hakea kaapista syötävää. Tunnen mahtavaa kontrollin tunnetta, kun pystyn olemaan syömättä ja valitsemaan. Voin valita laihuuden.

Jossain muualla joku köyhä katulapsi asettuu nukkumaan roskakorin viereen. Hänellä on kiljuva nälkä, hänen vatsansa huutaa ruokaa ihan samalla tavalla kuin minunkin. Hän ei voi valita. Hänellä ei ole mahdollisuutta syödä ruokaa, vaan laihuus ja nälkä ovat hänelle ainoa vaihtoehto. Hän ei tunne minkäänlaista kontrollintunnetta mennessään nälkäisenä sänkyyn, hän tuntee yksinkertaisesti nälkää. Raastavaa nälkää.

Miksi me valitsemme nälän ja kuihtumisen?
Miksi valitsemme elämän sijasta kuoleman?

Miksi?

Vastauspostaus

2011-04-08T13:36:00.000+03:00

Kiitos kysymyksistänne! <3

Mikä on sun lempiruoka, -juoma ja -olotila?
Maailman parasta ruokaa on ehdottomasti pasta, tilaan sitä aina syödessäni ravintoloissa ja haluaisin valmistaa sitä ruuaksi joka päivä! Pitää varmaan hankkia italialainen mies jonka kanssa voidaan yhdessä mussuttaa pastaa koko loppuelämämme...Pastan kanssa sopii melkein mikä vain, suosikkeja ovat mm. katkaravut, herkkusienet ja kermainen kastike.

Lempijuoma, hmm, en ole piiiitkiin aikoihin juonut muuta kuin vettä, koska sitä juodessa ei tarvitse miettiä kaloreita tai mitään, sitä voi vain juoda ja juoda... mutta jos uskaltaisin juoda mitä tahansa milloin vain, joisin luultavasti eniten appelsiininmakuista Mehukattia, jonka muistan olleen lempparini 10-vuotiaana, niinä onnellisina aikoina ennen kuin aloin laihduttaa ja pitää kaikkia sokerilitkuja suunnilleen syntinä.

Paras olotila on se kun naurattaa niin paljon, että poskilihakset ovat jumissa ja maha menee ihan kippuralle. Se kun on niin hauskaa että on yksinkertaisesti fyysinen mahdottomuus lopettaa nauramista. Juuri siksi unelmoin erittäin hauskasta ja huumorintajuisesta miehestä ;D

Ootko onnellinen?
Tähän on melko vaikea vastata ihan vain sen takia, etten oikeastaan tiedä, miltä tuntuu olla onnellinen. Kai sen pitäisi olla jonkunlainen tila, jossa kaikki tuntuu olevan hyvin ja elämä tuntuu suhteellisen helpolta ja ihanalta ja olo rakastetulta? Mikäli onnellisuus määritellään suurinpiirtein noin, en ole onnellinen. En muista sellaista aikaa jolloin olisin ollutkaan. Niin pitkään kuin osaan muistaa, on elämä tuntunut mielestäni vaikealta, olen ollut hyvin epävarma itsestäni ja tuntenut, etten ansaitse normaaleja asioita.

Voitko hyvin?
Tähänkin on melko vaikea vastata, sillä en ole ihan varma mitä tälläkään tarkoitetaan. Tarkoittaako hyvinvoiminen sitä, että olen iloinen vai että olen terve? Juuri nyt olen nimittäin ihan pirteä, mutta se johtuu vain siitä, että olen taas laihtunut ja näin ollen en siis ole terve, sillä syömishäiriö on saanut jälleen yliotteen minusta. Toisin sanoen vietän taas kuherruskuukautta laihdutukseni kanssa, ja tiedän itsekin, että tämä onnistumisen euforia katoaa hyvinkin pian koko ajan kasvavan itseinhon alle.

Olisitko mielummin ylipainon rajoilla ja onnellinen vai alipainoinen ja onneton?
Loogisesti ajatellen ylipainon rajoilla oleminen ei tuntuisi millään lailla pahalta, jos olisin onnellinen, sillä oletan onnen sisältävän myös tyytyväisyyden omaan kehoon ja muutenkin itseensä. Näin ollen valitsisin siis ehdottomasti mieluummin ylipainon ja onnen, sillä laihuudesta ei ole mitään hyötyä, jos on onneton. Ainakin minulla koko syömishäiriön perusta on nimittäin siinä, että laihuus jollain maagisella tavalla tekee minut onnellisemmaksi. (Minkä takia onkin ihan järjetöntä ja sairasta, että vaikka tiedostan tämän, laihdutan silti...)

Tykkään blogistasi, ja haluaisin löytää muitakin paranemismyönteisiä blogeja. (muita kuin nuo tuolla sivupalkissa olevat). osaatko suositella mitään?:)
Kiitos paljon! :) Haluaisin itsekin löytää niitä enemmän! Tällä hetkellä en osaa suositella mitään muita kuin nuo, sillä muutama lukemani paranemismyönteinen blogi on salasanan takana, eikä niitä kuka tahansa pääse lukemaan. Toivottavasti löydetään kuitenkin enemmän sensepiraatiota ja suositellaan hyviä blogeja toisillemme, jotta saadaan inspiraatiota paranemiseen! :)

Lempi liikuntalajisi?
Kävely raikkaassa ulkoilmassa vaikka jossain metsässä tai muussa kauniissa paikassa musiikkia kuunnellen :> Tätä harrastan ylivoimaisesti eniten.

Millaisesta musiikista pidät?
Rakastan sellaista "haaveilumusiikkia", eli siis sellaista jota kuunnellessa on ihana unelmoida ja antaa aivojen kellua ihanissa ajatuksissa. Tämä ei tarkoita pelkkiä rauhallisia ja hitaita biisejä, vaan minkä tahansa lajin musiiki voi toimia haaveilumusiikkina. Toisin sanoen musiikkimakuni on hyvin laaja ja erikoinen.

Tietävätkö kaverisi tilanteestasi ja jos tietävät, miten asia tuli ilmi (jos ei, haluaisitko että tietäisivät ja jos, niin kuinka heidän haluaisit toimivan/reagoivan)?
Suurin osa tietää syömisongelmistani. Olen kertonut heille, koska vihaan salailua ja uskon sellaisen vain ruokkivan syömishäiriötä Täytyy myöntää, että olen hieman surullinen siitä, miten vähän he välittävät. En oikein tiedä mitä haluaisin heidän sanovan tai tekevän, mutta täydellinen välinpitämättömyys kieltämättä sattuu.

Mistä saat voimaa tai mikä tekee sinut iloiseksi?
Ihanat nauruntäyteiset hetket ystävien ja perheen kanssa, Jumala, musiikki, unelmointi.

Mistä haaveilet ?
The Rakkaudesta. Haluan kokea suuren rakkauden, rakastaa ja olla rakastettu ja tuntea oloni turvalliseksi, luontevaksi ja ihanaksi jonkun ihanan miehen kanssa. Haluan olla onnellinen ja tuntea oloni kauniiksi ja arvostetuksi. Haluan omia, suloisia lapsia, joita voin suojella, kasvattaa ja rakastaa.

Mikä saa sinut onnelliseksi?
Kuten aiemmin jo sanoin, en ole ihan varma mitä onnellisuudella tarkoitetaan. Toivon ja luulen kuitenkin, että yllä mainitsemani asiat, joista haaveilen, tulevat tekemään minut onnelliseksi.

Mistä sun ongelmat on saanu alkunsa? jos vaan tiiät :) onko sulla vanhempien kans ongelmia ym?
Minulla on teorioita, mutta en ole tietenkään varma ovatko ne ainoa syy ongelmiini. Luulen kuitenkin, että vanhempieni ero oli minulle lapsena niin traumaattinen kokemus, että se teki minusta epävarman. Lisäksi koulukiusaaminen vaikutti siihen, että itsetuntoni hävisi jonnekin ja tunsin itseni rumaksi ja tyhmäksi ja kömpelöksi. Olin vakuuttunut siitä, että jos laihdun, minusta tulee yhtä nätti kuin muista ja sitten he haluavat olla kanssani eikä minua enää kiusata.

Kysy mitä haluat!

2011-03-28T19:58:00.000+03:00

(Kuva: blogit.finnair.fi)

Olen pitänyt pientä kirjoittelutaukoa, sillä minulla ei yksinkertaisesti ole ollut mitään sanottavaa. Olen niin pettynyt itseeni ja elämääni, tähän kamppailuun joka ei tunnu ikinä loppuvan. En ole kehdannut tulla tänne kertomaan vain siitä, kuinka asiani eivät etene yhtään mihinkään. Tällä hetkellä minulla ei edes ole minkäänlaista keskusteluapua, sillä lopetin käyntini psykiatrisen sairaanhoitajan luona, koska hän ei tuntunut yhtään ymmärtävän minua. Koululääkärini ja terveydenhoitajani etsivät minulle kyllä jotain psykoterapeuttia, mutta saa nyt nähdä onko minkäänlaista apua tiedossa ennen ensi syksyä...

Koska elämäni on siis nyt yhtä kysymysmerkkiä, sopii tilanteeseen ihan loistavasti kysymyspostaus!

Kysykää mitä tahansa, mistä tahansa ja niin paljon kuin haluatte! :)

The Gorgeous Blogger

2011-02-25T19:39:00.001+02:00

Ihanaakin ihanampi marika palkitsi minut The Gorgeous Blogger -palkinnolla, kiitoksia ihan valtavasti!! :D
Palkinnon saajan tehtävänä on vastata viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja sen jälkeen välittää palkinto eteenpäin 5 henkilölle.

Milloin aloitit blogisi?
Vuoden 2009 loppukesällä syömishäiriön jyllätessä hyvin voimakkaasti mielessäni.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Kirjoitan syömishäiriöstäni ja kaikesta siihen liittyvästä. Tunteistani, paranemisestani, avun saamisestani, koskettavista jutuista elämässäni ja kaikesta sellaisesta. Kirjoittelen myös paranemiseen tsemppaavia postauksia, joiden toivon auttavan sekä lukijoitani että itseäni.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Hmm, ehkä se että täällä on vähän kaikkea, enkä keskity vain yhteen asiaan. Postauksista löytyy tsemppausta, valitusta, ilopurkauksia, masennushetkiä ja kaikkea siltä väliltä. Ristiriitaisuudessaan postaukset taitavat kuvastaa minua aika hyvin, sillä olen mahdollisimman ristiriitainen tyyppi :D Yritän kuitenkin pitää blogini yleisilmeen tsemppaavana ja iloisena, jotta se ei ainakaan masentaisi ketään.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Vuosien syömishankaluuksien jälkeen päätin vihdoinkin päästä eroon ahmimisesta ja kuvitteellisista ihroistani kuihduttamalla itseni pikkuiseksi. Ajattelin blogin pitämisen auttavan minua laihduttamisessani, sillä toivoin saavani tsemppiä ja vinkkejä muilta laihduttavilta bloggaajilta. Vaikka aloitinkin blogini uppoutuneena syömishäiriön syövereihin, en kadu tämän aloittamista, sillä tätä kautta olen tutustunut aivan uskomattoman ihaniin ihmisiin ja pikku hiljaa kääntynyt ajattelemaan enemmän ja enemmän paranemismyönteisesti. Luultavasti olisin paljon pahemmassa jamassa, jos en olisi saanut vertaistukea vaikeimmilla hetkilläni.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Tahtoisin osata auttaa ja tsempata enemmän teitä ihania lukijoita <3 Te ansaitsette loistavan itsetunnon, terveen kehon ja onnellisen elämän! :)

Myöhemmin illalla:
Hahah, kiitos sinä ystävällinen Anonyymi joka huomautit, että taisin unohtaa laittaa palkinnon eteenpäin :'D Itse asiassa näin kävi ihan siitä syystä, että vain viiden bloggaajan valitseminen on ihan mielettömän vaikeaa, teitä mahtavia ja ihania bloggaajia kun on vaikka millä mitalla, ja haluaisin jakaa palkinnon teille kaikille! Muutamat teistä ovat saaneetkin tämän, mutta jos nyt tosiaan vain viisi pitää valita, niin tällä kertaa tämä nyt sitten lähtee eteenpäin seuraaville ihanuuksille:

Lonely me
Butterfly
Ninni
Aurore
Kuroine

<3

How do I REALLY look??

2011-02-19T01:34:00.003+02:00

Aamulla puen nätit vaatteet päälle, meikkaan, katson peiliin ja näen sievän tytön. Näytän ihan ookoolta, sellaiselta normaalilta ja kivalta. Lähden hyvillä mielin kouluun.

Bussia odotellessa näen itseni bussipysäkin lasiseinien heijastuksesta. Näytän tanakalta ja rumalta, nenäni näyttää valtavalta ja hiukseni ovat rumasti. Olen liian iso ja tukeva ja kyyneleet kutittelevat silmissä.

Koulussa kävelemme kaverieni kanssa peilin ohi ja mahani täyttää koko peilin. Lantioläskit pursuavat rumasti joka puolelle ja käännän katseeni muualle, jotta en alkaisi itkeä.

Myöhemmin pesen käsiäni koulun vessassa ja peilissä on nätti ja hoikka tyttö. Jalat näyttävät todella hoikilta eikä minkäänlaisesta vatsasta ole tietoakaan. Mitä ihmettä ajattelin pari tuntia sitten?? Minähän olen ihan nätti!

Saavun kotiin ja riisun ulkovaatteet. Eteisen peilistä tuijottaa takaisin hirviö, joka on pelkkää mahaa ja nenää, valtavia reisiä ja loputonta läskiä. Miten olen voinut koskaan nähdä tuon kuvottavan tytön nättinä? Ei se ole mahdollista, ei tuosta saa hyvännäköistä mitenkään!

Illemmalla keittiöön mennessäni kuljen taas eteisen kokovartalopeilin ohi, josta näen vilauksen kapeasta vyötäröstä. Peruutan takaisin peilin eteen ja katson ihmeissäni reisiäni, jotka näyttävät muutaman tunnin aikana kutistuneen viisi kertaa pienemmiksi. Minähän olen tosi hoikka, hyvin keveärakenteinen tyttö! Jään pitkäksi aikaa ihailemaan reisieni väliin jäävää rakoa ja ohuita ranteita, enkä mitenkään voi käsittää miten saatan joskus nähdä niin hoikan vartalon isona.

Illalla tulen suihkusta ja kävelen vaatekaapille hakemaan yöpukua. Kaapin vieressä on peili, jossa ei näy paljon muuta kuin ihraisaa reittä ja löysää mahaa. Heitän äkkiä valtavan yöpaidan pääni yli, jotta minun ei tarvitse katsella tuota oksettavaa kuvajaista.

Miten tällainen on mahdollista? Yhden ainoan päivän aikana kehonkuvani ja tunteeni vaihtelevat ääripäästä toiseen, eikä minulla ole hajuakaan miltä oikeasti näytän. Miten ihmeessä yksi ja sama vartalo voi näyttää yhä uudestaan ja uudestaan ihan erilaiselta, miten laihan voi nähdä lihavana tai lihavan laihana? Mistä minä voin tietää, mikä päivän kaikista peilikuvista on se oikea totuus??

Does it ever get any better?

2011-02-16T23:26:00.000+02:00

(kuva: flickr.com)

Laulu syömishäiriölleni:

All my life - Krezip

You have to go and leave me
Don't make it so hard, just run
It's not that big a thing you're on the other side of town
I don't want to don't like to
There has to be a better way
I don't like it but
there's nothing left to say

Does it ever get any better?
Or will I feel this way the rest of my life?
I just can't get it together
but now and then I'm losing my mind
I tried to look the other way
to make it through another day
Does it ever get any better?
Cause I'd be with you the rest of my life
Yeah all my life, all my life, all my life, all my life

You just have to believe me
Take my word and go
For now you can't be with me
We're better off alone
I don't want to, don't like to
There has to be a better way
I don't like it but there's nothing left to say

Does it ever get any better?
Or will I feel this way the rest of my life?
I just can't get it together
but now and then I'm losing my mind
I tried to look the other way
to make it through another day
Does it ever get any better?
Cause I'd be with you the rest of my life
Yeah all my life, all my life, all my life, all my life

I'm sure I won't forget
I need this breath, I need to get by
I hope you won't regret with things we said
We need to get by, we need to get by

Does it ever get any better?
Or will I feel this way the rest of my life?
I just can't get it together
but now and then I'm losing my mind
I tried to look the other way
to make it through another day
Does it ever get any better?
Cause I'd be with you the rest of my life
Yeah all my life, all my life, all my life, all my life...

Keep calm and eat whatever you want

2011-02-14T00:39:00.000+02:00

Mikä on sumentanut aivomme niin, että luulemme lihovamme pienestäkin leivänmurusesta? Etsitäänpä nyt hetkeksi aivojemme järkevä osa kuulolle, jotta voimme kertoa sille vähän matemaattisia faktoja:

Ihminen lihoo yhden kilon syötyään 7000kcal peruskulutuksen yli, siis 7000 ylimääräistä kaloria.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meidän pitäisi syödä joka päivä sen n.1500-2000kcal (riippuen jokaisen henkilökohtaisesta peruskulutuksesta) lisäksi 1000 täysin ylimääräistä kaloria, jotta VIIKOSSA lihoisimme YHDEN kilon.

Miksi pelkäämme niin kovasti muutamaa sataa kaloria, kun vasta monet tuhannet ylimääräiset kalorit vaikuttavat kokoomme, ja nekin vasta hyvin hyvin vähän? Sitä paitsi eihän yksi vaivainen kilo edes näy vielä yhtään missään!

Stylish Blogger Award + Lempparibiisi

2011-02-13T00:13:00.004+02:00

Ihana Lonely me palkitsi minut Stylish Blogger Award -palkinnolla, kiitos!!<3 En ole ikinä ennen saanut mitään palkintoa, joten olen ihan otettu! :D

Palkinnon saajan tehtävänä on siis kertoa itsestään 7 satunnaista asiaa ja sen jälkeen välittää palkinto eteenpäin 15 henkilölle :)

1. Glee on tämän hetken lempisarjani, ja voisin katsoa sitä loputtomiin <3

2. Mielialani vaihtelevat koko ajan: välillä olen maailman onnellisin ja iloisin, ja välillä maailman masentunein ja ahdistunein tyttö.

3. Rakastan ruokaa ihan liikaa, ja minun tekeekin mieli syödä aivan koko ajan.

4. Tahtoisin luovuttaa verta, mutta pelkään pyörtyväni sen piikin takia.

5. Minulla on kova vauvakuume.

6. Olen ihan koukussa Himoshoppaaja-kirjoihin.

7. Haluan olla vähän erilainen kuin muut, enkä sekoittua massaan.

Palkinto lähtee seuraaville ihanuuksille:

p-allokala

marika

Kuroine

Sca

Anna

Liliana

Aurore

Butterfly

Ninni

pine cone

kkkk

Skinnyemily

Immortal

Sweet

Leena

Loppuun vielä sanat tämän hetken lempparibiisistäni "More Beautiful You" (Jonny Diaz)

Little girl fourteen flipping through a magazine
Says she wants to look that way
But her hair isn't straight her body isn't fake
And she's always felt overweight

Well little girl fourteen I wish that you could see
That beauty is within your heart
And you were made with such care your skin your body and your hair
Are perfect just the way they are

There could never be a more beautiful you
Don't buy the lies disguises and hoops they make you jump through
You were made to fill a purpose that only you could do
So there could never be a more beautiful you

Little girl twenty-one the things that you've already done
Anything to get ahead
And you say you've got a man but he's got another plan
Only wants what you will do instead

Well little girl twenty-one you never thought that this would come
You starve yourself to play the part
But I can promise you there's a man whose love is true
And he'll treat you like the jewel you are

There could never be a more beautiful you
Don't buy the lies disguises and hoops they make you jump through
You were made to fill a purpose that only you could do
So there could never be a more beautiful you

So turn around you're not too far
To back away be who you are
To change your path go another way
It's not too late you can be saved

If you feel depressed with past regrets
The shameful nights hope to forget

Can disappear they can all be washed away

(Välihuomio: Laulun loppu on uskonnollinen, mutta jos et usko Jumalaan, voit ajatella sanan "He" sijaan sanan "they": läheisesi ja auttajasi, jotka tuellaan saavat sinut taas näkemään itsesi sellaisena ihanuutena, joka olet <3)

By the one who's strong can right your wrongs
Can rid your fears dry all your tears
And change the way you look at this big world

He will take your dark distorted view
And with His light He will show you truth
And again you'll see through the eyes of a little girl

I hate my tummy

2011-02-07T19:30:00.000+02:00

Tänään itken ja jumppaan.

Tiedän ettei se auta, mutta mahani kuvottaa minua ihan liikaa.

Mörkö

2011-02-03T19:05:00.001+02:00

Vatsassani asuu Mörkö. Se on iso ja vie paljon tilaa, joten se paisuttaa vatsani valtavaksi möykyksi. Se levittää ihraa verenkiertooni niin että näytän joka puolelta löysältä ja löllyvältä. Se vie aivoihini viestejä siitä, että minun pitää vihata itseäni ja näyttää ikuisesti rumalta ja epämuodostuneelta. Sillä on aina ruuanhimo ja se saa minut syömään uskomattomia määriä ruokaa. En itse haluaisi, lihominen ja epäterveellinen ruoka ahdistavat minua, mutta Mörkö vatsassani huutaa ruokaa ja pakottaa minut syömään ja ostamaan lisää ja lisää ja lisää kaikkea lihottavaa.

Möröllä on suunnitelma: se haluaa tappaa minut. Se haluaa saada minut ahdistuneeksi ja ahmimaan itseni hengiltä, se haluaa minun syövän vatsani vielä suuremmaki ja suuremmaksi, jotta sillä on enemmän tilaa ja jotta se voi kasvaa ja vahvistua. Se ei anna minun olla rauhassa, vaan se vaanii vatsassani koko ajan eikä anna minun olla onnellinen. Sillä on vain yksi unelma: syöminen.

Pelkään sitä niin paljon, vihaan sitä ja haluan sen pois sisältäni! Mutta en osaa taistella sitä vastaan, en osaa. Se haluaa koko ajan syödä. En ole tänään paljon muuta tehnytkään kuin ahtanut vatsaani sen ravinnoksi kaikkea epäterveellistä, mutta se ei riitä Mörölle, se vain haluaa lisää. Sille ei riitä hampurilaisateria, valtava jäätelöannos ja suklaalevy, vaan se haluaa vielä syödä laukussani piilottelevan karkkipussin. Tiedän jo valmiiksi, että minulla ei ole tarpeeksi voimia Mörön vastustamiseen, vaan karkkipussi on iltaan mennessä tyhjä. En haluaisi syödä sitä, olen ihan täynnä ruokaa, mutta sehän vain tarkoittaa sitä, että Mörkö on vahvistunut ja kasvanut, vatsani on pingottunut ja Mörkö huutaa LISÄÄ!

Minua itkettää ja ahdistaa. Mörkö ei anna minun elää normaalia elämää, se ei anna minun nauttia elämästä. Minun pitäisi nytkin tehdä koulutehtäviä, mutta Mörkö vie kaikki voimani, en pysty ajattelemaan mitään muuta kuin sen tarpeita ja unelmia: ruokaa. En kestä tätä! Olen kuvottava.

Anteeksi.

Love-hate-relationship

2011-02-02T19:08:00.001+02:00

Tunteeni syömishäiriötä kohtaan ovat erittäin ristiriitaiset. Vihaan sitä, vihaan tätä kaikkea ahdistusta jota se minulle aiheuttaa, ja etenkin vihaan sitä, miten paljon aikaa se elämästäni on jo vienyt ja tulee vielä viemään. Kaikkein eniten vihaan sitä tosiseikkaa, että kaikesta huolimatta rakastan syömishäiriötäni. Syömishäiriön luonteeseen tuntuu melko olennaisesti kuuluvan se, että sitä rakastaa, eikä sille vain voi mitään. Juuri siksi siitä on niin vaikeaa päästää irti, kun siihen on pohjimmiltaan lapsellisen sokeasti rakastunut.

Syömishäiriö on pelkkä kahlitseva suhde. Se ei ole terve, eikä siitä oikeasti seuraa mitään hyvää. Rakkauden sokaisemana siitä kärsivä vain luulee, että on löytänyt onnen lähteen, ja antaa kaiken aikansa sille. Edelleen joudun joka päivä taistelemaan itseni kanssa, jotta en alkaisi taas uskoa tuohon syömishäiriöni flirttailuun, jolla se yrittää saada minut lankeamaan, unohtamaan paranemisen ja heittäytymään sen syliin aivan niinkuin ennenkin. Tätä on todella pelottava myöntää, mutta olen elänyt tuossa sairaassa suhteessa niin pitkään, että se on minulle huomattavasti läheisempi kuin monet ihmiset. Siihen on liian helppo turvautua ja sitä on ihan liian helppo rakastaa.

Siksi kaiken tämän ristiriitaisuuden keskellä yllätyinkin kovasti, kun eräs anonyymi sanoi:

"mä en ihan ymmärrä..

ensin sä oot muka syömishäiriöinen ja sit yhtäkkiä bling, sä ootkin "terve". ja paasaat täällä kauneudesta ja terveys asioista.
ja jos sun mielestä noi naiset noissa kuvissa isoissa vartaloissaan on kauniita niin hyvä juttu. mutta voin lyödä vetoa, että kyllä noikin naiset haluaisi olla laihoja.

mutta kauneushan on katsojan silmässä!

kyllä mä itse olen mieluummin laiha kun lihava, ei tule sairauksia."

En missään vaiheessa ole väittänyt olevani terve, ja minusta on hyvin yllättävää, jos kukaan saa blogistani sellaisen kuvan. Missä vaiheessa tuo "bling" olisi tapahtunut? Minusta itsestäni tuntuu siltä, että joka toinen postaukseni on negatiivinen ja joka toinen positiivinen, sillä juuri siten tunteeni heittelevät: välillä tunnen oloni jopa terveeksi, kun taas hetken päästä tuntuu etten ikinä parane ja pääse eroon laihuuden ihannoinnista ja kehoni vihaamisesta. Joka ikinen päivä vedän vatsaani sisään ja pukeudun hoikistaviin vaatteisiin, jotka peittävät pahimmat ongelmakohtani.

Tämän kaiken keskellä yritän tehdä parantumiseen motivoivia postauksia sekä itseni että muiden hyödyksi. Minun mielestäni nuo edellisen postauksen naiset nimittäin ihan oikeasti ovat kauniita ja ennen kaikkea kadehdittavan onnellisen ja tyytyväisen näköisiä - minäkin tahtoisin osata olla vapautunut ja iloinen. Enkä todellakaan usko noiden naisten haluavan olla mitään muuta kuin he ovat, sillä hehän näyttävät ihan mielettömän upeilta!

Anonyymi mitä ilmeisimmin itsekin kärsii syömishäiriöstä, luultavasti aika pahasta kun kerran näkee kuvien naiset lihavana. Lihava on eri asia kuin normaali, mutta valitettavasti pahimmillaan syömishäiriöiselle pienikin rasvamäärä on maailman kamalin asia. Itsekin olen ollut siinä tilanteessa, ja nyt olen hyvin kiitollinen siitä, etten enää ajattele niin, vaan osaan nähdä kauneutta muussakin kuin laihassa vartalossa.

Voisin jatkaa tästä aiheesta vaikka ikuisuuden. Vihaan syömishäiriötäni, rakastan syömishäiriötäni, vihaan sitä että rakastan sitä, ja rakastan sitä että vihaan sitä. Näiden tunteiden seassa on hyvin vaikeaa tasapainoilla, mutta tärkeintä on tajuta se, että tuo rakkaus on vain järjetöntä ja tuhoontuomittua, sairauden aiheuttamaa tunnetta. Onneksi tässä ei ole mikään kiire: minulla on koko loppuelämä aikaa parantua.

We ♥ true beauty!

2011-02-01T02:14:00.002+02:00

Milloin käsityksemme kauneudesta muuttui niin rajoittuneeksi? Milloin joku päätti, että muka vain laiha voisi olla kaunis? Miksi ihmeessä me uskoimme häntä?

Emmehän me nyt sentään sokeita ole: kyllähän me nyt omin silmin voimme nähdä, miten kauniita naiset ovat terveinä, onnellisina ja oman ihanan itsensä näköisinä!

Kauneus ei ole laittautumista, tietynkokoisiin vaatteisiin mahtumista tai tiettyjä lukemia mittanauhassa ja vaa'assa.

Kauneutta ei voi määritellä millään mitoilla, sillä se on jokaisessa ihmisessä jo valmiiksi! Olet syntymästäsi asti ollut ihan omannäköisesi, uniikki luomus.

Jokainen keho on erilainen ja juuri siksi kaunis. Jos me kaikki näyttäisimme samalta, meissä ei olisi mitään ainutlaatuista tai omaa, olisimme ihan tylsiä.

Mistä on tullut se harhaluulo, että luulemme olevamme kauniimpia sitten, kun mahdumme pari senttiä pienemmän kankaanpalan sisään??

Katsokaa ympärillenne sen sijaan että keskitytte peilikuvaanne. Voitte tajuta, että kauneus on jotain täysin muuta kuin kolme senttiä kapeampi vyötärö.

Tissipostaus

2011-01-28T00:39:00.000+02:00

Aina kun anorektiset ajatukset leviävät aivoihini ja kuiskuttelevat kauniita asioita laihuudesta yrittäen saada minut rakastumaan uudelleen siihen laihdutuksen euforiaan, pyrin keskittymään niihin asioihin, joita syömishäiriö ja laihuus ei voi minulle antaa. On hyvä tiedostaa, että syömishäiriö vie elämästä niin paljon pois, että laihuus ei todellakaan ole kaiken sen menetyksen arvoista.

Koska kaikki nyt varmasti tietävät ne terveydelliset ja sosiaaliset menetykset, voin keskittyä menetykseen, joka ainakin minun naisellisuuttani on kolhaissut ja kovasti: tissit. Siksipä jouduttekin nyt kuuntelemaan lapsellista paranemisen alkamisen aiheuttamaa hehkutustani : minulla on viimeinkin ihan oikeat tissit! Enkä muuten todellakaan aio minkään syömishäiriön enää viedä niitä minulta pois! Tuntuu se nyt kumman kivalta, kun koko nuoruutensa on elänyt lähes lautana ja oppinut hyväksymään sen tosiseikan ettei ole mikään kurvien kuningatar, ja yhtäkkiä tuossa edessä komeileekin pari somaa palleroa!

Tein tämän suunnatonta iloa aiheuttavan löydöksen eräänä iltana, kun illastin ravintolassa ystävättäreni kanssa. Hän oli pikkuisen hiprakassa ja totesi jossain välissä että "sun tissit näyttää ihan helvetin hyvältä". Ensin naurahdin vähän ihmeissäni, sillä olen tosiaan aina pitänyt itseäni suunnilleen lautana, jossa ehkä tuurilla on havaittavissa hieman puun vuosirenkaiden aiheuttamaa pyöreää illuusiota jonkinlaisista kohoumista. Vilkaisin kuitenkin varmuuden vuoksi alaspäin ja järkytyin hieman: siinähän todellakin törrötti kaksi kuplamaista uloketta. Eivät ne nyt mitkään valtavat hinkit ole, mutta normaalit ja naiselliset kuitenkin! Missä vaiheessa ne siihen tupsahtivat???

Kotona sovittelin rintsikoitani peilin edessä ja yllätyin huomatessani, että kaksi uutta ystävääni tursuilivat niistä reippaasti yli. Miten en ole voinut huomata tällaista ihmettä aiemmin? Miten olen voinut olla niin sokaistunut ja keskittynyt tuijottelemaan vain lantiotani ja reisiäni, jotka ovat pikku hiljaa lähteneet keräämään ympärilleen naisellista pehmeyttä. Olen joka päivä tuijottanut vain niitä ja päättänyt sinnikkäästi oppia näkemään ne kauniina, ja yhä useammin onnistunutkin siinä, mutten ole kuitenkaan yhtään tajunnut vilkaista ylöspäin sinne, missä kasvamista on tapahtunut eniten.

Juuri tällä hetkellä olen niin onnellinen vartalostani: minulla on kurvit! Minulla on tissit ja takapuoli, mutta silti hoikka vyötärö! Pelkäsin niin paljon lihomista, koska luulin sen tarkoittavan vain valtavaa mahaa ja selluliittireisiä, mutta ei se mennytkään niin! Painoindeksini on nyt 21 eli olen lähes ihannepainossani, ja näytän kaikin puolin erittäin sopusuhtaiselta ja edelleen hoikalta.

Tuntuu niin ironiselta, että minulla on nyt hoikempi ja kauniimpi olo kuin kymmenen kiloa sitten. En ole enää pieni ja tasainen enkä haluakaan olla; haluan olla juuri tällainen nainen! ♥

Let people see the real you!

2011-01-24T00:32:00.000+02:00

Minulla on ihan mielettömän hyvä olo!! Tuntuu ihan siltä, kuin päältäni olisi repäisty pois kelmu, joka jo vuosien ajan on ollut peittämässä minulta kaiken aidon ja todellisen. Ihan kuin olisin vuosikaudet elänyt siellä kelmun sisällä näkemättä, kokematta ja tajuamatta kunnolla, mitä tapahtuu. Olen jotenkuten tiedostanut asioita ja jollain tasolla jopa ymmärtänyt ongelmiani, mutta vasta ammattiauttajien kanssa jutellessa asioiden oikea laita on hiljalleen lähtenyt selkenemään. Pikku hiljaa kelmuun on tullut aukkoja, joista oikea elämä ja aidot tunteet ovat päässeen raikastamaan mieleni, ja eilen kelmuun repäistiin oikein valtava aukko:

Luin eräältä uskonnolliselta sivulta tarinoita ja runoja Jumalasta, ja yksi niistä porasi reiän suoraan sydämeeni: tajusin, että minua rakastetaan enemmän kuin voin ikinä ymmärtää. Jumala rakastaa joka ikistä ihmistä juuri sellaisena kuin hän on, eikä kenenkään pidä yrittää olla kukaan muu kuin oma, ihana itsensä. Tunsin niin voimakkaasti Jumalan rakkauden, että itkin ja nauroin yhtä aikaa. En ole ikinä kokenut mitään yhtä ihanaa, sitä tunnetta on niin vaikea kuvailla millään sanoilla. Se oli puhdasta onnea, se oli kylmiä väreitä ja onnen kyyneleitä, sanatonta riemua ja täydellisen turvallisuuden tunnetta. Se oli pelkkää rakkautta.

Tämä tarina yhdistettynä kaikkiin ammattiauttajien kanssa käytyihin oivaltaviin keskusteluihin sekä netistä löytämiini voimalauseisiin sai minut tajuamaan niin paljon. Vaikka olen aina yrittänyt ajatella, että olen arvokas tällaisena, se on ollut vain mitätöntä mantraa, jota olen turhaan hokenut mielessäni. Vasta eilen se ihan kunnolla iski tajuntaani, ja muistin kuraattorini sanat: "Ei sinun tarvitse yrittää olla ylisosiaalinen, jos et oikeasti ole. Saat olla täysin sellainen, kuin olet!"

Nimenomaan se on ollut aina ongelmani: olen niin kovasti yrittänyt olla jotain muuta kuin olen, enkä edes itse ole kunnolla tajunnut sitä! Vasta nyt ymmärrän, että olen luullut ihmisten hyväksyvän minut vain jos olen puhelias ja koko ajan iloinen sekä sanavalmis tyttö. En ole sisäistänyt sitä, että minun ei tarvitse puhua jos minulla ei ole mitään sanottavaa, minun ei tarvitse leikkiä hypersosiaalista jos minua ujostuttaa, eikä minun tarvitse edes yrittää olla kaveri ihmisille joiden seurassa en viihdy. Minä saan olla sellainen kuin olen, ja jos joku ei minua tällaisena hyväksy, se ei haittaa. Minun ei tarvitse yrittää muuttua kenenkään takia.

(Vierailkaa tuolla sivulla www.operationbeautiful.com)

Vaikka eilinen kokemus olikin ehkä elämäni merkittävin ja onnellisin hetki, en kuitenkaan kokenut mitään yhtäkkistä ihmeparanemista syömishäiriöstä, vaan joudun vielä tietysti työstämään tätä monimutkaista asiaa. Nyt minulla on kuitenkin hyvin helpottunut olo, sillä ahdistavaa, peittävää kelmua on revitty jo niin paljon irti, että loppujen palasten karistaminen ei voi enää olla kovin vaikeaa. Minusta tuntuu jo siltä, että suurimman osan ajasta peilikuva näyttää ihan kivalta, eivätkä kaloritkaan enää pyöri pakonomaisesti mielessä :)

Maailman onnellisinkaan ihminen ei ole koko ajan euforian tunteen vallassa, vaan jokaisella on myös ankeita hetkiä ja tavallisia tylsyyden tunteita. Siten minäkin voin nyt ehkä vihdoinkin sanoa olevani onnellinen: en keksi elämästäni enää yhtäkään niin toivotonta asiaa, ettenkö selviäisi siitä Jumalan avulla! :)

Fight against your mind

2011-01-20T01:05:00.000+02:00

Kenellekään ei varmaankaan jäänyt epäselväksi, kuinka innolla ja toiveikkaana odotin ravitsemusterapeutille pääsemistä. Tosin psykiatrini ensimmäisen kerran ehdottaessa sitä suhtauduin hyvin epäilevästi: kyllähän minä tiedän, miten olisi terveellistä syödä, mutta ongelma onkin syöpynyt jonnekin mieleeni ja vääristyneisiin ajatuksiini. Psykiatrini kuitenkin vakuutteli minulle, että ravitsemusterapeutti ei tuputtaisi valmiita ateriamalleja, vaan voisimme yhdessä hänen kanssaan puhua syömistottumuksistani ja etsiä syitä vääränlaisiin syömiseen liittyviin ajatuksiin.

Menin siis hänen luokseen ajatellen, että nyt minä alan parantua. Ensin hän kyseli normaaleista syömistottumuksistani ja kerroin hänelle kaiken mahdollisen siitä lähtien, kun 11-vuotiaana aloin ensimmäistä kertaa ajatella olevani läski ja syöväni liikaa. Ensimmäisellä käynnillä hän siis lähinnä kuunteli ja kertoi mietteitään siitä, mitä ravintoaineita saan liian vähän, ja lopuksi antoi minulle tehtäväksi pitää ruokapäiväkirjaa. Olin hieman turhautunut, mutta ajattelin, että eihän nyt ensimmäisellä kerralla vielä mitään sen syvällisempää pitäisikään tapahtua, vaan että lähtisimme purkamaan ongelmia hiljalleen.

Toisella kerralla tutkimme yhdessä ruokapäiväkirjaani, minkä jälkeen ravitsemusterapeutti otti esiin ruokaympyrä-tyyppisen ateriakoostehahmotelman. Hän kertoi minulle, minkälaisia ravintoaineita minun pitäisi saada enemmän, ja että ateriavälini ovat usein liian suuria. Totesin hänelle tietäväni kyllä kaiken sen. Kerroin, että tiedän varsin hyvin syöväni epäterveellisesti ja epäsäännöllisesti, ja että olen kyllä kokeillut kaikkea, mutta en vain voi valtavalle syömishimolleni ja vääristyneelle kehonkuvalleni mitään. Aloin turhautua entistä enemmän, kun hän keskittyi niin paljon valmiisiin malleihin, eikä tuntunut yhtään ymmärtävän ongelmani ydintä.

Seuraavaksi hän punnitsi minut, ja järkytyin vaa'an lukemasta. En ole pitkiin aikoihin käynyt puntarilla tai mitannut itseäni, sillä yritän päästä kaikesta siitä eroon. Nyt vaaka ilmoitti lukemaksi 67 kiloa, mikä tarkoittaa sitä, että painoindeksini on 21. Minua alkoi ahdistaa ihan hirveästi, ja kerroin ravitsemusterapeutille, että paino tuntui ihan kamalan suurelta. Minulla oli yhtäkkiä ihan hirveän löysä ja läski olo. Terapeutti sanoi, että painoindeksin mukaan olen hoikka, ihannepainoni alarajoilla, mutta selitin hänelle, että en voi mitään sille että se tuntuu minusta ihan liian suurelta, että juuri siihen tarvitsisin apua että osaisin nähdä itseni oikealla tavalla ja suhtautua ruumiseeni hyväksyvästi. Kyllähän minä nyt tiedän, että en ole lihava, minä vain tunnen niin!

Ravitsemusterapeutti jatkoi vain aterioista puhumisesta ja keskittyi koko ajan asian fyysiseen puoleen. Jankutin hänelle, että kyllä minä osaan ne asiat, yritin selittää ja kertoa ja saada hänet tajuamaan. Minua alkoi itkettää kun tajusin, ettei hän todellakaan osannut auttaa minua. Lopulta päädyimme yhdessä siihen ratkaisuun, että tässä vaiheessa minun tulisi keskittyä psykiatrilla käymiseen ja selvittää syömiseen liittyvät henkiset syyt.

Minulle jäi todella paha mieli asiasta. Psykiatrini oli nimenomaan luvannut minulle, että ravitsemusterapeutti osaisi auttaa syömishäiriöisiä, ja että monet syömishäiriöiset olivat saaneet valtavasti apua kyseiseltä terapeutilta. Hän oli luvannut, että keskittyisimme muihinkin asioihin kuin vain ruokaympyrään. Hän oli laittanut lähetteen ravitsemusterapeutille nimenomaan siksi, että ei itse ole erikoistunut syömishäiriöihin, eikä siten kokenut osaavansa auttaa minua kovin hyvin.

Aloin miettiä, olenko oikeasti niin häiriintynyt, että kukaan ei voi enää auttaa minua? Kuraattorin kautta päädyin juttelemaan psykiatrille, joka lähetti minut ravitsemusterapeutille, joka kehotti minua jatkamaan juttelua psykiatrin kanssa. Psykiatri laittoi myös aiemmin lähetteen psykoterapiaan, jonne en kuitenkaan päässyt, koska ongelmani eivät ilmeisesti täyttäneet tiettyjä kriteerejä. Koko ajan minua ollaan laittamassa jonnekin muualle, ja kaikki auttajat pitävät itseään vain väliaikaisena keskusteluapuna, ikään kuin "ensiapuna" ennen kuin pääsen purkamaan ongelmiani kunnolla.

En oikein edes tiedä, mikä kaiken tämän tunnemyrskyn keskellä on tällä hetkellä päällimmäinen tunteeni. Olen samaan aikaan turhautunut kaikesta tästä paikallaan junnaamisesta, surullinen siksi että minusta tuntuu ettei kukaan halua itse auttaa minua vaan ikään kuin tönii minua johonkin muualle, vihainen sekä itselleni että muille siitä etten tunnu pääsevän näistä ongelmista eroon, ja ennen kaikkea väsynyt ja kyllästynyt tähän kaikkeen.

Minulla on jotenkin todella uhmakas olo, sellainen että haistakoot paskan kaikki muut ihmiset, en minä mitään apua tarvitse. Jos kukaan ei kerran osaa tai halua auttaa minua, niin minä sitten helvetti soikoon elän tällaisena ja olen juuri tällainen ja opettelen vittu itse rakastamaan itseäni. En jaksa olla se helvetin herkkä itkupilli, joka kulkee auttajalta toiselle vikisemässä surkeasta itsetunnostaan ja epävarmuudestaan ja rumuudestaan ja heikkoudestaan. Minua hävettää joka ikinen kerta kertoa noista asioista, enkä oikeasti enää kestä, jos joudun kertomaan niistä vielä jollekin uudelle ihmiselle, joka lopulta työntää minut taas muualle. En vaan oikeasti jaksa tätä saatanan ahdistusta!

Tässäpä siis taas tällainen tunteidenpurkaus-postaus, saa nähdä mitä tämän ristiriitaisen sekopään mielessä huomenna liikkuu...

You are unique

2011-01-17T01:43:00.001+02:00

Hui, tänään jokin kolahti ja kovasti. Puhuin kaverini kanssa ulkonäöstä, ja mietin ääneen, miksen voisi olla kaunis, miksi olen niin kummallisen ja erilaisen näköinen. Kaverini tokaisi:

"Mitä ihmettä sä nyt höpötät, kaikkihan on erilaisen näkösiä!"

Katsoin häntä ihan sanattomana ja melkein kuulin sen naksahduksen päässäni, kun nuo sanat tekivät tehtävänsä. En minä ole yhtään sen erilaisempi kuin muutkaan, ei kukaan ole samanlainen.

Real women!

2011-01-15T01:26:00.000+02:00

Tänään minulla on ollut itsetunnonnostatuspäivä!

Olen etsinyt kuvia aidoista naisista ja aidosta kauneudesta.

Nainen on luonnostaan pehmeä ja ihana.

Tänään olen ensimmäistä kertaa tajunnut, miten kaunis pömppövatsa voi olla!

Jokainen nainen on omannäköisensä, ja juuri se on naisessa parasta.

Pehmeyttä ei tarvitse pelätä!

Olen suorastaan innoissani siitä, miten silmäni ovat avautuneet huomaamaan kauneutta naisen kehon kohdissa, joita ennen pidin niin rumina ja vastenmielisinä.

Katsokaa nyt näitä naisia,

he ovat iloisia, onnellisia ja tyytyväisiä itseensä!

Vaikka se onkin ihan tajuton klisee, niin kauneus on itsevarmuutta.

Kuka tahansa on kaunis, kun uskaltaa rakastaa itseään, huolehtia terveydestään ja arvostaa ainutlaatuista kehoaan hellien.

On olemassa muitakin kokoja kuin laiha tai lihava.

On olemassa normaali, kaunis!

Katselen tällaisia kuvia niin paljon mieluummin kuin thinspokuvia.

Nämä naiset ovat yksinkertaisesti inspoa, sitä aidon, naisellisen kauneuden inspiraatiota!

Uskokaa tai älkää, minäkin uskalsin tänään pyöriä peilin edessä alasti ja löytää itsestäni kauniita kohtia, naisellisuutta, pehmeyttä ja ainutlaatuisuutta.

Minun kehoni on kaunis, ja niin on kuule sinunkin!!! <3

Perfektionismipohdintaa

2011-01-12T00:28:00.001+02:00

Puhuimme tänään psykiatrini kanssa täydellisyyden tavoittelemisestani. Vertailen itseäni jatkuvasti muihin ja vaadin itseltäni täydellisyyttä joka asiassa. Tahdon kauneimmat kasvot ja ihanteellisen, kadehdittavan vartalon, tahtoisin että kaikki pitäisivät minua kauniina ja että minuun ihastuttaisiin jatkuvasti. Tahtoisin siis olla kaikin puolin täydellinen.

Psykiatrini esitti minulle kysymyksen, jota jäin miettimään pitkäksi aikaa: mitä uskon saavuttavani täydellisyydellä? Millä tavalla luulen elämäni parantuvan täydellisen kauneuden myötä? Menin ihan hiljaiseksi, sillä en oikeasti osannut vastata. Kyllähän minä järjellä tiedän, ettei kukaan voi olla täydellinen ja että kaunis ulkonäkö ei vaikuta siihen, millainen olen sisältä. Enhän minä muiltakaan ihmisiltä vaadi täydellisyyttä, vaan pidän heitä ihanina ja hurmaavina juuri sellaisina kuin he ovat!

Miettiessäni asiaa tajusin, että tahtoisin olla tavattoman kaunis vain siksi, että minussa olisi edes jotain kiinnostavaa. Pidän itseäni niin tylsänä ja epäkiinnostavana ihmisenä, että toivoisin edes ulkonäköni viehättävän ihmisiä ja tuovan heitä luokseni. Jotenkin olen myös kuvitellut, että kauniina olisin itsevarma ja sitä kautta myös kiinnostavampi ihminen. Minun täytyisi todellakin oppia sietämään epätäydellisyyttä ja arvostamaan itseäni tällaisena kuin olen.

Oli hyvä puhua näistä asioista ääneen. Vaikka olen mielessäni pohdiskellut suunnilleen samoja asioita, oli todella hyvä saada keskustella niistä ammattilaisen kanssa. Suosittelen, että kaikki tekin, jotka kärsitte samoista ongelmista, haette keskusteluapua. Minua ahdisti aluksi ihan mielettömän paljon ja meinasin perua koko ensimmäisen tapaamisen, mutta nyt olen suunnattoman onnellinen siitä, että uskalsin astua kuraattorin ovesta sisään: sitä kautta olen päässyt puhumaan psykiatrille, ja huomenna pääsen vihdoin juttelemaan ravitsemusterapeutin kanssa!! :D Jännitän huomista ihan hirveästi, mutta samaan aikaan olen ihan mielettömän toiveikas ja innokas.

Olo on oikeasti helpottunut ihan uskomattoman paljon, kun ongelmista on saanut puhua. Seksuaalinen hyväksikäyttö on jäänyt viime vuoteen, ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vähemmän se minua ahdistaa. Vaikka vielä välillä näen siitä painajaisia ja vaikka hyväksikäyttäjän kasvot ilmestyvät mieleeni aina silloin tällöin, on olo nyt ihan mielettömän paljon vahvempi, kun olen saanut tukea ja keskusteluapua kahdeltakin eri taholta. Toivottavasti syömisongelmien kanssa käy samalla tavalla, ja kaikki tämä jää lopulta kokonaan taakse!

Mirror mirror on the wall...

2011-01-05T18:07:00.000+02:00

Minkä takia Neiti Anoreksia on käännyttänyt kaikki heijastavat pinnat pimeän puolelle saaden meidät vihaamaan vartaloitamme?

Mistä mielemme kehittää kehojemme ympärille kaiken sen kuvitteellisen mutta niin todentuntuisen ihran?

Miksi emme voi nähdä itseämme samalla tavalla kuin muut meidät näkevät?

Missä vaiheessa matkaa verkkokalvoiltamme peilin pintaan kasvomme ja vartalomme muuttuvat rumiksi ja näemme pelkkää iljettävää, löysää mönjää?

Vielä koittaa kaunis päivä

2010-12-21T19:52:00.002+02:00

Laitanpa tähän alkuun saamani kommentin, joka helpotti oloani huomattavasti ja toivottavasti auttaa teitäkin:

pasfacile sanoi:

Hei tyttönen!

Vahingossa eksyin lukemaan blogiasi (ja lueskelin marraskuisiakin juttujasi). Hiukkasen olen sinua vanhempi, mutta kovasti sympatiseeraan!

Halusin myös kertoa omasta masennuksestani rohkaisuksi. Itselläni se ei liittynyt syömishäiriöön vaan enemmänkin ylisuorittamiseen ja liialliseen itsekritiikkiin - ajattelin, että en ikinä voi olla tarpeeksi hyvä edes itselleni. Noista pahimmista ajoista on nyt n. 7 vuotta. Tällä hetkellä en enää tarvitse masennuslääkkeitä, tunnen oloni "normaaliksi", ja luotan siihen että tulevaisuus tulee olemaan vähintäänkin ihan ok. Vaikka kuinka elämä tuntuu tiettynä hetkenä merkityksettömältä, ei se sitä ole.

Tiedän, että silloin kun masentaa, ei jaksa ajatella, että joskus voisi olla paremmin. Toivottavasti puhut vielä koulullasi kuraattorille ja terveydenhoitajalle näistä! Täällä on nimittäin ainakin yksi tyttönen, joka jaksoi tuskastella psykologien kanssa ja odotella, että elämä muuttuisi vähän paremmaksi. Ja kyllähän se muuttui. Nyt on enemmänkin kuin ihan ok. Ja sullakin vielä tulee olemaan. Sitä ihanampia ne hyvät hetket on, mitä syvemmällä on käynyt. Kunhan et jää sinne pohjamutiin.

T. Maija

Kiitos sinulle, Maija, kommenttisi todellakin rohkaisi minua ja paljon <3 Kiitos myös kaikki muutkin ihanat lukijat, jotka kommentoitte ja tuette, olette jotain ihan uskomattoman tärkeää lohduttavine sanoinenne! :)

Olen itse juuri paininut sen tunteen kanssa, että miten tämä olo voisi tästä parantua, kun ammattiapu ei ainakaan vielä tunnu oikein missään. Päällimmäisenä on ollut sellainen olo, että miten muka ikinä voin olla tyytyväinen itseeni, ulkonäkööni ja vartalooni, kun koko elämän olen vihannut itseäni ja tavoitellut täydellistä minää. Maijan kommentti kuitenkin auttoi minua tajuamaan, että ei tämä kestä ikuisesti, vaikka nyt ahdistaa ihan suunnattomasti. Juttelinkin viimeksi psykiatrini kanssa siitä, että jostain syystä minua ahdistaa aina todella paljon käydä tapaamassa häntä, kun en oikein tiedä mitä pitäisi sanoa ja minulla on aina sellainen olo, että kaikki ihmiset, hänkin, pitävät minua ihan säälittävänä luuserina. Oli kuitenkin helpottavaa saada puhua asioista ihan suoraan ja rehellisesti, ja siihen apu kai perustuukin: että voi luottaa ja puhua ihan kaikesta. Enää ei ahdista ollenkaan ajatus mennä juttelemaan, vaan se tuntuu pelkästään hyvältä: elämässäni on joku joka ihan oikeasti kuuntelee ja ymmärtää.

Psykiatri myös laittoi minulle lähetteen ravitsemusterapeutin luokse, ja menen tapaamaan häntä tammikuussa. Hänen kanssaan on tarkoitus keskittyä vääristyneisiin ruokatottumuksiini ja kehonkuvaani. Toiveeni ovat hyvin korkealla, sillä psykiatri sanoi, että monet hänen luonaan käyneet syömishäiriöiset ovat olleet erittäin tyytyväisiä juuri kyseiseen ravitsemusterapeuttiin ja kokeneet saaneensa häneltä hyvin apua. Ehkä minäkin hänen avullaan pikku hiljaa opin syömään normaalisti ja arvostamaan itseäni :)

I'm so lost

2010-12-18T17:29:00.001+02:00

Olen ihan sekaisin, kaikki ahdistaa.

Ei ole tehnyt mieli ruokaa kuukauteen sen paskan yön jälkeen, ja olen syönyt todella, todella vähän.

Olen muistanut, miten lohduttavaa syömättömyys on, miten ihanaa on huomata laihtuneensa.

Olen tajunnut, miten löysyys on alkanut vallata kehoani.

Huomaan yhä useammin eksyväni ihailemaan thinspokuvia.

Olen tietoinen siitä, ettei tämä ole terveellistä, mutta en jaksa välittää.

Mikään ei kiinnosta, teen kaiken rutiinilla ja alan väsyä yrittämiseen, en jaksa enää esittää pirteää.

Uskoni paremmasta tulevaisuudesta alkaa horjua.

En käsitä, miten voisin olla onnellinen, kun en osaa olla ihmisten kanssa.

En ole luonnostani sosiaalinen ja pirteä, en vain ole.

En ikinä tiedä mitä sanoa tai tehdä, ja minusta tuntuu aina siltä, että kaikki pitävät minua typeränä.

Tuntuu että olen kaikkien mielestä nolo ja säälittävä.

Minulla on niin jaksamaton olo.

En jaksa.

Ja minua pelottaa ja ahdistaa, kun kaikki sanovat että päätän itse elämästäni.

Yksi kaverini sanoi, että ei "usko masennukseen".

Hänen mielestään ihminen voi itse päättää onko onnellinen vai ei.

Minun teki mieli huutaa hänelle, että onko hän ihan idiootti?!?

Luuleeko hän etten haluaisi pois tästä paskasta olosta???

Toinen kaverini sanoi, että jos oikeasti haluaisin kuolla, olisin jo kuollut.

Kun sanoin, että oikeastaan minun olisi ihan sama tappaa itseni koska kaikki pääsisivät siitä kyllä yli, kaverini sanoi vain, että "niin, kyllä kaikesta pääsee yli".

Olenko ihan oikeasti niin säälittävä paska, että en ansaitse edes myötäuntoa kavereiltani?

Eikö ketään oikeasti kiinnosta??

Minun tekisi mieli tappaa itseni jo senkin takia, että ihmiset oikeasti tajuaisivat, että minun on paha olla.

Mutta en loppujen lopuksi halua tappaa itseäni, haluan uskoa että kaikki tämä paska loppuu vielä joskus.

Kyllä minunkin on vielä joskus saatava kokea onnellisuutta.

Nyt vain on niin ahdistava olo.

En vittu jaksa.

En jaksa.

Operaatio hymy

2010-12-09T00:27:00.000+02:00

Hymyile.

Hymyile oikein oikein oikein leveästi.

Jos ei hymyilytä, hymyile väkisin kunnes huomaat olevasi oikeasti iloinen! :D

(Toistele vaikka mielessäsi sanaa hymy hymy hymy hymy hymy hymy hymy hymy kunnes alat tajuta miten tyhmältä se kuulostaa! :D)

Pidä hymy naamalla ja huomaa miten se saa kasvosi loistamaan ja tekee sinut kauniiksi :)

Hymyile joka päivä. Monta kertaa. Hymy auttaa :)

Weight is just a number

2010-12-08T01:51:00.002+02:00

Meidän jokaisen pitäisi ihan oikeasti muistaa, että paino on vain numero. Ei kukaan määrittele meitä sen perusteella, minkä kokoisia olemme. Eihän kukaan myöskään arvostele meitä hiusten pituuden tai kengänkoon tai pään ympärysmitan perusteella; miksi kukaan siis välittäisi siitäkään mitä vaa'an n tai mittanauhan numerot meidän kohdallamme näyttävät? Vain sillä on väliä, millaisia ajatuksia, mielipiteitä ja taitoja meillä on, millaisia päätöksiä teemme ja miten suhtaudumme toisiin ihmisiin: juuri näihin asioihinhan me muissakin rakastumme. Me itse määrittelemme itsellemme mitä on kauneus ja luomme omat paineemme. Meidän ei pitäisi keskittyä vihaamaan kehojamme, vaan voisimme olla onnellisia ja rakastaa vartaloitamme juuri tällasina kuin ne ovat, sillä juuri tällaisiksi ne on luotu <3

Moving on

2010-12-06T23:02:00.001+02:00

Liikuin tänään taas yhden askeleen lähemmäs parantumista, vaikka se oli hyvin vaikeaa. En olisi millään halunnut, mutta itseni kannalta minun oli pakko tehdä se: poistin seuraamistani blogeista laihdutusblogit ja jätin jäljelle vain blogeja, jotka keskittyvät joko syömishäiriöstä paranemiseen tai johonkin aivan muuhun kuin koko häiriöön.

Tajusin, että laihdutuksesta ja kaloreista lukeminen vain herättää minussa vanhoja sairaita ajatuksia, enkä ikinä pääse niistä lopullisesti eroon, jos jatkan niiden säännöllistä ajattelemista. Vaikka monista syömishäiriöisistä bloggaajista on viimeisen vuoden aikana tullut minulle erittäin läheisiä ja tärkeitä, en voi uhrata omaa terveyttäni. Toivon niiiiiiiiin kovasti, että te ihanat itsekin tajuatte, miten sairaan ajattelumaailman syömishäiriöt aiheuttavat, ja haette apua. Sitä kutsutaan avuksi siksi että se ihan oikeasti auttaa, lupaan <3

Ette ehkä usko, miten vaikea minun oli teistä joka ikisen kohdalla painaa "lopeta lukeminen" -nappia. Tuntui siltä, kuin jollain lailla pettäisin ystäväni. Ymmärtäkää, että olette minulle silti ihan mielettömän tärkeitä, ja toivon sydämestäni että vielä joskus voin lukea blogejanne, joissa kerrotte paranemisestanne ja olette onnellisia; että elämiimme mahtuu vielä joskus muutakin kuin kalorit ja kilogrammat, ja että voimme jutella muista ihanista asioista. Että voimme joskus yhdessä muistella tätä ankeaa aikaa, josta kuitenkin selvisimme.

Rakkaat tytöt, te olette minun silmissäni jotain uskomattoman arvokasta ja ihanaa<3 En usko, että voin täysin kokonaan unohtaa blogejanne, vaan käyn luultavasti vielä tsemppailemassa teitä kohti terveempää tulevaisuutta. En voi kokonaan jättää teitä, vaan minun on pakko käydä silloin tällöin kurkkailemassa kuulumisianne, sillä teistä on tullut minulle niin tärkeitä.

Toivon, että ymmärrätte näkökantani. Olette ihania, enkä olisi halunnut jättää teitä, mutta näin minullakin on ehkä mahdollisuus tulla onnelliseksi <3

Dear reader

2010-12-06T01:30:00.001+02:00

Muista se aina, juuri sinä olet ihana ja kaunis ihan vain siksi, että olet juuri sinä etkä kukaan muu <3

Valoa

2010-12-01T23:18:00.001+02:00

Vaikka nyt tuntuu siltä, että kasvojeni peitoksi olisi heitetty jonkinlainen paksu, läpinäkyvä kangas, jonka läpi yritän olla epätoivoisesti mukana elämässä ja tehdä normaaleja asioita etten kaatuisi kankaan painosta maahan, en usko tämän kestävän loputtomiin. Uskon ja luotan siihen, että elämässäni on tarkoitus kaiken tämän surun jälkeen tapahtua jotain todella ihanaa. Toivon, että kokemukseni voivat jollain lailla auttaa minua auttamaan muita, sillä kaiken tämän kokeneena voin ehkä paremmin ymmärtää erilaisten ihmisten kokemuksia ja näkökulmia.

Kestän tämän tyhjän ja onton tunteen vain sen voimalla, että uskon niin voimakkaasti tämän joskus loppuvan. Aika auttaa aina, ja joku päivä huomaan ettei enää itketä tai ahdista, ja sitten tajuan olevani onnellinen. Niin sen vain täytyy mennä, tai missään ei ole mitään järkeä. Jumalan rakkaus on jotain niin suurta, että ei tätä elämää voi elää ilman että tuon rakkauden kokee.

Tyhjää

2010-11-23T15:47:00.000+02:00

En jaksa ajatella. En halua ajatella. Istun vain paikallani turtana ja yritän miettiä jotain kivaa. Mitään ei tule mieleen. Elämäni on pelkkää murhetta murheen perään.

Aina kun vähänkin alkaa tuntua siltä, että elämä alkaa sujua paremmin, tapahtuu jotain vielä kamalampaa kuin ennen. Aina kun olen pääsemässä kuopan pohjalta ylös, joku räjäyttää koko kuopan vielä kaksi kertaa syvemmäksi ja putoan entistä alemmas. Aina kun luulen, että pohja on jo koettu, joudunkin toteamaan, että on olemassa jotain vielä masentavampaa ja ahdistavampaa kuin olen voinut kuvitellakaan.

Olen pelkkä kasa ongelmia. Erolapsi, koulukiusattu, syömishäiriöinen, seksuaalisesti hyväksikäytetty, henkisesti aivan yksinäinen ja voimaton. En osaa luottaa enää kehenkään, tuntuu että kaikki ovat minua vastaan ja haluavat minut vain pois tieltä. Ihan kuin eläisin jossain ongelmakuplassa, jossa läiskitään traumaattisia tapahtumia päin näköä. Ihan kuin olisin joku ongelmajäte, joka pitäisi muovihanskojen avulla pikku hiljaa haudata syvälle maan uumeniin pois muita vaivaamasta.

Minua pelottaa, etten enää ikinä ole onnellinen. Minua ihan oikeasti pelottaa etten edes osaa. Haluaisin niiiiiiiiin paljon, mutta tällä itsetunnolla en tiedä, onko se enää edes mahdollista. Minusta tuntuu, että kukaan ei voi auttaa tähän oloon mitenkään, että kukaan ei edes halua auttaa ja vaikka haluaisi, olen niin syvällä kuopassa etteivät mitkään köydet enää yllä pelastamaan minua. Ainoastaan Jumala voi tehdä ihmeen ja lennättää minut ylös maan tasalle, ja sen odottaminen on ainoa syy miksi jaksan pysyä hengissä.

Ahdistus x100000000000000

2010-11-21T19:34:00.004+02:00

Olin eilen kaveripoikani luona viettämässä iltaa hänen kotonaan ja meillä oli todella hauskaa, kunnes hän yhtäkkiä muuttui ihan kauhean kiimaiseksi. Hän alkoi suudella minua, ja minua alkoi ahdistaa ja halusin vain pois, mutta olin ihan sekava kun olin juonut niin paljon. Minua pelotti hänen käytöksensä, ja yhtäkkiä huomasin makaavani hänen allaan. Hän hankasi itseään minua vasten ja minua ällötti ja inhotti ja hän kiskoi hiuksiani niin että sattui ja tunki naamaansa paitani kaula-aukosta sisään, ja minä yritin vetää paitaani ja rintsikoitani takaisin paikoilleen mutta hän vain selitti miten ihanat tissit minulla on ja että hän haluaisi tulla sisälleni mutta vedin housujani tiukasti ylöspäin ja lopulta hän laukesi paidalleni.

Nyt koko päivän minulla on ollut ihan hirveän likainen ja ällöttävä olo ja tuntuu että kaikki edistys jota viime aikoina on tapahtunut, on nyt kadonnut johonkin, sillä nyt minua ahdistaa vielä miljoona kertaa enemmän ja tunnen oloni hirveämmäksi kuin ehkä ikinä. Viime aikoina olen opetellut hiljalleen rakastamaan kehoani, mutta nyt minua vain ällöttää ja ahdistaa enkä halua edes katsoa peiliin.

Tästä se lähtee

2010-11-17T21:46:00.001+02:00

En tiedä yhtään mitä ajatella. Siitä on jo viikkoja, kun ensimmäisen kerran kävin juttelemassa kuraattorin ja terveydenhoitajan kanssa, ja siitä lähtien tunteeni ovat olleet hyvin pinnalla aiheuttaen itkuisuutta ja omituista vaihtelua tyhjyyden tunteen ja toiveikkuuden välillä.

Kerroin siis kuraattorille ja terveydenhoitajalle kaiken. Kerroin
vanhempieni erosta,
äitini välinpitämättömyydestä,
siitä että minulla on hirveä ikävä kaukana asuvaa isääni,
että en tiedä miten suhtautua isääni sen jälkeen kun sain selville hänen pettäneen äitiä,
että tuntuu siltä etteivät vanhempani tai ystäväni välitä minusta oikeasti,
että haluaisin vain tuntea oloni arvokkaaksi ja rakastetuksi,
että sen sijaan tunnen olevani suuri, kömpelö, tylsä ja aina tiellä,
että pelkään koko ajan ihmisten pitävän minua tylsänä luuserina,
että en osaa syödä normaalisti,
että ajattelen ruokaa koko ajan,
että haluaisin koko ajan syödä jotain hyvää,
että olen 11-vuotiaasta asti laihtunut ja lihonut ja laihtunut uudestaan ja uudestaan,

että minua ahdistaa ja haluan päästä tämän paskan keskeltä pois.

Itkin ihan kamalasti ja minua hävetti olla naama turvoksissa ja ripsivärit poskilla, mutta he kuuntelivat ja kommentoivat, ja minusta ihan oikeasti tuntuu siltä että he ymmärsivät. Kuitenkin lähtiessäni pois olin hyvin yllättynyt siitä, että sovimme uuden tapaamiskerran. Olen niin tottunut siihen, että jos joku joskus jaksaa kuunnella ongelmiani, asia jää siihen. Tuntui hyvältä ajatella, että ehkä oikeasti vihdoinkin saan apua.

Seuraava kerta olikin jo muutaman päivän päästä, ja kävellessäni koululle päin minua alkoi yhtäkkiä ahdistaa ihan hirveästi. En tiennyt yhtään mitä sanoisin tai mitä he sanoisivat, en ollut koskaan aiemmin kokenut sellaista, että ongelmieni käsittelyä jatkettaisiin. Mielessäni pyöri ajatuksia siitä, että olin ehkä itse keksinyt koko toisen tapaamisen tai että minua ei jaksettaisikaan enää kuunnella eikä minua otettaisi vakavasti.. Minua jännitti ja tuntui siltä, että haluaisin vain lähteä pois ja jättää asian siihen. Tiesin kuitenkin, että tulisin katumaan jos en nyt koputtaisi ovelle, ja pitkällisen harkinnan jälkeen oven takana uskalsin lopulta koputtaa.

Onneksi uskalsin, sillä minut otettiin hymyillen vastaan. Minun ei tarvinut sanoa ensin mitään, vaan kuraattori alkoi puhua ja kävi läpi asiat, joista puhuimme viimeksi. Sen jälkeen keskustelimme kuraattorin ja terveydenhoitajan kanssa siitä, olisiko minulle paras vaihtoehto psykologi, Syömishäiriökeskus vai joku muu taho. Kuraattori piti kuitenkin tärkeänä sitä, että ainakin aluksi kävisin säännöllisesti juttelemassa hänen kanssaan, sillä muun avun saaminen saattaisi kestää pitkäänkin: koulupsykologillemme en pääsisi ainakaan ennen tammikuuta jos silloinkaan, sillä hän on niin varattu. Seuraava kuraattorin tapaaminenkin sovittiin vasta kolmen viikon päähän. Pieni ahdistus alkoi taas tulla esiin: jäisikö tämä nyt kuitenkin tähän, unohdettaisiinko ongelmani pikku hiljaa?

Kävin kuitenkin terveydenhoitajan luona pari päivää sen jälkeen, ja hän kehotti minua ottamaan yhteyttä Syömishäiriökeskukseen. Minua alkoi taas ahdistaa: en minä itse pystyisi ottamaan sinne yhteyttä, en tietäisi mitä sanoa, ja tuntui siltä ettei siellä edes otettaisi minua vakavasti, kun en edes ole alipainoinen vaan ihan normaaleissa mitoissa. Ongelmana on myös se, että Syömishäiriökeskuksen hinnat ovat melko korkeat, eikä minulla itselläni oikein olisi varaa käydä siellä. Minun pitäisi siis puhua asiasta vanhemmilleni. Kuraattori ja terveydenhoitaja kehottivat minua jo aikaisemmin puhumaan kunnolla vanhempieni kanssa, mutta en ollut saanut sitä tehtyä, se tuntui liian pelottavalta.

Eräänä päivänä sitten kuitenkin syödessäni äitini kanssa kahdestaan pohdin koko ruokailun ajan, että tämä olisi nyt hyvä hetki puhua. Mielessäni pyörivät vain edelliset kerrat, jolloin olin yrittänyt puhua hänelle, eikä hän ollut ymmärtänyt yhtään vaan sivuuttanut aiheen ihan kokonaan. En olisi halunnut kokea uudestaan samaa hylkäämisen ja arvottomuuden tunnetta. Muistelin kuitenkin terveydenhoitajan kannustusta, ja lopulta uskalsin kertoa äidilleni käyneeni puhumassa asioista. Kerroin, mitä kuraattori ja terveydenhoitaja olivat minulle sanoneet, ja minua itketti. Enemmän minua kuitenkin itketti se, että äitini ei tuntunut vieläkään ymmärtävän. Hän ei taaskaan ottanut minua vakavasti, minusta tuntui ettei hän välittänyt yhtään. Minä itkin, ja hän naureskeli. Se sattui ihan uskomattoman paljon.

Myöhemmin samana päivänä puhuin äitini kanssa uudestaan, ja hän sanoi tahtovansa auttaa, mutta ei vain tiedä miten. Hän kysyi, voisiko soittaa isälleni, jotta hänkin saisi tietää. Minusta se oli hyvä idea, sillä en olisi pystynyt kertomaan kaikkea uudestaan myös isälleni. Äitini siis soitti hänelle, ja isäni soitti minulle ja lopulta jouduin kuitenkin kertomaan hänelle kaiken. Tuntui, että tuona päivänä jouduin itkemään ihan liikaa. Loppujen lopuksi oli kuitenkin helpottavaa saada kaikki asiat molempien vanhempieni tietoon, sillä he molemmat ilmaisivat haluavansa auttaa.

Päädyimme isäni kanssa sellaiseen ratkaisuun, että hän varaa minulle ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle. Kävin siellä muutama päivä sitten, ja taas jouduin kertomaan kaiken uudestaan. Vaikka se oli vaikeaa, en enää tällä kertaa jaksanut itkeä, vaikka kyyneleet meinasivat koko ajan tulvia silmistäni. En vain jaksanut enää sitä, että itken ja näytän rumalta, turvonneelta sammakolta. Kerroinkin sen, oikeastaan kerroin kaiken mitä ajattelin, olen niin väsynyt valehtelemaan ja esittämään iloista. Teimme yhdessä masennustestin, jonka tulos oli kohtalaisen masentunut. Sovimme uuden tapaamisen ensi viikolle, jolloin käyn tapaamassa myös lääkäriä, joka on erikoistunut syömishäiriöihin.

Toivon ja uskon, että tästä alkaa nyt vihdoinkin kaiken tämän pahan olon nujertaminen ja valoisampi tulevaisuus.

(Ps. Vaikka minua on itkettänyt ihan hirveästi kaiken tämän keskellä, on päällimmäisenä tunteena helpotus: en ole enää yksin♥)

Vaikeeta.

2010-11-02T20:46:00.001+02:00

Monta kertaa olen meinannut tulla tänne kirjoittamaan, mutten yhtään tiedä mitä sanoisin. Tahtoisin kertoa, mutten osaa. Miten kaikesta yhtäkkiä tuli niin vaikeaa? Kaikki tunteet revittiin tuosta vaan auki ja nyt olen niiden keskellä ja meinaan räjähtää.

Vihdoinkin.

2010-10-17T16:24:00.000+03:00

Varasin ajan koulukuraattorilta.
Uskalsin.
Mutta nyt vähän pelottaa.

Kelpaat kelle vaan

2010-09-27T23:21:00.002+03:00

Nyt tämä tyttö ihan oikeasti aikoo parantua. Enhän minä ole kuin vasta puoli vuotta kiikkunut edes takaisin välillä laihduttaen ja välillä syöden normaalisti. Ihana Fun Light -blogi sai kuitenkin jotain liikkeelle aivoissani, ja tajusin vihdoinkin, että en minä angstaamalla parane! Ruoka- ja liikuntapäiväkirjathan jätin onneksi jo ennen kesää kokonaan pois kuvioista, mutta vielä pitää unohtaa thinspo-kuvat ja nälän tunteesta nauttiminen, ja alkaa syödä normaalisti, opetella tuntemaan milloin on nälkä ja milloin ei! Tämän tajuaminen teki oloni jotenkin helpottuneeksi, sillä nyt tunnen itse voivani tehdä oloni paremmaksi. Pikku hiljaa minusta tulee yhtä onnellinen kuin kuvan tytöstä :)

Samaisesta Fun Light -blogista bongaamani Juha Tapion kappaleen "Kelpaat kelle vaan" sanat saivat minut melkein itkemään muistojen tulviessa mieleeni. Juuri kyseistä kappaletta kuuntelin muutama vuosi sitten, kun olin masennukseni pohjalla ja mietin joka päivä kuolemaa. Tämä oli ainoa kappale, joka antoi minulle lohtua - minusta tuntui että Juha Tapio näki suoraan sisälleni pahaan oloon. Tässä hieman havainnollisemmin tuonaikaiset tuntemukseni lyriikoiden välissä:

Hetken vielä

tämä puoli maailmaa

hetken vielä

nukkuu yötä valkeaa

[Masentunut oloni tuntui siltä, että olen koko ajan puoliksi unessa. Samalla tuntui, että koko elämä on yhtä unista sumua, ikään kuin jonkin paksun huurun takana, enkä ihan saa otetta siitä. Kuitenkin laitoin toivoni sanoihin "hetken vielä" - ehkä minunkin huuruinen näkymäni olisi vain väliaikaista, ja voisin taas hetken päästä olla onnellinen.]

sä mietit kuinka

mikään satuttaa voi niin

parhaat vuotes

kaikki maahan poljettiin

[Minua kiusattiin koulussa monia vuosia, ja mietin joka päivä, mikä minussa oli vialla. Miksi muut halusivat satuttaa minua ja miten se tuntui niin järkyttävän pahalta? Teinivuoteni menivät ihan hukkaan, vietin ylä-asteen kaikki päivät kotona yksin, kun minulla ei ollut ketään kavereita. Minulta jäivät siis välistä kaikki teini-iän seurustelusuhteet, kaverien kanssa hengailut, ihan liian myöhäiset kotiintuloajat, salaa kännäily ja yksinkertaisesti koko nuoruus. Vielä tänäkin päivänä olen siitä katkera, sillä kokemusten puute näkyy elämässäni päivittäin, itsetuntoni on repaleinen ja nautin ihan eri tavalla asioista, joita muut pitävät jo tylsinä ja monta kertaa koettuina. Tunnen itseni jälkeenjääneeksi.]

puoltakaan en sun kivustas voi tietää

sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää

[Monien voi olla vaikea käsittää, miten paljon surua ja kipua olen joutunut kokemaan, sillä en ole koskaan uskaltanut näyttää sitä kunnolla ulospäin enkä siksi ole myöskään koskaan saanut minkäänlaista hoitoa ongelmiini. Pidin kiusaamisen, masennuksen ja syömishäiriön kokonaan sisälläni pitkään, ja vasta tultuani parempaan kuntoon olen uskaltanut avautua siitä muillekin. Siksi monet eivät ymmärrä, että vaikka nyt voin jo paremmin, minulla oikeasti oli ihan helvetin vaikeaa. Juha Tapio oli tuolloin ainoa, joka ymmärsi tämän, ja unelmoin siitä, että joskus joku muukin ymmärtäisi. Unelmoin siitä vieläkin...]

mut joku aamu

mä tiedän sen

sä heräät huomaamaan

sinä selvisit

ja kelpaat kelle vaan

[Nämä riimit toivat ahdistuksen keskellä ihan valtavasti lohtua. Tahdoin uskoa lujasti siihen, että vielä joku päivä minäkin olen onnellinen, että joskus minutkin hyväksytään muiden joukkoon. Joka ilta ajattelin, että seuraava aamu saattaa olla jo parempi, aina tulee uusi päivä ja uusi mahdollisuus. Unelmani pitivät minut kasassa, ja joka päivä jaksoin nousta sängystä sen ajatuksen voimalla, että ehkä tänään tapaan sen jonkun, joka arvostaa minua. En antanut itseni lannistua lopullisesti, koska tiesin, että jos luovuttaisin unelmieni suhteen, peli olisi menetetty. Vaikka kuinka halusin kuolla, kuuntelin näitä sanoja ja luotin niihin, koska minulla ei ollut muutakaan.]

ja sä oot kaunis

vaikket enää tunne niin

[Näiden sanojen kohdalla itkin joka kerta. Joka päivä katsoessani itseäni peilistä tunsin sihan järjetöntä surua ja mietin miksi juuri minun piti olla niin ruma ja ällöttävä, kun muut olivat niin kauniita. Yritin nähdä kasvoissani ja vartalossani edes jotain sievään viittavaa, mutta löysin pelkkiä virheitä ja puhdasta rumuutta. Kukaan ei koskaan kehunut minua kauniiksi, joten miten olisin itsekään luullut niin? Yritin luottaa siihen, että joskus vielä jollain tavalla näkisin itseni kauniina. Unelmoin siitä, että joku ihana mies joskus rakastuisi minuun ja näkisi minut eri tavalla. Minulle olisi riittänyt, että yksi ainoa ihana mies näkisi minussa jotain kaunista ja ihanaa - silloin ei haittaisi, vaikka koko muu maailma näkisi minut rumana.]

ne vaikka veivät

sulta uskon ihmisiin

[Kiusaajani todellakin muuttivat käsityksiäni ihmisistä. En enää luottanut kehenkään, ja vieläkin uusiin ihmisiin tutustuessani epäilen, että he eivät oikeasti pidä minusta. Koin niin paljon hyljeksintää ja ilkeyttä, että luulin oikeasti olevani jollain tavalla ihan hirveä ihminen. Joka ilta rukoilin Jumalalta, että Hän muuttaisi minut normaaliksi, mukavaksi ja nätiksi tytöksi, jonka kanssa ihmiset haluaisivat olla.]

Laulujen voimaa ei siis pidä aliarvioida. Vaikka monet muutkin kappaleet olivat minulle tuolloin äärettömän tärkeitä, oli tämä reilusti ylitse muiden. Kuunnelkaa musiikkia, jaksakaa unelmoida ja uskokaa parempaan tulevaisuuteen. Minäkin olen selvinnyt jo tänne asti, ja eteenpäin pusketaan, hetki kerrallaan! :)

F.I.T. ( =Fat Is Terrible)

2010-09-25T23:54:00.001+03:00

Vaniljavanukasta, suklaakeksejä, kermatoffeeta, lakujäätelöä. Rasvaa, ihraa, vatsamakkaroita, selluliittia. Olen ollut kipeänä, ja liikunnan puute näkyy selkeästi vatsassa ja reisissä. Välillä tuntuu siltä, että koko elämäni on nykyään vain tv:n katselua ja lohtusyömistä; tunnen oloni niin lohduttomaksi ja turhaksi.

Aloin nimittäin miettiä, että jos nyt kuolisin, en olisi saavuttanut elämässäni mitään. En yhtään mitään. Koko nuoruusikäni olen ollut melko alakuloinen ja syömishäiriöinen, tyytymätön itseeni ja ulkonäkööni. Suurin osa elämästäni on kulunut sängylläni makoillen ja angstaten, syöden kaikenlaista moskaa ja sitten jumpaten sitä pois. Tuntuu kuin olisin ollut ystävilleni ja muille läheisilleni pelkkä riesa, jonka ongelmia ja valitusta pitää vain jaksaa. Tahtoisin niin kovasti olla hyödyksi ja avuksi muille, tehdä jotain konkreettisesti hyvää! Ei tämä elämä voi olla kohdallani vain sitä, että maadun turhautuneena omien ongelmieni kanssa.

Mutta kun minua ihan oikeasti väsyttää. En jaksaisi ajatella mitään ylimääräistä, haluaisin vain olla. Ja syödä. Samaan aikaan en kuitenkaan haluaisi elämän tylsästi kuluvan ohi. Olen ihan liian laiska löllö. Haluan tehdä jotain mutta en jaksa!

EDIT. TÄMÄ KOKO SAATANAN SYÖMISHÄIRIÖ ON IHAN HULLUA! KAIKKI ASKARTELEMANI THINSPO-KUVAT OVAT IHAN HULLUJA! ENTINEN BLOGIN NIMI OLI IHAN HULLU! _MINÄ_ OLEN HULLU!! EN MINÄ OIKEASTI HALUA EDESAUTTAA MUIDEN SAIRASTUMISTA!! :'( nyt minua pelottaa, että olen tämän blogin myötä aiheuttanut jotain ihan kamalaa. Tahtoisin vain poistaa koko blogin ja olla normaali!!!

Onni on...

2010-09-10T01:22:00.001+03:00

...kun menkkojen takia turvonneena olo on kuin mudassa kellineellä virtahevolla ja tekisi mieli vain itkeä, mutta kuuleekin ihailunsekaiset sanat: "sä oot niin pieni".

...kun tajuaa, että yhä useampien thinspo-kuvien tytöt ovatkin oikeastaan ihan liian laihoja.

...kun huomaa lukijamäärän kasvaneen ihan yhtäkkiä melkein sataan (olenko kertonut tarpeeksi monta kertaa miten ihania ja tärkeitä te ja teidän kommenttinne olette? :> )

...kun aivan uusi, ihana ystävä sanoo: "sä et saa ikinä lähtee pois, mä en muuten kestä" <3

Olkaa Onnellisia isolla O:lla! <3

Buttttt

2010-08-18T12:06:00.003+03:00

(Tässä oli ennen kuva minusta, mutta olen poistanut sen.)

Vihdoinkin työt ovat loppuneet ja minulla on aikaa keskittyä itseeni. Se ei välttämättä ole kovin hyvä asia, sillä nyt minulla on taas aikaa ottaa itsestäni valokuvia esimerkiksi takaa aikomuksenani tutkailla, miten muut näkevät takapuoleni. Noh, ei olisi ehkä kannattanut, sillä järkytyin hieman: eikös se olekin aika... turpea? :o

No mutta kuitenkin, minua vähän nyt pelottaa, että kun työt eivät enää ole viemässä kaikkia ajatuksiani ja sekuntejani, alan taas kiinnittää enemmän huomiota kaloreihin ja liikkumiseen. Koko kesän liikuntaa on tullut tasan sen verran mitä työmatkoihini tarvin; lihaskuntoa olen ehtinyt harjoittaa vaivaiset 4 kertaa näiden kuukausien aikana :O Tietenkin tavoitteeni onkin lisätä nyt liikuntaa, mutta pelkään sen menevän taas överiksi.
Tämä on ihan kamalaa, sillä haluan oikeasti parantua, mutten yksinkertaisesti tiedä, mikä on sopiva määrä kaloreita! 1500 kuulostaa paljolta, mutta jos liikun paljon niin eikö se siinä tapauksessa ole aika vähäinen määrä ruokaa?

Ja paljonko voin syödä herkkuja pysyen kohtuuden rajoissa? Olen vähän alkanut miettiä, että ehkä koko tämä järjetön herkkuhimoni onkin psykologista eivätkä herkut ole lainkaan se jota minun tekee mieli. Ehkä se onkin vain jonkinlainen korvike sille, miten kovasti kaipaan rakkautta ja läheistä ihmistä, joka ymmärtäisi minua täysin. Ehkä huonon itsetuntoni takia ahmin herkkuja, koska en uskalla toivoakaan että tässä maailmassa oikeasti olisi sellainen ihminen joka olisi tarkoitettu juuri minulle. Tai no, itse asiassa pelkään enemmän sitä, että jos sellaisen ihmisen löytäisin, hän pitäisi minua tylsänä ja rumana ja valitsisi jonkun nätin ja hauskan.

Tuo tylsyyden tunne vainoaa minua päivittäin. Töissäkin oli aina pelottavaa olla isossa porukassa, kun koko ajan oli sellainen olo, että muita ei yhtään kiinnosta puheeni, että he vain teeskentelevät. Tiedän, että minun pitäisi vain opetella pitämään itsestäni, mutta aina kun hiemankaan alan pitää, minua pelottaa että minusta tulee itserakas ja alan inhota sitä että pidän itsestäni. Olenko ehkä "hieman" ristiriitainen... huoh :'D

Sh-kysely

2010-07-29T20:04:00.000+03:00

Kopioin tällaisen kyselyn pine conelta :)

Yleisesti

Ikä? - 19
Pituus? - 177cm
Paino? - n.62kg
Korkein paino? - n.67kg
Minkä painoinen haluat olla? - n.58kg
Mikä SH sinulla on? - En oikein tiedä, ennen minulla oli selkeä anoreksia, mutta nykyään syön paljon enemmän kuin ennen ja yritän oikeasti parantua, joten sairaus on lähinnä pääni sisällä. Ongelma on se, että edelleenkin tunnen itseni liian suureksi suurimman osan ajasta.

Syvällisemmin

Kuinka monta kaloria syöt päivässä keskimäärin? - Vaihtelee tosi paljon. Joskus syön ihan liikaa eli n.2000kcal jolloin sitten seuraavana päivänä syön n.500-1000kcal. Yleensä pyrin syömään korkeintaan 1500kcal.
Oksennatko ruokaasi ikinä? - En. En ole koskaan oksentanut tahallisesti enkä koskaan myöskään tahtoisi oksentaa.
Haluatko näyttää supermallilta / näyttelijättäreltä? - Catwalk-mallit ovat minusta ihan sairaalloisen laihoja, enkä missään nimessä tahtoisi näyttää sellaiselta. Useat näyttelijättäret sen sijaan ovat ihan mielettömän kauniin ja terveen näköisiä, ja kuolisin onnesta jos näyttäisin sellaiselta 8)
Onko sinulla jokin kouluajan ulkopuolinen liikuntaharrastus? - Itsenäinen liikunta, mm.lenkkeily ja lihaskuntoilu.
Onko sinua kiusattu ikinä painostasi? - On. Ei paljoa, mutta tarpeeksi aiheuttaakseen tämän helvetin.
Oletko koskaan paastonnut? - Mikä lasketaan paastoksi? En ole koskaan ollut koko päivää syömättä mitään, joten en kai sitten "virallisesti" ole paastonnut.
Käytätkö laksoja päästäksesi eroon ruoasta / kaloreista? - En. Joskus nuorempana söin kyllä kasoittain xylitol-pastilleja samassa tarkoituksessa, mutta ei sitä ehkä voi verrata tähän... :D
Inspiroivatko mallit / näyttelijät sinua? - Todellakin, nimenomaan sellaiset terveen ja kauniin näköiset laihat naiset, joissa on silti naisellisia muotoja.
Oletko joutunut sairaalaan koskaan SH:si takia? - En.
Oletko koskaan käyttänyt oksetusjuurta oksentaaksesi? - En ole koskaan kuullutkaan sellaisesta.
Oletko koskaan yrittänyt parantua SH:stasi? - Koko ajan yritän ja monta kertaa olen jo luullutkin parantuneeni, mutta samat ajatukset ja ahdistukset tulevat aina uudestaan.

Kehonkuva kysymyksiä

Näetkö itsesi jatkuvasti lihavana, vaikka muut väittävät ettet ole? - En ajattele olevani suoranaisesti lihava, vaan ihan normaalipainoinen, mutta sellainen löysä ja isokokoinen. Sellainen pulskistunut.
Mitä kehonosaa muuttaisit? - Vatsaa, reisiä, käsivarsia ja kaksoisleukaa ihan ensimmäiseksi.
Asteikolla 1-10, kuinka tyytyväinen olet kehoosi? - Yleensä n.3-4, välillä sitten 1 ja hyvinä hetkinä 8-9.
Tunnetko itsesi vähä-arvoiseksi painon / kehosi takia? - Tunnen, nimenomaan. Tuntuu etten ansaitse mitään tällaisena, että kukaan ei voi kiinnostua minusta ja että ystäväni häpeävät minua.
Oletko toisinaan masentunut painosi / kehosi takia?- Usein.
Vertaatko kehoasi muiden kehoihin esim mallien / näyttelijöiden? - Päivittäin. Heitä ihaillaan ja heistä miehet kiinnostuvat, joten luonnollisesti tahtoisin itsekin näyttää sellaiselta. Useimmin vertailen itseäni kuitenkin omiin ystäviini ja tuttaviini.

Terveys/Ruoka

Syötkö mielestäsi riittävän terveellisesti? - Joinakin aikoina syön todella terveellisesti, mutta sitten on myös niitä repsahduskausia jolloin syön mitä sattuu. Yleensä kuitenkin syön perusterveellisesti.
Oletko sairaalloisen pelokas syömään hiilareita? - En. Tahtoisin kyllä olla, jotta niitä ei tulisi syötyä niin paljon... -.-
Rasvaa? - En...
Kaloreita? - Kyllä, erittäin! Minua ahdistaa joka ikinen kalori joka ylittää päivässä tuhannen rajan.
Oletko usein väsynyt/uupunut? - Melko usein, tosin yhtä usein myös onnellinen ja pirteä.
Tunnetko itsesi energisemmäksi syönnin jälkeen? - En todellakaan, päinvastoin. Olen väsynyt ja ahdistunut.
Syötkö lihaa? - Syön.
Syötkö ruokasi tietyllä tavalla? - En.
Sanovatko ihmiset, että näytät sairaalta / erittäin nälkäiseltä? - Eivät.
Oletko ikinä oksentanut verta? - En.
Onko sydämesi syke 49 yläpuolella? - Ei minkäänlaista käsitystä.
Pyörryttääkö sinua vähäisestä syömisestä? - Kyllä, aina.

Muuta

Onko media mielestäsi syypää syömishäiriöiden yleisyyteen? - On. Ei välttämättä niiden ainoa aiheuttaja, mutta uskon että syömishäiriöt eivät laukeaisi niin monella, ellei media olisi auttamassa niiden liipaisimen painamisessa.
Mikä on mielipiteesi Pro-anasta? - Järjetöntä, sairasta, koukuttavaa ja erittäin pelottavaa.
Onko sinulla muita mainittavia häiriöitä (esim masennus)? - Masennuksesta kärsin hieman nuorempana, kun syömishäiriöni oli pahimmillaan.
Mikä on lempiruokasi? - Vaikea sanoa, rakastan niin monenlaisia ruokia. Pastat, salaatit, risotot yms.
Lempijuomasi?- Vesi
Toivotko usein ettei sinulla olisi syömishäiriötä?- Koko ajan.
Haluatko parantua? - Enemmän kuin mitään muuta.

Kesäkiloja

2010-07-25T19:33:00.000+03:00

Pusuja ja haleja pitkästä aikaa. Kuten viime postauksessani kauan sitten kirjoitin, olen yrittänyt jättää kaikki laihdutusajatukset jonnekin viime keväälle ja keskittyä nauttimaan kesästä ja mukavista työpäivistä. Olen syönyt herkkuja silloin kun on tehnyt mieli, liikkunut silloin kun se on tuntunut hyvältä ja valitettavasti myös unohtanut lihaskuntoilun ihan kokonaan; minulla ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa sellaiseen.

Kuten voitte päätellä ja kuvasta todeta, tällaisesta on seurannut lihomista. Vaa'an mukaan olen lihonut kesän aikana kaksi kiloa ja senttejä en ole edes uskaltanut mitata, sillä pelkään että ikuinen laihduttajani pääni sisällä ei kestäisi niitä lukuja.

Koska vaikka kuinka yritän päästää irti, pysyvät kalorit sekä laihdutus tiukasti mielessäni. Joka päivä joudun tietoisesti lopettamaan kalorien laskemisen, ja silti se tulee kuin itsestään joka ikinen kerta ku laitan suuhuuni mitä tahansa ruokaa. Myös valtava ahdistus kaksoisleuastani, levinneistä reisistäni ja pulleista käsivarsistani vainoaa minua joka päivä. Ei joka hetki kuten ennen, mutta silti joka päivä.

En edes ymmärrä miksi, ja minua pelottaa etten koskaan ole täysin tyytyväinen itseeni.

It's all about how you feel

2010-06-24T22:26:00.000+03:00

En jaksa enää. En vain millään jaksa enää yhtäkään blogitekstiä, jossa valitetaan ja itketään omaa lihavuutta ja ylensyömistä vaikka ollaan laihoja ja pikkuruisia ja syödään vähemmän kuin kukaan muu. Se tekee minut niin surulliseksi! En jaksa tuhlata tätä yhtä ja ainoaa nuoruutta siihen että itken peilin edessä ja stressaan jokaista kaloria. Se ei ole elämää, ei ole! Se ei tee minua tai ketään muutakaan yhtään onnellisemmaksi, ehei, onnellisuus tulee sisältäpäin!

En nyt tarkoita että pitäisi lopettaa painontarkkailu ja lihoa muodottomaksi ja ällöttäväksi ihrakasaksi. En todellakaan ole lopettamassa kuntoilua ja terveellisiä elämäntapojani. Yritän tässä vain sanoa, että en jaksa enää stressata niistä, enkä haluaisi että kukaan muukaan joutuisi niistä stressaamaan, sillä se on aivan turhaa! :(

Siksi olenkin kokonaan lopettanut ruoka-ja liikuntapäiväkirjan pitämisen ja pyrin nykyään syömään ja kuluttamaan kehoani kuunnellen. Olen itse asiassa huomannut, että tarkkaillen itseäni ja omaa oloani kaloreiden sijasta olen alkanut olemaan paljon tyytyväisempi itseeni. Pikku hiljaa on alkanut tulla enemmän hetkiä, jolloin tunnen itseni nätiksi. Vaikka edelleenkin usein tunnen itseni valtavaksi ja löysäksi rumilukseksi, olen sitä mieltä, ettei tarkkojen laihdutussuunnitelmien tekeminen muuttaisi oloani miksikään. Tärkeintä on nyt vain opetella rakastamaan itseään ja vartaloaan.

Olenkin paneutunut tähän operaatioon ihan kunnolla katsellen Nätti nakuna -ohjelmaa sekä muita samantyyppisiä ohjelmia, jotka ihan oikeasti auttavat tajuamaan vähän paremmin ulkonäköasioita. Itsestään voi ja pitääkin huolehtia, mutta se ei saa mennä liiallisuuksiin! :) Olen itkenyt ilosta Gok Wanin neuvoja kuunnellen ja tajunnut, että ainoa tapa tuntea itsensä kauniiksi ja sopivaksi on muuttaa omia ajattelutapojaan sen mukaiseksi. Mahtavaa terapiaa on ollut myös Lillan blogi, lukekaa sitä ihanuudet, se on mahtava<3

Juuri tällä hetkellä olen nätti tyttö jolla on kaunis vartalo; en ole täydellinen, mutta ei minun pidäkään olla. Tahtoisin niin että myös joka ikinen teistä ihanista tytöistäkin tajuaisi sen omalla kohdallaan ja rakastaisi itseään yhtä paljon kuin te ansaitsette, eli ihan sikapaljon<3

EIIIIIII!!!!

2010-06-15T00:02:00.002+03:00

Sain tänään kuulla, että kotivaakamme on ollut jo pitkään rikki ja näyttää
muutaman kilon liian vähän! En siis nyt yhtään tiedä tarkkaa painoani!!

Arvatkaa
kuka
tuntee
nyt
olonsa
ihan
helvetin
läskiksi!!!!!!!!!!

:'(

You're not alone

2010-06-13T02:16:00.002+03:00

Askartelinpa teille vähän Nicole Richie -thinspoa, koska ainakin itseäni tuo nainen thinspaa ihan suunnattomasti. Vaikka en tahdokaan olla ihan niin tikku kuin hän on, antaa hänen valtavan suuri painonpudotuksensa voimia jatkaa laihdutusta huonoinakin päivinä :)

Olen nimittäin erittäin suuresti thinspon tarpeessa, sillä olen hieman lihonut :S Hävettää ilmoittaa nykyiset, pulskemmat mittani tuossa sivupalkissa, mutta ehkäpä se motivoi vähän vähentämään syömisten määrää ja palaamaan niihin entisiin mittoihin...

Lihomiseni syy on työni. Vaikka kuinka rakastan työtäni ja olen joka päivä onnesta sekaisin päästessäni ihanien työkavereideni seuraan, on syöminen + työpaikka aivan kammottava yhtälö. En kehtaa ottaa töihin paljoa eväitä, minkä takia kotona olen sitten aivan tajuttoman nälkäinen ja syön ihan liikaa, mikä on ihan hirveää ja ahdistavaa! Tiedän, että minun pitäisi vain syödä enemmän töissä, mutta olen jo nyt saanut kuittailua valtavista evässäkeistäni. En tykkää yhtään siitä, että eväitäni millään lailla kommentoidaan; onhan syöminen minulle ihan valtavan arka asia. Kuitenkin useampi työkaverini on jo ihmetellyt eväitteni suurta määrää, vaikka olen tarkasti laskenut, etteivät kalorirajat vahingossakaan ylitä tuhatta. Tuhat ei kuitenkaan riitä minulle, varsinkin kun työmatkojen takia kulutan nykyään todella paljon energiaa, ja kotona sitten ahminkin leipää ja herkkuja... Jos vain voisin jakaa kalorit tasaisemmin päivän aikana, ei ahmimiseen tarvitsisi sortua!

Tämä on vain niin hämmentävää! Minulle tolkutetaan että olen laiha mutta silti syömisteni määrää arvostellaan! Tekisi mieli karjua kaikille että saatana antakaa minun jo olla rauhassa ja opetella rakastamaan itseäni! Se on aika helvetin vaikeaa ristiriitaisten viestien keskellä :( Minulla ei siis ole enää aavistustakaan olenko nyt sopiva vai laiha vai lihava vai mikä, kun itsekin näen joka päivä itseni ihan eri tavalla.

Että terve vaan, entistä epävarmempi tyttö kuittaa ja toivoo, että joku joskus sanoisi että olen hyvä juuri näin. Vaikka se tuleva poikaystävä joka saisi jo astahtaa tähän toivottomaan sinkkuelämääni!

How about tight tighs?

2010-06-04T00:34:00.000+03:00

Kauhea kiire. Pääsykokeita, yo-juhlien valmistelua, töitä, töitä, töitä... Tuntuu että olen koko ajan hereillä ja liikkeessä enkä ehdi tehdä mitään omaa, ajatella mitään tai tuntea mitään. Tekisi niin kovasti mieli kertoa, etten myöskään ehdi syödä mitään, mutta jostain ihmeen syystä syömiselle riittää aina aikaa. Joka ilta asetun yliväsyneenä ja supernälkäisenä keittiön pöydän ääreen istumaan ja syön. Ei, ahmin. Leipää, leipää, leipää ja vielä vähän lisää leipää. Ihmettelen suuresti miten muu perhe ei ole vielä kummastellut yhtäkkistä leipäkatoamme.

Onneksi en silti ole lihonut, vaan paino on vain junnannut samassa. Työni pitää huolen siitä, että olen koko ajan liikkeessä, mikä on oikeastaan ihan hyvä asia, koska siten kulutan paaaaljon energiaa ja minulla on tavallaan myös lupa syödä. Kuitenkin, vaikka paino on sama, näytän mielestäni päivä päivältä suuremmalta. Yritän mittailla itseäni joka päivä, jotta tajuan silmieni valehtelevan, mutten silti voi mitään sille läskille tunteelle, joka vainoaa minua. Pahimpina hetkinä yritän ajatella, että vielä muutama päivä sitten olin täysin tyytyväinen itseeni, ja että edelleen olen samankokoinen, mutta tätä tunnetta on niin tajuttoman vaikea huijata! Huoh, onneksi on kuitenkin tämä blogi ja te ihanat ihmiset jotka jaksatte aina piristää<3

Ps. Uudistin bannerini edellisen alkaessa kyllästyttää, mitäs tykkäilette? :) Minusta tuo kuva on aika ihana, jotenkin niin toiveikas ja suloinen (ja mikä täydellinen käsi...) :D

Sad, sad girl

2010-05-28T00:28:00.003+03:00

No olisihan tämä pitänyt arvata. Heti kun hehkutan mahtavaa ja ihanaa oloa niin ei kestä kauaa ennen kuin olo on niin ruma ja ällöttävä kuin voi olla. Tuntuu että ihrat pursuavat joka paikasta eikä edes kehtaisi mennä töihin esittelemään rumaa naamaa ja valtavia jenkkakahvoja. Miksi en voisi näyttää tuon kuvan tytöltä surullisena? Miksi minun täytyy tuollaisen söpön ja viattoman sijasta näyttää turvonneelta virtahevolta jonka turpa on mutrussa...

EDIT. Blogiani voi nykyään seurata myös Bloglovinin avulla :)

Hypehypehypehypehype

2010-05-23T18:21:00.000+03:00

Ihan yhtäkkiä minusta vain tuli Onnellinen. Ensin luulin tämän olevan vain hetken huumaa, että sain vain kokea taas harvinaisen mutta ihanan päivän, jolloin olin itseeni kaikin puolin ihan tyytyväinen. Mutta omasta kehosta ja kasvoista pitäminen jatkuikin päivästä toiseen, ja nyt on jo kolmastoista päivä kun näen itseni ihan viehättävänä! Mitä siihen tarvittiin?

1. Kauan toivottu työpaikka. En viitsi täällä ihan tarkasti tunnistustyistä kertoa, missä olen töissä, mutta kerron kuitenkin sen, että työ on asiakaspalvelutyötä. Rakastan asiakkaiden kanssa kommunikointia ja olen työni takia joka päivä yhtä hymyä ja naurua koko tyttö. Myös työkaverini ovat ihania, ja koko sana "työ" tuo minulle nykyään mieleen kaikkea ihanaa. Vapaapäivinäni melkeinpä jo odotan seuraavaa työvuoroa!

2. Ihastuminen. En ole pitkiin aikoihin ollut ihastunut, mutta nyt tuo mies työpaikallani on saanut sydämeni jumppaamaan ihan urakalla. Olen joka päivä iloinen ja odotan hartaasti hetkeä, jolloin saan jutella ihastukseni kanssa, ja vaikka sitä ei läheskään joka päivä tapahdukaan, on ihastumisen tunne silti jotain ihan mieletöntä :)

3. Uudet meikit. Olen innostunut katselemaan youtubesta meikki-tutorial-videoita ja ottanut käyttööni ihania vinkkejä, joiden avulla olen saanut kasvoni näyttämään huomattavasti edustavammilta kuin ennen. En ollut aiemmin tajunnutkaan, miten niin pienet asiat kuin esimerkiksi varjostukset ja korostukset muuttavat ulkonäköä!

4. Uudet farkkulegginsit. Niiden ostamisen jälkeen itseluottamukseni on hehkunut kilometrien päähän, sillä niiden hoikistavan vaikutuksen vuoksi tunnen oloni niin paljon solakammaksi ja sitä kautta myös viehättävämmäksi.

5. Yhtäkkinen huomio miehiltä. Tämä on luultavasti seurausta aiemmista kohdista, nimittäin työssäni olen kohdannut paljon flirttailua ja imartelevaa huomiota asiakkailtani. Myös arkielämässä olen törmännyt miesten selkeään flirttailuun, josta ennen olen jäänyt kokonaan paitsi. Vaikka jotkut näistä miehistä ovatkin aika iljettäviä ja heidän huomionsa on melko seksististä, olen pyrkinyt ajattelemaan, että eivät he ehkä kuitenkaan ihan kelle tahansa rumalle valaalle loisi niin kiihkeitä katseita. Voi olla, että miesten huomio johtuu itseluottamukseni kasvusta, sillä ennen en olisi mitenkään voinut edes harkitsevani hymyilyä hyvännäköisille miehille. Asiakaspalvelutyön kautta se on kuitenkin ihan itsestäänselvyys, ja sitä kautta rohkaistuneena uskallan myös arkielämässä näyttää valoisampaa naamaa enkä enää ajattele, että eihän minusta nyt kukaan voisi kiinnostua.

Nyt kyllä lievästi sanottuna jännittää, kuinka kauan tämä tunne tulee kestämään. Mutta sen voin teille luvata, että aion nauttia tästä ihanuudesta ihan kunnolla!!

Some day I'll be cute

2010-05-14T00:36:00.000+03:00

So happy right now!

2010-05-11T00:50:00.010+03:00

Tulin vain kertomaan, että tänään minulla oli hyvä päivä. Itse asiassa suorastaan ihana päivä. Kävin töiden jälkeen shoppailemassa ja ostin mustat farkkulegginsit (kuvassa) jotka ainakin tänään näyttivät mielestäni päälläni hoikistavilta! Tunsin oloni ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin oikeasti ihan sopivankokoiseksi! <3 Tajusin, että vaikka minulla onkin leveä lantio ja suuri takapuoli ja paljon paljon pehmeää löysää, voin kuitenkin oikeanlaisen pukeutumisen avulla häivyttää ongelmakohtiani.

Tänään tapahtui muutakin: näin kaupungilla laihan tytön. Hän ei edes ollut mikään erityisen laiha tai millään tavalla luiseva, vaan ihan normaalin laiha, ja ensin katsoin hänen reisiään kateellisena. Hetken aikaa katseltuani jokin aivoissani kuitenkin naksahti: tajusin, että hänestä puuttui kaikki naisellisuus. Hän oli pikkuruinen ja selkeästi suojeltavan ja haavoittuvan näköinen eli periaatteessa juuri sellainen mitä olen viimeiset 7 vuotta halunnut olla, mutta jostain syystä katselin tuota tyttöä miettien, että en loppujen lopuksi sitten kuitenkaan haluaisi olla niin laiha. Haluan näyttää naiselta.

Siksi tänään jopa tykkäsin (noihin hoikistaviin legginseihin pukeutuneena) lantiostani ja reisistäni. Ihan vain siksi, että niiden takia en näytä pikkulapselta vaan naiselta :)

ps. musta möykky rinnuksessani on kömpelö paint-sensurointi, sillä en tahdo että minut tunnistetaan paitani itsetehdystä printistä.

My tiny dreams

2010-05-05T01:20:00.001+03:00

En ole ehtinyt kirjoitella vähään aikaan, sillä SAIN SEN TYÖPAIKAN ja pääsin jo aloittamaankin siellä!! Olen niin onnellinen, sillä olen toivonut ja rukoillut tätä niiiiiiiiiiiiiin paljon!!!!

Valitettavasti en kuitenkaan ole ihan niin sfääreissä että olisin unohtanut ulkonäköni ja etenkin sen puutteet. Tunnen valtavaa ahdistusta pukuhuoneessa vaihtaessani päälle työvaatteita kauniiden ja hoikkien tyttöjen ja naisten keskellä. Minua hävettää heidän seurassaan, ja vainoharhaisesti luulen heidän analysoivan paheksuen kehoni jokaisen ylimääräisen sentin.

Kehoni lisäksi vähintään yhtä suuri huolenaiheeni on naamani, joka näyttää ihan hirveältä. Tuntuu kuin nenäni olisi töiden alettua kasvanut noin viisinkertaiseksi! Yritän olla sosiaalinen ja pirteä ja tutustua uusiin ihmisiin työpaikallani, mutta pelkään ihan valtavasti heidän ajattelevan, että
"Voi ei, pitääkö tuonkin rumiluksen tunkeutua meidän seuraamme?"
Yritän laittautua aina aamuisin niin nätiksi kuin mahdollista: viivyn pitkään peilin edessä valiten hoikentavia asuja, yrittäen tunkea naamaani kasoittain meikkiä häivyttämään nenäni kokoa ja suurentamaan silmiäni sekä vääntäen ja kääntäen hiuksiani mahdollisimman tuuhean näköisiksi. Menen jopa aikaisin nukkumaan, jotta en näyttäisi väsyneeltä, mutta kaikesta huolimatta työpaikan vessan peilistä tuijottaa surullinen rölli. Onneton, valtava luuseri.

Pahinta ovat kuitenkin ruokatauot! En tahtoisi syödä yhtään mitään, sillä minulla on erittäin possu olo, jos syön muiden seurassa. Päivän aikana ehtii kuitenkin tulla kova nälkä, joten pakko siellä jotain on aina syödä. Joudun suunnittelemaan eväitäni tooodella pitkään, sillä en halua ihmisten katsovan ruokiani ajatellen:
"Ahaa, tuollaisella ruokavaliolla ei ole mikään ihme, että tuo näyttää tuollaiselta..."

Kaiken kruunaakin sitten se, että työpaikallani on yksi eeerittäin söpö mies johon olen mennyt ihastumaan. Hän juttelee kanssani aina iloisesti hymyillen ja aina nähdessämme jatkamme erästä vitsiä eteenpäin. Jos olisin nätti, voisin ehkä kuvitella, että hänkin olisi kiinnostunut minusta, mutta nyt vaikuttaisi siltä, että hän yrittää vain olla mukava uutta työntekijää kohtaan. Miksipä hän kiinnostuisi siitä rumasta ja suurikokoisesta tytöstä, kun paikka on täynnä pikkuruisia ja viehkeitä tyttösiä? Joka tapauksessa odotan aina hänen näkemistään (valitettavasti työmme ovat melko eri puolilla työpaikkaa) ja toivon, että pikku hiljaa jotenkin kaunistun ja onnistun hurmaamaan hänet. Sitä odotellessa...<3

Nothing tastes as good as thin feels

2010-04-25T20:24:00.000+03:00

Mikään ei maistu paremmalta kuin laihuus tuntuu, ei mikään, ei yhtään mikään. No miksi minä sitten vetelen ruokaa napaani kuin innokas sinivalas joka on juuri oppinut käyttämään hetuloitaan?!?!? Tässä pieni kurkistus minun ja terveen järkeni jokapäiväiseen riitelyyn (kyllä, minullakin on jossain täällä läskien joukossa olemassa terve järki, mutta se vain valitettavan usein hukkuu Noopin mielihalujen alle...):

Noopi: "Mums mums mums onpas hyvää leipää, otanpa vielä lisää."
Terve järki: "Lisää? Oletko nyt ihan varma?"
"Jooooo, tämä on hyväääääääää omnomnom"
"Et sinä laihdu jos syöt noin paljon!!"
"No mutta eihän minun tarvitse laihtua, ei minulla edes ole syömishäiriötä, kun pystyn syömään näin normaalisti! Olen ihan tyytyväinen itseeni nyt, heräsin aamulla ja vatsa tuntui kivan littanalta. Ruoka on hyvää, naminami, otanpa vielä pari palaa leipää ja laitanpa tuota rasvaista juustoa tuohon levitteen päälle vielä osoittamaan että olen ihan terve."
"Terveet ihmiset eivät ahmi noin paljon leipää!!"
"Nam nam nam"
"Lopeta nyt hyvä ihminen!"
"Mutta tämä on hyväääääää mussunmussunmussun, terveet ihmiset syövät ruokaa juuri näin, ihan normaalisti ajattelematta sen enempää. Eli olen ihan terve!"
"Sinä lihot, Noopi idiootti, ajattele vatsaasi joka paisuu suuuuuuureksi! Kadut tuota ahmimista myöhemmin!"
"No mutta en kai minä nyt tästä liho... pidän vain pidemmän tauon sitten ennen kuin syön seuraavan kerran jotain..."
"No, joko sait syötyä? Vai eikö puoli paketillista leipää ja miljoona siivua juustoa riittänyt??"
"Vielä tekisi mieli syödä... mutta en halua lihoa... no, jos nyt lopetan... ja siivoan jälkeni...miten minulle tuli yhtäkkiä näin raskas ja iso olo? Tämä ei nyt ole kivaa! Apua! Miksi minulle tuli yhtäkkiä näin paha olo?!"
"Etkö muka osannut ennustaa, että kun TAAS syöt noin paljon, tulee sinulle myös TAAS yhtä täysi ja läski olo?! Oletko ihan ÄÄLIÖ?!"
"Nyyh...olen iso!! Söin liikaa!! Mikset käskenyt minua lopettamaan?!"
"NO MUTTA MINÄHÄN NIMENOMAAN KÄSKIN, HUUSIN JA RAIVOSIN MUTTA SINÄ IDIOOTTI ET KUUNNELLUT TAASKAAN MINUA, TAASKAAN!!"
"Mutta en minä tajunnut että minulle tulisi tällainen olo! Minulla oli ihan normaali ja terve olo tuossa syödessäni...nyyh olen ihan tyhmä..."
"Noooooopiiiiiiiiii herää typerys ja ala ajatella ENNEN kuin toimit!!"
"Mutta minä yritän...ihan oikeasti, yritän kovasti!"
"No yritä saatana enemmän!"
" :'( "

100 things about me

2010-04-21T20:43:00.002+03:00

Ihana T haastoi minut paljastamaan sata asiaa itsestäni, joten yritän nyt saada kerrottua jotain olennaista, toivottavasti jaksatte lukea :D

1. Minua pidetään hyvin sosiaalisena ihmisenä, vaikka oikeasti olen todella ujo ja epävarma itsestäni.
2. Eniten pelkään tulevaisuutta ja sitä, että tulen jotenkin epäonnistumaan suuresti elämässäni.
3. Uskon kuitenkin Jumalaan ja siihen, että hän auttaa minua unelmieni saavuttamisessa.
4 Kuten edellisistä saattoi päätellä, olen erittäin ristiriitainen ihminen; tunteeni vaihtelevat ääripäästä toiseen, ja saatan samana päivänä sekä tanssia innoissani huoneessani miettien elämäni olevan ihanaa että itkeä lohduttomasti elämäni surkeutta ja rumuuttani.
5. Pelkään eläimiä. Kaikkia eläimiä. Ja lintuja.
6. Luulen joskus, että ihmiset pystyvät lukemaan ajatuksiani, vaikka tiedän sen olevan mahdotonta.
7. Jos saisin muuttaa yhden ja vain yhden asian kehossani, tekisin vatsastani täysin litteän ikuisiksi ajoiksi. Uskon, että silloin minua ei niin kovasti haittaisi reisieni leveys tai käsivarsieni paksuus, sillä usein tunnen itseni pullukaksi nimenomaan roikkuvan vatsan takia.
8. Olen tullut riippuvaiseksi blogimaailmasta.
9. Olen kuitenkin päässyt eroon karkkiriippuvudestani, sillä nykyään karkkien tilalta ahmin "terveellistä ruokaa".
10. Vihaan ja halveksin yhtä erittäin läheistä ystävääni, mutta en vain kehtaa paljastaa sitä, sillä en tahdo kenenkään vihaavan minua, edes hänen. Hän tietää minusta liikaa asioita ja voisi paljastaa niitä eteenpäin.
11. Olen erittäin herkkä, ja se on myös syy siihen miksen katkaise välejä "ystäväni" kanssa. Kaikesta negatiivisesta huolimatta meillä on liikaa myös ihania muistoja aikojen takaa, enkä yksinkertaisesti kestäisi, jos joutuisin muistelemaan kaikkea tuota ihanaa yksin.
12. En ole koskaan seurustellut, ja herkkyyteni takia minua hieman pelottaakin tuleva ensimmäinen suhteeni: tahdon sen olevan myös viimeinen, sillä en koskaan halua erota! Luulen, että kuolisin, jos rakastamani mies jättäisi minut.
13. Rakastan kaiken epäterveellisen syömistä ihan liikaa.
14. Minulla on pakkomielle hampaideni valkoisuudesta ja harjaankin hampaitani aina vähintään 20min ajan aamuin illoin.
15. Uskon, etteivät omanikäiseni pojat/miehet voi pitää minusta. Siksi flirttailenkin yleensä vain vanhemmille miehille, sillä uskon heidän kiinnostuvan minusta helpommin; useinhan sanotaan vanhempien miesten tahtovan "nuorta lihaa". Vaikka en itse ole kiinnostunut niistä miehistä joille flirttailen (itse asiassa he useimmiten ällöttävät minua), tunnen itseni edes hieman nätimmäksi, jos edes he flirttailevat takaisin.
16. Vaikka vanhemmat miehet yleensä ällöttävät minua, olen ollut ihastunut jokaiseen miesopettajaani. Joka ikiseen.
17. Harrastan yökyläilyä vain hyvin harvojen ystävieni kanssa, sillä uskon, että useimmat hylkäisivät minut, jos he näkisivät miten ruma olen ilman meikkiä.
18. Luulen myös, että tuleva poikaystäväni järkyttyy, kun näkee minut ilman meikkiä. Pelkään, että hän ei sen jälkeen enää osaa pitää minua haluttavana.
19. Vaikka olenkin suurimman osan ajasta erittäin epävarma itsestäni, on myös hetkiä, jolloin tunnen itseni kauniiksi. Enkä edes pelkästään nätiksi vaan oikeasti kauniiksi. Nämä hetket kestävät kuitenkin hyvin vähän aikaa ja kun seuraavan kerran katson taas peilin, kaikki kauneus on kadonnut.
20. Tahdon olla täysin sileä ja pehmeä joka puolelta ja siksi sheivaan jalkani ja käteni joka päivä vuoden ympäri vaikka tietäisin olevani aivan yksin pitkissä housuissa ja pitkähihaisissa paidoissa koko viikon.
21.Rakastan huonekasveja ja omistan niitä paljon. Unelmakotini onkin täynnä erilaisia pikkupuita ja kauniita kukkia. Pidän kasveista paljon enemmän kuin eläimistä...
22. Valehtelen ystävilleni pitäväni eräästä bändistä jonka musiikista en oikeasti välitä ollenkaan, sillä en tahdo tuntea oloani ulkopuoliseksi vaan käydä bändin keikoilla heidän kanssaan.
23. Katson myös useita tylsiä tv-sarjoja ja väitän pitäväni niistä vain sen takia, etten halua jäädä keskustelun ulkopuolelle ystävieni hehkuttaessa kyseisiä ohjelmia.
24. Vihaan sormiani ja siksi tykkään pitää pitkähihaisia paitoja, joiden hihat voin vetää sormiani peittämään.
25. Yleisin syyni lintsaukseen on se, että tunnen oloni yksinkertaisesti niin rumaksi tai läskiksi, etten kehtaa mennä kouluun muiden katseltavaksi. Syy voi olla esim näyttävä finni kasvoilla, pömpöttävä vatsa, lättänät hiukset tai väsymyksen aiheuttavat normaalia pienemmät silmät.
26. Suosikkijulkkikseni on Jennifer Lopez mutten ole koskaan kehdannut kertoa sitä kellekään.
27. Lempiruokani koulussa on uunimakkara, mutta en kehtaa myöntää sitä vaan väitän vihaavani sitä. (Tosin se on niin epäterveellistä että on vain hyvä etten syö sitä)
28. Lempivärini on vaaleanpunainen.
29. Luen vieläkin kirjastossa Demi-lehdestä kaikki megamokat ja salaisen palvelun jutut.
30. "Tanssin" usein vatsalihaksillani, sillä toivon niiden siten kehittyvän. Itse asiassa vatsani on harvoin ihan kokonaan paikoillaan, sillä olen niin pakkomielteinen siitä, että ihrat pysyvät liikkeessä ja kuluttavat edes puolikkaan kalorin tunnissa.
31. Minua kiusattiin koulussa 11-vuotiaasta lähtien viiden vuoden ajan.
32. Haluaisin aikuisena olla jossain arvostetussa ammatissa, sillä siten voisin osoittaa entisille kiusaajilleni olevani jotain muuta kuin säälittävä luuseri.
33. Eniten tahtoisin kuitenkin olla malli, sillä silloin kaikki minua rumaksi haukkuneet katuisivat sanojaan, mutta en usko että kelpaisin malliksi.
34. Lempielokuvani on vieläkin Lizzie McGuire Popstar, enkä ikinä kehtaisi paljastaa sitä kellekään kaverilleni. Katson sitä kuitenkin silloin tällöin salaa, sillä se on ihana.
35. Joka kerta kun alan kirjoittaa postausta, mietin, onkohan joku tuttuni tunnistanut minut. Pelkään sitä ihan tajuttomasti.
36. Rakastan joulua.
37. En tykkää yhtään karheista pyyhkeistä, mutta jostain syystä käytän niitä silti.
38. Tykkään salaa harlekiininovelleista.
39. Vietän ihan liikaa aikaa Facebookissa.
40. Ihmiset kehuvat ulkonäössäni eniten silmiäni, ja siksi olenkin alkanut itsekin pitämään niistä, vaikka ennen vihasin niitä.
41. Halailen usein pehmolelujani
42. Ainoa kiva asia mökkeilyssä on se, että siellä tulee urheiltua niin paljon ja monipuolisesti eikä kukaan ihmettele, vaikka liikun koko päivän. Muuten vihaan mökkeilyä.
43. 14-vuotiaana luulin jo parantuneeni syömishäiriöstä, mutta se lähtikin vain pahenemaan.
44. Myöhästyn joskus tahallani tapaamisista, sillä siten voin antaa kavereilleni saamiani herkkuja joita en itse tahdo syödä antamalla niitä ikään kuin pahoitteluna siitä että hän joutui odottelemaan minua.
45. Vihaan nauruääntäni.
46. Juon alkoholia melko harvoin, mutta silloin kun juon, juon kerralla todella paljon. En oikeastaan koskaan juo alkoholia ellei takoitukseni ole mennä ihan sekaisin. Joskus tulee vain sellainen olo, että haluaa saada pään sekaisin, tekee mieli tehdä jotain tosi tyhmää ja vastuutonta.
48.Vaikka tykkään sekoilla ja pitää hauskaa kavereiden kanssa, parhainta on kuitenkin istua kotisohvalla äidin kanssa kahdestaan katselemassa tv:tä ja juttelemassa ja nauramassa.Äidin seurassa on hyvä olla siksi, että hän on ainoa josta varmuudella tiedän, ettei hän hylkää minua.
49. Isäni on minulle myös erittäin tärkeä ja rakas, mutta jostain syystä tunnen oloni vaivautuneeksi kun olen hänen kanssaan kahden kesken.
50. Meikkaan ja laittaudun vaikka en olisi lähdössä minnekään koko päivänä, sillä en kestä katsella meikitöntä naamaani.
51. En haluaisi edes uimahallissa pestä meikkejä pois, sillä en halua esiintyä julkisesti missään ilman meikkiä. Siksi en käykään uimassa kovin usein.
52. En omista yksiäkään "kotivaatteita", sillä en tykkää käyttää löysiä vaatteita koska ne ovat mielestäni rumia ja saavat minut näyttämään entistä isommalta.
53. En koskaan voi lähteä edes lenkille missä tahansa vaatteissa vaan katson tarkkaan millaiset urheiluvaatteet puen päälleni: eihän sitä koskaan tiedä, ketä kaikkia lenkkipolulla voi tulla vastaan.
54. Vihaan shoppailua, sillä sovituskopit ovat niin ahdistavia. Niissä näkee kaikki vartalon epäkohdat niin selkeästi.
55. Lempikauppani on Citymarket. Rakastan siellä vaeltelua, sillä tunnen oloni siellä hyllyjen välissä niin pieneksi ja turvalliseksi.
56. Lukio on parasta mitä elämässäni on koskaan tapahtunut.
57. Tykkään katsella kauniita kuvia esimerkiksi sisustuksista, vaatteista, ihmisistä ja ruuista. Saatan katsella niitä tuntikausia putkeen.
58. Rakastan vauvoja.
59. Olen allerginen banaaneille mutta syön niitä silti lähes joka päivä.
60. Kirjoitan runoja, ja itse asiassa pidän useista runoistani, sillä hion niitä niin pitkään että olen tyytyväinen niihin.
61. Kävisin kuntosaleilla jos minua ei hävettäisi se puuskutus, hikoilu ja meikkien leviäminen.
62. Aloitin säännöllisen meikkaamisen jo ala-asteella.
63. Olen niin perfektionisti että jätän hyvin usein vaatteen ostamatta siksi ettei se ole täydellinen. Myöhemmin harmittaa joskus tosi paljon, että jätin jonkun ihanan vaatteen ostamatta vain siksi että siinä oli esimerkiksi aavistuksen liian löysät hihat.
64. Tykkään tosi paljon sanasta "nonparelli".
65. Vihaan sanaa "kainalo".
66. Rakastan selkähierontaa.
67. Tykkään myös itse hieroa toisten selkiä.
68. Halatessani ihmisiä taputan heidän selkäänsä. Tahtoisin päästä tästä tavasta eroon, sillä se tuntuu tyhmältä, mutta taputus tulee aina jotenkin itsestään...
69. En ole yhtään kuvauksellinen. Koko elämäni aikana minusta otetuista kuvista olen tyytyväinen vain suunnilleen kymmeneen, lopuissa ilmeeni on ihan järkyttävä.
70. Aina kun näen laihan ja kauniin tytön, minua alkaa kiinnostaa mitä hän syö ja minkä verran.
71. Rakastan sukkahousuja.
72. Näytän mielestäni tyhmältä tanssiessani, mutta rakastan tanssimista, joten tanssin aina yksin huoneessani verhot kiinni.
73. En osaa käyttää kahvinkeitintä.
74. Tahtoisin kaksoissiskon.
75. Minulla on elämäni aikana ollut valtava määrä mielikuvituskavereita.
76. Minulla on vieläkin mielikuvituspoikaystävä, joka supattaa korvaani suloisia sanoja ennen kuin nukahdan.
77. Oikeasti en ole koskaan seurustellut.
78. Rakastan ukkosta.
79. Tykkään leipomisesta, mutten koskaan uskalla leipoa, koska en osaisi olla syömättä leipomuksiani.
80. Olen kateellinen ihmisille, jotka osaavat nauttia elämästä huolehtimatta ulkonäöstään.
81. Toisaalta vihaan ihmisiä, jotka pitävät itseään erittäin kauniina ja ihanina ja täydellisinä ja ovat muutenkin täynnä itseään.
82. Ajaessani autolla yksin laulan erittäin lujaa ja tunteella.
83. Inhoan maitoa.
84. Rakastan bussilla kulkemista.
85. Herääminen valoisaan aamuun ihanan unen jälkeen on parasta mitä tiedän.
86. Valitettavasti näen lähes joka yö painajaista.
87. Tykkään usein enemmän valmistautumisesta kuin itse tilaisuudesta johon valmistaudun. Rauhassa laittautuminen hyvää musiikkia kuunnellen ja tulevaa tapahtumaa (mikä se sitten ikinä onkaan) odottaen on ihanaa.
88. Tahtoisin nimeni olevan Emma.
89. Minulla on valtavasti koruja, mutta tahdon niitä silti aina lisää, ja loppujen lopuksi käytän niistä vain murto-osaa.
90. Rakastan musiikkia niin paljon, että saan kylmiä väreitä jo pelkästään selaillessani soittolistaani ja nähdessäni kaikkien ihanien biisien nimet ja esittäjät. Minua alkaa aina itkettää ajatus siitä, etten voi samaan aikaan kuunnella kuin yhtä kappaletta.
91. Soittolistallani on yli 500 biisiä, joista jokainen on minulle niin tärkeä että voisin kuunnella sitä putkeen monta päivää peräkkäin. Mutta tietenkään en voi, koska silloin en voisi kuunnella muita kappaleita,joita minulla tulisi kamala ikävä.
92. Jäätelöauton ääni tuo minulle aina mieleen lapsuuden ihanat kesät ja onnelliset hetket.
93. Minun tekee tosi usein mieli piirtää, mutta aina aloittaessani piirtämisen minua alkaa ahdistaa se miten huono olen piirtämään ja siksi lopetankin lyhyeen.
94. Minulla oli ennen todella hyvä muisti, mutta nykyään tuntuu etten muista enää mitään tärkeää.
95. Odotan ensi kesää ihan valtavan paljon, vaikka yleensä kevät on mielestäni paras.
96. Tykkään monista eläinkuoseista, mutta jostain syystä en omista yhtäkään vaatetta jossa olisi eläinkuosia.
97. Joka aamu pohdin unelmoiden, olisiko tämä päivä se päivä, jolloin tutustun tulevaan poikaystävääni.
98. Koska olen kuullut, että poikaystävän löytää silloin kun sitä vähiten odottaa, pelkään etten koskaan saa poikaystävää koska odotan sitä koko ajan.
99. Tahtoisin, että tuleva poikaystäväni pitäisi minua suloisena, hyväsydämisena, älykkäänä, hauskana ja kauniina.
100. En tahdo haastaa ketään tähän haasteeseen, sillä ainakin minun oli todella vaikea keksiä 100 asiaa itsestäni :D

5 asiaa joihin olen tyytyväinen itsessäni

2010-04-20T11:50:00.000+03:00

Sekä Kuroine että pine cone haastoivat minut listaamaan 5 asiaa, joihin olen itsessäni tyytyväinen. Kiitos ihanuudet <3 Valitettavasti tehtävä on erittäin vaikea, mutta aion kyllä vastata haasteeseen :D

1.Hyväsydämisyys. Olen mielestäni erittäin ajattelevainen ihminen ja toivon muiden olevan onnellisia.

2. Positiivisuus. Kaikista ongelmista ja vaikeuksista huolimatta pyrin suhtautumaan elämään optimisesti ja uskon parempaan tulevaisuuteen.

3. Huumorintaju. Saan ihmiset nauramaan hassuttelullani ja hupsuilla jutuillani.

4. Ennakkoluulottomuus. Pidän jokaista yhtä arvokkaana ihmisenä enkä tahdo tuomita ketään, vaan pidän kaikkien näkökulmaa yhtä tärkeänä.

5. Harkitsevaisuus. Pohdin asiat läpi hyvin tarkkaan enkä tee hätiköityjä valintoja tai johtopäätöksiä. Välillä tämä on myös rasittavaa, mutta yleensä pidän sitä lähinnä positiivisena asiana.

Haaste lähtee eteenpäin seuraaville söpöliineille: Liliana, Sca, Sweet, Aurore, ja Marie. Ja kaikki muutkin ihanat, yrittäkää löytää niitä hyviä puolia itsestänne, sillä niitä kyllä on!<3

Delicate, fragile and gorgeous... I wish....

2010-04-15T21:18:00.000+03:00

Hei, olen Noopi (älä valehtele, et ole Noopi vaan Läski) ja tarvitsen apua. Olen hukkumaisillani ihraan. En löydä enää itseäni kaiken tämän läskin alta: olen kokonaan hukannut sen tytön, jolla joskus oli itsekuria ja vartalo, josta jotkut olivat kateellisia. En enää löydä tämän löysän ihokerroksen alta sitä tyttöä, joka jätti aterioita väliin ja sai onnellisena astua vaa'alle huomaamaan tuloksia laihtumisesta. Noopi on täysin piilossa ja tilalle on astunut ruma ja ällöttävä LÄSKI!

En kestä katsoa itseäni, sillä en tunnista tätä pyöreää olemusta, jonka alla Noopi itkee ja huutaa "älä syö, älä syö!" Miten tämä saattoi tapahtua? Vielä ihan vasta olin kovaa vauhtia laihtumassa ja lenkkeilemässä, mutta nyt jokin läskiyden ylivalta on saanut minusta otteen ja yrittää piilottaa kaikki Noopin hienot ajatukset. Se kertoo aivoilleni, että kyllä pullaa voi syödä ja jäätelö on hyvästä, eikä suklaakaan tapa. Se kaivertaa aivojeni seinämiin viestejä, joissa se kertoo, että leipää pitää syödä paljon, enemmän ja eniten. En kestä, en vain kestä. En voi näyttäytyä tällaisena huomenna julkisesti, ja minun pitäisi sentään mennä työhaastatteluun!! Eihän nyt kukaan hullu palkkaa tällaista itseinhoista läskikimpaletta?

Tahdon olla taas Noopi, ennen kuin tukehdun kaksoisleukaani!!!!!!

Imagine: any bikini would look good on your body

2010-04-09T16:50:00.000+03:00

Olen tässä failatessani (ohhoh, lupasin syödä herkkuja kaksi nyrkillistä viikossa ja paljonkos olenkaan syönyt, kaksi tynnyrillistä...) miettinyt, miksi ahmiminen on syöpynyt niin tiukasti mielihalujeni kärkipäähän. Voisiko ruuan pakkomielteinen suuhun survominen johtua siitä, että niissä perheissä, joiden kaapit pursuavat aina jotain hyvää, toiset lihovat ja toiset sairastuvat syömishäiriöihin?

Se olisi itse asiassa aika loogista. Ainakin minulle on koko elämäni ajan aina ollut tarjolla valtavat määrät herkkuja, ja pienenä söinkin niitä ihan innoissaan. Vasta totuttuani syömään itseni ähkyyn säännöllisesti opin sen tosiseikan, että syödessä lihoo. Pidän ihan todennäköisenä sitä, että jos perheessäni olisi ollut tiukempi kuri syömisten suhteen ja olisin aina syönyt terveellisemmin, olisin myös ollut pienenä hoikempi enkä siten olisi myöskään pitänyt itseäni lihavana. Enhän minä nimittäin sairastuessani lihava ollut, vain hieman syöneemmän näköinen kuin kaverini. Tuo "hieman" oli kuitenkin tarpeeksi paljon, jotta tunsin itseni aina isommaksi kuin muut ja aloin säännöstellä syömisiäni, hiljalleen enemmän ja enemmän ja enemmän ja enemmän... ja tässä sitä nyt ollaan.

Tosin voihan syynä olla sekin, että olen vain aina ollut pidempi kuin kaverini. Siten olen tietysti myös ollut leveämpi ja joka suunnasta suurempi; eihän se nyt olisi ollut normaalia, että pituuteni olisi ollut suurempi mutta olisin silti voinut käyttää samankokoisia vaatteita kuin lyhyet ystäväni! Oikeastaan sama ongelma vaivaa minua silti edelleen: vaikka TIEDÄN suuremman vaatekokoni johtuvat pituudestani (ehei, en todellakaan mahdu lähellekään koko 34 niin kuin edellisen postauksen kommenttiboksissa epäiltiin) ja että koko 38/40 on pituiselleni ja yhtä leveälantioiselle ihan normaali koko, en voi mitään sille, että oloni on v-a-l-t-a-v-a ystävieni pukiessa päälleen pikkuruisia vaatteitaan ja minun kaivaessani kaapista housut kokoa L niinkuin large, iso. Mikä on ällöttävämpää kuin ostaa vaate, jonka lappu kirkuu iloisesti: "omistajani on isokokoinen"? Kuka muka sellaisessa vaatteessa voisi tuntea itsensä pieneksi ja kevyeksi, ihan oikeasti!?

Kiitos kuitenkin ihanat lukijat, kun jaksatte tsempata ja kommentoida ja olla olemassa<3 Ja tervetuloa uudet, en voi uskoa, että teitä on tosiaan jo 69!

You CAN have curves and still look tiny

2010-04-07T00:23:00.002+03:00

Iltaa. Kerronpa teille hieman päivästäni, joka on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa.

Aamulla heräsin ja olin maailman onnellisin, sillä tunsin miten litteä vatsani oli ja miten lantioluuni suorastaan törröttivät vatsastani maatessani selälläni. Makoilin siinä pitkän aikaa unelmoiden tulevaisuudesta, jolloin vatsani tulee olemaan sellainen myös seistessäni.

Mielialani oli niin mainio, että päätin pitkästä aikaa kaivella esiin motivaatiofarkkuni, sillä pitkästä aikaa minusta tuntui, että ne saattaisivat ehkä jo mahtua hieman paremmin. No, nehän sujahtivatkin huomattavasti paremmin jalkaan, ja sain jopa tungettua napin kiinni! Se kuitenkin näytti niin järkyttävältä, että päädyin tanssahtelemaan peilin edessä nappi ja vetoketju auki kuvitellen, miten pian jo saisin napin kauniisti ja ongelmitta kiinni. Tässä pari havainnollistavaa kuvaa aamuisesta ilahduksestani:

(Tässä oli ennen kuvia minusta, mutta olen poistanut ne.)

Vielä minä tulen näyttämään teille kuvia, joissa tuo nappi on sievästi kiinni ja lantioni joka ikinen ihrakerros on poissa!

No, tarina jatkuu. Vedin farkut pois jalasta ja kävin syömässä pienen aamupalan, ennenkuin lähdin shoppailemaan ystäväni kanssa. Ajattelin, että koska olen jo noin lähellä motivaatiofarkkujeni kokoa, olisin myös lähellä erään kesämekon kokoa, joita olen katsellut jo pitkään uskaltamatta sovittaa sitä läskieni päälle. Nyt nappasin tuon ihanuuden mukaani sovituskoppiin ja innostuin sovittelemaan myös muitakin kesävaatteita ja sain melkein paniikkikohtauksen: kaikki näytti ihan hirveältä päälläni! Kesämekot eivät mahtuneet kiinni ja puristivat rumasti joka kohdasta, ja ainoat koot, jotka sain tungettua päälleni, olivat L:ää ja XL:ää. En ole koskaan ollut niin järkyttynyt, ja meinasin alkaa itkemään siinä peilin edessä. Kaverini sen sijaan oli ihan innoissaan ja sovitteli ihania minishortseja ja keikisteli edessäni kauniina ja laihana - koossa 34.

Kaikki ei sitten aina mene nappiin, jotkut ovat ikuisia luusereita.

Beautiful dresses are NOT for fat people

2010-04-05T15:48:00.000+03:00

Kohtuuden opetteluni alkoi loistavasti. Minulla ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia lopettaa syömistä sopivan kalorimäärän jälkeen, sillä mielihalujeni sijasta ajattelin yo-juhliani ja kaunista vartaloa kauniissa mekossa. Mittanauhanikin löystyi hieman vyötärön kohdalta, ja olo tuntui muutenkin paremmalta.

Pääsiäinen ja joka puolelta ryöppyävät suklaavuoret kuitenkin pilasivat tarkat sääntöni: paitsi kalorirajani myös herkkujen säännöstelyrajani ylittyi, ja koko viikonloppu oli yhtä rajojen unohtelua herkkujen äärellä. Minua pelottaa tämä ilta ja yhteinen perhepäivällinen, kaikki eilisestä jääneet herkut (ihme, että niitä ahmimiseni jälkeen edes jäi...) ja siksi en olekaan tänään syönyt vielä mitään. Eihän minulla edes ole oikein nälkä eilisen takia! Tänään minun on kuitenkin pakko pysyä alle 1500 kalorissa, jotta minulla on edes mahdollisuus näyttää hyvältä yo-juhlissani!

Ps. Rakkaat lukijani (64, vau! :D), minusta olisi todella mukava saada palautetta askartelemistani thinspo-kuvista, jotta tiedän millaisista pidätte ja millaisia tahdotte tänne katseltavaksenne :) Askartelen niitä koko ajan lisää, joten klikkailkaa tuota tykkäysnappia kivan kuvan kohdatessanne, niin tiedän minkä tyyppisiä askartelen lisää ja mitä niistä kuvailen tänne :>

Jump into the thin body!

2010-03-31T00:26:00.001+03:00

Ihan ensimmäiseksi pyydän anteeksi näitä viimeaikaisia postausten kuvia; en ole ehtinyt kuvailla thinspovihkoani, mutta aion pian taas kaivella kameran esiin, sillä olen ymmärtänyt, että askartelemani kuvat ovat teistä ihan kivoja :) Valitettavasti saatte kuitenkin vielä tyytyä tällaisiin tavallisiin kuviin, kunnes minulla on aikaa valokuvailuun.

Tuo kuva kuitenkin thinspaa minua, sillä vaikka en haluakaan olla noin lihaksikas, tahdon kuitenkin edes jonkin verran lihaksia sekä tuollaista kovuutta. Luin juuri englanninkielisen kirjan, jonka eräällä henkilöllä on "beautiful and hard body". Tajusin, että juuri sitä minäkin tahdon! En tätä löllyvää pehmeyttä jonne vaatteiden kuminauhat uppoavat ällöttävästi, vaan kovan kehon, joka on vahva ja kaunis ja terve.

Sen tavoitteleminen onkin tämän uuden haasteen ansiosta ainakin näin ensimmäisen päivän osalta sujunut hyvin! Kävin tunnin lenkillä ja tein puolen tunnin lihaskunto-ohjelman sekä söin sen 1500kcal sisällyttäen siihen paljon hedelmiä :) Minun ei edes tehnyt mieli mitään herkkuja, sillä tiedostin koko ajan edessäni roikkuvat vatsamakkarat ja kuvittelin, miltä näyttäisin yo-juhlissani jos en laihtuisikaan yhtään!

Toivottavasti huominen sujuu yhtä hyvin, tsemppiä kaikille teille ihanille!<3

Love you guys so much!

2010-03-30T01:53:00.000+03:00

Kiitos kaikista ihanista kommenteistanne. Vaikka en viime aikoina ole ehtinyt vastata kaikille, tahdon kiittää kaikkia näin yhteisesti, sillä teidän kommenttienne avulla (joita luen aina uudestaan ja uudestaan) tulen iloiseksi, jaksan paremmin niitä pahimpia itseinho-päiviä ja tunnen olevani vähän mukavampi ihminen.

Olen myös suunnattoman kiitollinen teidän valtaisasta yli 60 henkilön lukijamäärästänne! Ette uskokaan miten iloinen olen nähdessäni, että noin monia oikeasti kiinnostavat juuri minun kuulumiseni. Te olette ihania.

Viime viikkoina olen tosiaankin lukenut kommenttejanne läpi lukuisia kertoja, sillä olen ollut melko alakuloinen: ensinnäkin kirjoitusten takia, jotka ovat väsyttäneet minut ihan kokonaan, mutta myös oman itsekurini puutteen takia. Olen sortunut ahmimaan ihan tyhmiä asioita, kuten näkkileipiä ja ruisleipiä "koska ne ovat sentään terveellisiä..." No voi jipii, ehkä ne ovat terveellisiä jos niitä syö KOHTUUDELLA, mutta minun sanavarastoni ilmeisesti hyljeksii sanaa kohtuus.

Siksi otankin nyt rakkaan Gegon kanssa projektiksi kohtuuden opettelun; kyllähän se nyt kuuluu aikuisen ihmisen elämään aika olennaisesti! Onneksi motivaationi onkin nyt huippukorkealla: tahdon näyttää ylioppilasjuhlissani kauniilta, tahdon vieraitteni huokailevan ihastuksen sekaisesta kateudesta ja päivittelevän sirouttani, tahdon ylioppilaslakin näyttävät suurelta kapean vartaloni yläpuolella keikkuessa, ja ennen kaikkea tahdon tuntea oloni kauniiksi.

Tänään se siis alkaa: uusi yo-juhliini saakka jatkuva kohtuushaaste, jonka mukaan päivittäinen kalorirajani on korkeintaan 1500 ja herkkujen syöminen rajoittuu viikossa kahteen nyrkilliseen vapaavalinnaista roskaa (pakko sitä jonkin verran on sallia, koska kohtuushan on eri asia kuin rääkki!). Liikuntaakin aion harrastaa kohtuudella tehden 6 kertaa viikossa vähintään puolen tunnin kävelylenkin. Vaikka kuinka kovasti tahtoisin tehdä sen 7 kertaa viikossa, aion nyt kokeilla miltä kohtuus tuntuu.

Kohtuuden kautta laihuuteen ja onnellisuuteen, toivotaan parasta!

Just keep running, you're getting closer

2010-03-19T12:05:00.000+02:00

Ah, ihanaa, sain vihdoin muuttaa taas sivupalkin ympärysmittoja pienemmäksi! Olen muutenkin saanut nyt ihan uutta motivaatiota laihduttaa ja epäilen vahvasti, että kevätauringolla on iso osuus asiaan. Ulkona jaksaa niin paljon paremmin tehdä pitkiäkin kävelylenkkejä, kun linnut sirputtavat iloisesti ja hanki säteilee valoa joka suuntaan!

Olen nyt tehnyt vähän niinkuin sellaisen päätöksen, että en aio sairastua pahemmin tähän syömishäiriöön. Olen vihdoin tajunnut muuttaa kauneusihanteitani todeten, että syksyn kuvissa, joita tänne lisäilin silloin, näytän ihan kivankokoiselta. Siksi aionkin noihin samoihin mittoihin päästyäni ihan oikeasti lopettaa laihduttamisen ja keskittyä lihaskuntoiluun, kiinteytymiseen ja riittävään ravintoaineiden saantiin. Olen alusta asti jankuttanut itselleni ja teille etten tahdo näyttää luurangolta, ja alan vihdoinkin oikeasti käsittää, että jos en laita selkeää rajaa laihduttamisen lopettamiselle, minusta tulee se ruma luuranko. Ja minä haluan lapsia! Ei kuihtuneella ruumiilla voi synnyttää! Kunhan nyt saan pidettyä ajatukseni selkeinä ja oltua tyytyväinen siihen 57 kilon painoon ja lantion 96cm ympärysmittaan, kaiken pitäisi mennä hyvin.

Hah, olen huomannut tehneeni näitä päätöksiä tänne ainakin miljoonia, mutta nyt voin hyvällä omallatunnolla kertoa, että minulla on viime aikoina ollut niin hyvä olo itseni suhteen, että olen melkein jopa tyytyväinen itseeni! Ainoastaan tuo perseen koko ja vyötärön pari ylimääräistä makkaraa haittaavat elämääni ja itsetuntoani, mutta kohta nekin on pyyhkäisty pois! :)

Aakkoshaaste

2010-03-15T21:12:00.001+02:00

Ihana Fatty haastoi minut tekemään postauksen elämäni aakkosista, joten täältäpä pesee :D

A=Aurinko, mielialojeni välitön nostattaja, masennuksien syvyyksistä ilon esille kaiveleva kirkkaus!

B=Banaanit, lempihedelmäni, laihduttajan ystävä vähäkalorisena mutta täyttävänä herkkuna.

C=Cosmopolitan, maailman paras lehti, ihanaa hömppää ja thinspoa ja hyviä ohjeita.

D=Daria Werbowy, yksi maailman kauneimmista naisista ja suosikkithinspostani.

E=Elämä, jota rakastan niin paljon ja josta tahdon yrittää ottaa irti ihania kokemuksia.

F=Facebook, ihan tajuttoman koukuttava!

G=Geisha-suklaa, liian hyvääääää ja tällaiselle suklaariippuvaiselle erittäin vaarallista.

H=Hauskanpito, Hassuttelu, ja Hölmöily ystävien kanssa, ihan parasta.

I=Isäni, rakas ihana isäni, joka on minulle niin mielettömän tärkeä.

J=Jared Leto, päiväunieni ja fantasioideni vakikohde, Jaredista unelmointi pitää minut järjissäni<3

K=Karkki, josta olen ihan riippuvainen. Minun on pakko saada karkkia väh. kerran viikossa :(

L=Lyriikka, romanttisten rakkauslaulujen ihanat sanat joita tahdon joskus itselleni laulettavan<3

M=Musiikki, joka tekee ihmeitä masentuneelle mielialalle ja nostattaa hetkessä pilviin uneksimaan.

N=Nauru, voiko olla mitään parempaa tekemistä?

O=Optimismi, ainoa oikea tapa suhtautua elämään, jos haluaa olla onnellinen.

P=Painontarkkailu, josta on valitettavasti tullut liian suuri osa elämääni, mutta josta myös tavallaan nautin.

Q="Qu'est-ce que c'est?", ranskan kieli, jota rakastan ja jota epätoivoisesti yritän opetella puhumaan.

R=Rakkaus, johon uskon voimakkaammin kuin mihinkään muuhun.

S=Syli, tahdon päästä jonkun ihanan miehen syliin ja ottaa ihania ihmisiä syliini ja lohduttaa<3

T=Terveys, jonka haluan pitää yllä laihdutuksesta huolimatta ja sen avulla.

U=Unelmointi, jota ilman elämä on tylsääkin tylsempää.

V=Vauvat, rakastan niitä, ja joskus vielä saan paljon ihania, suloisia omia vauvoja<3

W=Wikihow, ihan ylihyödyllinen sivusto, josta löytyy apu kaikkeen!!

X=X factor, jota on vaan niin hauska katsoa.

Y=Yöt, ihanaa ja salaperäistä aikaa...

Z=Zara, vaatteiden shoppailu, vaatteiden kokeilu, vaatteet ylipäänsä!

Å=Åhlens, Ruotsin ihanin tavaratalo, jossa on ihan superhauska vaellella ja oleilla.

Ä=Äiti, maailman tärkein ihminen

Ö=Övermorgon, ylihuominen, josta on aina ihana unelmoida, sillä se on tarpeeksi lähellä mutta silti kaukana.

MY DREAMS IN PICTURES

2010-03-08T23:42:00.001+02:00

Tämä postaus sisältää paljon kuvia,unelmia ja toiveita siitä, miten tahtoisin elämäni kuluvan.

Rakastan kaikkia kuvia suunnattomasti, sillä jokainen niistä on kuin suoraan aivojeni syvimmästä sopukasta, jossa on iso kyltti: "My Sweetest Dreams". En siis ole vain etsinyt netistä joitakin sattumanvaraisia kivoja kuvia, vaan valinnut vuosien aikana rakkaudella lehdistä leikkaamiani kuvia näyttämään teille Tulevaisuuteni, johon niin toiveikkaasti uskon.

Ihan ensimmäiseksi tahtoisin päästä eroon näistä syömisongelmista ja nauttia elämästä. Vielä joku päivä aion herkutella auringonpaisteessa ystäväni kanssa ilman huolia painostani ja mitoistani tuntien putipuhdasta riemua.

Tietysti tahdon myös olla onnellinen ja itsevarma, tyytyväinen itseeni kaikista puutteista huolimatta. Tämä kuva on minulle suunnattoman tärkeä sen takia, että se niin selkeästi osoittaa, että ilman uhkeita muotojakin lähes täysin lautana nainen voi olla ihan mielettömän kaunis!

Tahtoisin kauniidenkin ihmisten seurassa tuntea itseni arvokkaaksi ja kauniiksi, olla yksi muista enkä ikuisesti se suuri ja kömpelö hylkiö, joka vielä sisäisesti olen.

Tahdon murehtimisen sijaan nauttia nuoruudestani ja hullutella vielä kun se on "sallittua", asua yhdessä jonkun superihanan kämppiksen kanssa ja tehdä kaikkea lapsellisen hauskaa.

Tahdon tuntea oloni mielettömän kauniiksi ja pukeutua uskomattoman ihaniin vaatteisiin, hurmata ihmisiä (miehiä ;D) ulkonäölläni.

Tahdon, että joku pitää minua maailman kauneimpana ja ihanimpana naisena ja rakastuu minuun tulisesti.

Tahdon kokea tuon Rakkauden ja kiihkeän suhteen jonkun mahtavan miehen kanssa, joka on tarpeeksi samanlainen ja samanmielinen kuin minä.

Tahdon rakastumisen olevan jotain syvää ja intohimoista, ihan erilaista kuin mitkään aiemmat ihastukseni ja tunteiluni.

Tahdon herätä aamulla poikaystäväni kotona ja viettää ihanan rauhallisia aamuja söpöillen ja yksinkertaisesti nauttien toistemme seurasta.

Tahdon tuntea oloni turvalliseksi ja halutuksi, tahdon pitää poikaystävästäni kiinni enkä koskaan päästää irti.

Ennen kaikkea tahdon olla hänen kanssaan äärettömän ONNELLINEN.

Tahdon, että hän kosii minua ja vietämme ikimuistoiset häät. Tahdon, että lähdemme häämatkalle jonnekin lämpimään ja kauniiseen paikkaan, mutta tahdon silti poikaystäväni silmissä näyttää kauniimmalta kuin mitkään maisemat.

Tahdon lomailla hänen kanssaan ihan kunnolla...

...nähdä huikeita maisemia...

...ja kokea ne yhdessä rakkaimpani kanssa.

Tahdon meidän asuvan asunnossa, joka on meidännäköisemme. Tahdon kodin tuntuvan kodilta.

Tahdon tulla raskaaksi...

...ja saada supersuloisia lapsia!

Tahdon perheemme olevan kiinteä ja läheinen, ja rakkauden olevan aina läsnä.

Tahdon kasvattaa ikiomat lapseni onnellisuuden keskellä...

...olla ihana äiti ja järjestää hauskoja latsenkutsuja...

...sekä nauttia ihan tavallisesta arjesta tarjoten lapsilleni unohtumattomia lapsuusmuistoja.

Tahdon elämäni olevan täynnä naurua ja ihania kokemuksia, ja tahdon olemassaolollani tehdä myös muut onnellisiksi niinkuin vain on mahdollista...

...muistaen kaiken aikaa: Minä olen ainutlaatuinen. Tätä kuvaa rakastan ihan mielettömästi yhden pienen yksityiskohdan vuoksi - oikean pikkuvarpaan. Natalie on häikäisevän kaunis nainen, mutta hänkään ei ole joka kohdasta täydellinen, ja se minun täytyy oppia ymmärtämään ennen kuin voin kokea mitään näistä unelmistani: en koskaan tule olemaan täydellinen. Siitä huolimatta voin kokea ihania asioita ja elää oman, ihanan elämäni kaikkine vaikeuksineen ja huolineen, sillä näiden kuvien avulla jaksan uskoa, että minustakin tulee Onnellinen.

Questions and answers

2010-03-02T19:02:00.000+02:00

Ihan ensiksi, ANTEEKSI valtavan pitkästä tauosta! Aloitin silloin muutama viikko sitten tuon tiukan dieetin joka toimi: sentit lähtivät erittäin lyhyessä ajassa ja olin jo ihan mielettömän lähellä tavoitettani! Mutta: sitten tulivat penkkarit ja penkkarikarkit, sekä loma ja lomaherkuttelut, ja yllätys yllätys, olen palannut takaisin muutaman viikon takaiseen painooni. Ei tässä oikein muuta voi sanoa kuin AAARGH!! Tunteeni ovat tällä hetkellä erittäin sekavat ja olen vakavasti harkinnut hoitoon hakeutumista, sillä olen KYLLÄSTYNYT tähän sairaaseen ajatusmaailmaan ja siihen, että laihdutus ja ruoka ovat ajatuksissani 24/7. Päällimmäisenä mielessäni on kuitenkin valtava tarve laihtua, ja saa nyt nähdä mitä tulevaisuus pitää sisällään. Sitä odotellessa vastailen esittämiinne kysymyksiin:

1. Milloin aloit laihduttamaan?
-11-vuotiaana.

2. Mikä on lempiherkkusi mitä et voi vastustaa?
-Jäätelö

3. Tavoitemittasi?
-90-65-95 HUOM. nämä ovat realistiset tavoitemittani, oikeasti tahtoisin olla pienempi mutta tällä luustolla se ei valitettavasti ole oikein mahdollista.

4. Luuletko olevasi onnellinen laihempana?
-Todellakin. Lähinnä uskon olevani itsevarmempi ja sitä kautta myös vapautuneempi ja luonnollisesti onnellisempi.

5. Onko sulla jotain tiettyä painoindeksiä, minkä haluaisit?
-Ei niinkään, sillä painolla ei ole minulle kovin paljon väliä - tahdon olla terveen lihaksikas ja lihaksethan tunnetusti painavat. Eniten kiinnitän huomiota mittanauhan tuloksiin, mutta toisaalta en voi sille mitään, että tahdon BMI:ni olevan alipainorajan alapuolella, sillä sehän on laihuuden merkki.

6. Mistä liikunnasta pidät eniten?
-Tanssimisesta. Se on ehdottomasti parasta! Siinä ei edes tunne rehkivänsä, koska se on niin hauskaa.

7. Onko sinulla joku tietty kalorimäärä jonka saat syödä päivässä?
-Tuon tiukan dieettini aikana se oli sen 1600 ja vähintään kolmena päivänä viikossa 1300, mutta nyt en ole yli viikkoo edes jaksanut laskea kaloreita, koska olen ollut niin sekaisin ja ärsyyntynyt kaikesta tästä ja surullinen lihomisestani. Tiedän, pitäisi vain ottaa itseäni niskasta kiinni.

8. Lempielokuva?
-Titanic, olkoon kuinka kliseinen tahansa. Rakastan kaikkea yliromanttista!

9. Lempi tv-sarja?
-Frendit! Paras ikinä, siinä on vain yksinkertaisesti kaikkea mitä hyvässä sarjassa pitääkin olla: se on tajuttoman hauska, siinä on romantiikkaa ja ihmissuhdedraamaa. Ihanaihanaihana.

10.Lempiruoka?
-Apua, ihan supervaikea kysymys, rakastan niin monia eri ruokia! (Hence the whole problems with eating...) Mutta joitain parhaita ovat esim. kanatortillat, cannellonit, katkarapukeitto, ohrapuuro, pinaattipasta, kanasalaatti....<3

11. Sana jota käytät liikaa?
-Vittu. Sinänsä en edes käytä sitä niin hirveästi, mutta minulle vähänkin on liikaa, sillä kiroilu on mielestäni säälittävää.

12. Mitä dieettejä olet kokeillut?
-En ole kokeillut mitään "perinteisiä ana-dieettejä" sillä niiden kalorimäärät ovat niin tajuttoman epäterveellisen alhaisia. Päätavoitteeni laihdutuksessa kun ei ole kuihduttaa itseäni rumaksi luurangoksi vaan saavuttaa terveyttä ja voimaa uhkuva kaunis vartalo! Siksi pyrin ikään kuin luomaan itse omat dieettini noudattamalla "vähintään puoli kiloa kasviksia päivässä" -sääntöä ja saamalla muutenkin tarpeeksi kaikkia ravintoaineita.

13. Kerro miten lähellä olet tavoitettasi
-Vielä vajaa kaksi viikkoa sitten olin erittäin lähellä, niin lähellä että itkettää! Minulla olisi ollut enää pari senttiä matkaa pitkäaikaiseen tavoitteeseeni, mutta menin sotkemaan kaiken. Nyt olen siis yli viiden sentin päässä, mikä tuntuu ihan hirveän paljolta. Terveisin Possu.

Kiitoksia kysymyksistänne ja mielenkiinnostanne! Seuraavaksi onkin sitten luvassa paljon toivottu kuvapostaus sekä historiapostaus, muitakin ideoita saa vielä ehdotella, toteutan mielelläni toiveitanne! :D En kuitenkaan vielä varmasti voi sanoa milloin nämä postaukset tänne tulevat, sillä nyt aion keskittyä ylioppilaskirjoituksiini. Haleja kaikille, olette ihania!

50 lukijaa!

2010-02-15T13:31:00.000+02:00

Vau, ihanaa, teitä suloisuuksia on kokonaiset 50!! :D Tätä iloista merkkihetkeä juhlistaakseni aion toteuttaa kysymyspostauksen, joten nyt, rakkaat lukijani,

KYSYKÄÄ MITÄ VAIN!

Tai esittäkää vaikka postaustoiveita! Tai mitä tahansa ehdotuksia, mielipiteitä, pyyntöjä, mitä vain!

Juuri TE olette minulle tärkeitä, tsemppihaleja joka ikiselle mussukalle!<3

You're gonna shine more than sun on the beach

2010-02-11T11:53:00.001+02:00

Motivaationi ei ole koskaan ollut näin korkealla. Toisaalta en olekaan koskaan aiemmin tehnyt näin tarkkoja sääntöjä itselleni (kiitos Geggo <3). Laihdutukseni on aina ollut vain säälittävää yrittämistä ja toiveita siitä, etten syö päivän aikana paljon ja jätän herkut vähälle, mutta en ole tajunnut, miten helppo on noudattaa tiukkojakin sääntöjä, kun ne vain ovat olemassa!

Tarkoitukseni ei kuitenkaan missään nimessä ole nälkiinnyyttää itseäni säästöliekin partaalle, sillä koko idea laihdutuksessani on se, että olen kaunis, hyvinvoiva, terveyttä uhkuva söpöliini. Minun on vaikea uskoa, että nälkäisenä luukasana olisin sellainen. Siksi panostan nyt erittäin paljon urheiluun, lihaskuntoiluun ja ravitsevaan ruokavalioon, ja terveellisiä kaloreita mussutan päivässä korkeintaan 1600, paitsi vähintään kolmena päivänä jätän määrän alle 1300 kalorin. Uskon näillä luvuilla laihtuvani, varsinkin kun liikunnan avulla kulutan kaloreita päivässä noin 200-500 (sitä paitsi olen viime aikoina repsahdellut aika paljon kuitenkaan lihomatta, mikä mielestäni tarkoittaa sitä, että kun nyt vähennän syömisiäni, ei vaihtoehtona ole muu kuin painon laskeminen).

Tämä kuuri kestää siis kaksi viikkoa, hiihtolomaan saakka. Silloin katson, kuinka olen selvinnyt, mitä on tapahtunut ja miten aion jatkaa.

Kiitos rakas Geggo ja muut ihanat lukijat (teidän määrähän kasvaa ihan silmissä), tsemppiä kaikille!<3

My before - after!

2010-02-05T20:23:00.001+02:00

(Tässä oli ennen kuvia minusta, mutta olen poistanut ne.)

Kiitos ihana geggo maailman parhaasta tuestasi<3 Hänen ansiostaan uskallan nyt julkaista täällä läskikuvani viime kesältä (jolloin olin siis lähes 10 kiloa painavampi kuin nyt), sillä hän on saanut minut tajuamaan, että muutos on näkyvä! Vaikka minua hävettää ihan järkyttävästi katsella tuota before-kuvaa jossa näytän siltä, että olisin raskaana, ymmärrän nyt, että se on vain menneisyyttä johon en aio enää koskaan palata (paitsi sitten kun oikeasti olen raskaana, mutta läskit eivät tässä mahassa saa enää tuolla tavalla hölskyä!)

Olen tässä muutenkin hiljalleen sisäistänyt sen, etten ole enää tuo läski tyttö joka keikistelee kesäkuvissa, vaan olen muuttunut. Vaikka en tunnekaan oloani yhtään kevyemmäksi kuin kesällä, ymmärrän nyt sen olevan vain tunne, josta minun täytyy päästä eroon. Nyt tunnen olevani melko lailla normaalin kokoinen tyttö.

Ongelma on vain siinä, että normaalina en tunne oloani mitenkään kauniiksi tai erityiseksi. Tunnen itseni tylsäksi ja tavalliseksi, nimenomaan normaaliksi. Enkä minä halua olla normaali! Se ei riitä minulle, itsetuntoni vaatisi sen, että vartaloani ihailtaisiin, eikä vain pidettäisi tavallisen tytön kehona. Tämä haave on erittäin epäterve, mutta en tiedä pystynkö olemaan onnellinen normaalina. Se on pelottavaa, mutta se on minua.

Silti tunnen noita kuvia katsoessani suunnatonta ylpeyttä, sillä käsitän sen vihdoinkin ihan oikeasti: minä olen laihtunut!<3

This day wasn't the best day of my life

2010-01-30T23:32:00.001+02:00

(Tässä oli ennen kuva minusta, mutta olen poistanut sen.)

Vihaan tuota kuvaa: tankkijalkojani, tankkimahaani; vihaan sitä, miten tankkimaisen olemuksen ne minusta antavat. Vihaan sitä, miten läskit oikein leiriytyvät vatsani ja reisieni ympärille, ihan kuin olisin pystyttänyt niihin suuren kyltin joka toitottaa iloisesti tervetuloa joka ikiselle ihramöykylle.

Etenkin vihaan sitä, että kun olen kolme päivää ollut erittäin tyytyväinen syömisiini, joudun neljäntenä päivänä ystäväni painostuksesta kahvilaan.
Vihaan sitä, että koska hän on juuri eronnut poikaystävästään, hänen on pakko saada lempikahvilansa lempikaakao suuren kermavaahtomöykyn kera,
ja vielä enemmän vihaan sitä, että hänellä on pakko olla lounasseteli, jolla hän tahtoo tarjota samanlaisen kaakaon minullekin.
Vihaan sitä, etten voi enää kieltäytyä rahatilanteeseeni vedoten vaan minun on pakko ottaa vastaan hänen ystävällinen tarjouksensa kauniisti kiittäen.
Vihaan sitä, ettei minulla ole aavistustakaan kuinka paljon kaloreita sellaisessa jättikupillisessa kaakaota voisi olla!

Vihaan sitä, että kotimatkalla joudun jäämään lukuisia pysäkkejä liian aikaisin bussin kyydistä, jotta saisin kulutettua kävellen edes pienen osan siitä valtavasta kalorimassasta, joka minuun on kaakaon juotuani imeytynyt.
Vihaan ihan mielettömästi sitä, että kotona olen niin vihainen tästä episodista, että mieleni tekee lohturuokaa, ja vetäisen kerralla yli tuhannen kalorin edestä kanaa, pullaa, keksejä ja koska näistä en muka vielä ole tullut tarpeeksi täyteen, ahmaisen perään vielä riisifrutin.
Vihaan sitä oloa, joka minulla tämän takia nyt on. Tankkimahainen, itsekuriton paska.

Vihaan tätä, vihaan tätä niin paljon!
Vihaan laihduttamista, koska se on kamalaa, ja vihaan lihomista, koska se on kamalaa, enkä enää tiedä kumpi on kamalampaa!

Se on varmaa, että tuon kuvan takia vihaan itseäni niin paljon, että vaikka laihduttaminen olisi kuinka kamalaa, minä aion päästä eroon tuosta ihrasta, koska VIHAAN SITÄ!

Thin people have nothing to shame!

2010-01-29T13:07:00.000+02:00

Eräs anonyymi kirjoitti minulle näin:

Hei!

Tulin ensimmäistä kertaa blogiisi ihan sattumalta ja haluan oikeesti korostaa tätä: Älä luule saavasi poikaystävää vasta ja vain kauneuden perusteella. Jos poikaystävä on tullakseen niin se on, eikä ulkonäkö siihen oikeasti vaikuta!
Nykyään merkkaa paljon muukin kuin ulkonäkö, esimerkiksi sellaiset asiat kuin luonne ja persoona.
Ole kiltti ja muista että ulkonäkö ei aina ratkaise. :) Loppupeleissä luonteella on enemmän arvoo (tietenkin).

Kiitos kommentistasi, kyllä minä tavallaan ymmärrän ja hyväksyn kaiken mitä sanot, mutta selvennän nyt vähän mitä oikeastaan tarkoitin sanoessani kyseisessä postauksessa luulevani saavan poikaystävän vasta ollessani kaunis.

Suurin ongelma on se, että koska tunnen oloni rumaksi, myös itsetuntoni on ihan järkyttävän surkea. Siksi tässä onkin kyse lähinnä siitä, että huonon itsetuntoni takia en usko kenenkään voivan kiinnostua minusta, ulkonöstäni tai luonteestani tai kokonaisuudesta tai ylipäänsä mistään. Vertailen itseäni aina muihin naisiin ja ihmettelen, miksi joku ihastuisi minuun, kun tarjolla on kasoittain niin paljon viehättävämpiä, iloisempia ja hauskempia tyttöjä.

Ja jos joku sitten vaikka vahingossa kiinnostuisikin minusta, en uskoisi hänen pidemmän päälle jaksavan ikuista huolehtimistani painostani ja ulkonäöstäni. Tavallaan kyse on siis yksinomaan huonosta itsetunnostani, vaikka minulle onkin vielä erittäin epäselvää se, aiheuttaako rumuuteni tämän itsetunnon puutteen, vai itsetunnon vähäisyys sen, että tunnen oloni rumaksi.

Joten kyllä, olen samaa mieltä siinä, että luonne merkkaa rakkaudessa huomattavasti enemmän, mutta toisaalta uskon luonteeni olevan huomattavasti viehättävämpi sitten, kun olen ihanan siro eikä minun tarvitse kuluttaa aikaani kalorien laskemiseen ja peilin edessä itkemiseen, vaan voin käyttää tuosta vapautuvan ajan poikaystävääni ja suhteemme syventämiseen.

Tällaisella kierolla tavalla ulkonäkö siis merkkaa ainakin minun tapauksessani enemmän näin aluksi.

I want all eyes on me

2010-01-26T22:14:00.000+02:00

Tänään aurinko antoi minulle arvokkaan opetuksen.

Olo oli väsynyt ja ahdistunut, koko päivän peilit olivat heijastaneet takaisin vain rumia säteitä. Jokainen kiiltävä pinta oli nauranut ivallisesti kehoni virheille ja tahallaan osoittanut mahdollisimman välkkyvillä värinuolilla ihraisia reisiäni ja huutanut: sinä olet liian iso. Raahustin masentuneena koulusta kotiin katse tiukasti maassa, jotta olisin edes vähän enemmän piilossa.

Maasta löysin kuitenkin kaiken kokemani rumuuden jälkeen jotain mielettömän kaunista: keskellä lumikiteiden ja kirkkaan auringon syleilyä käveli tumma keijukainen, pitkäsäärinen ihmeellinen olento, niin hoikka ja siro, että pysähdyin ihmeissäni katselemaan. Nuo suloiset tummat jalat pysähtyivät myös ja päivän ensimmäinen hymyni lähti liikkeelle jostain syvältä.

Kuinka varjoni, niin suuren ja kömpelön vartaloni peittämä kohta lumessa, saattoikin olla niin kaunis? Sillä hetkellä aurinko oli päättänyt viistosta kulmastaan näyttää minulle, että satumaista kauneutta voi tuntea monella tavalla, ei vain itsensä kautta, vaan siinä mitä muualle heijastaa. Minä voin omista puutteistani huolimatta tehdä tästä maailmasta kauniimman, luoda kauneutta omien puutteideni kautta.

Tietysti tahdon itsekin vielä joskus olla yhtä kaunis kuin varjoni, mutta tänään oivalsin, että kauneus on muutakin kuin oma fyysinen keho. Kauneutta ei voi olla ilman että on myös varjoja, niitä pimeitä kohtia elämässä, jolloin tuntuu ettei mikään tule ikinä onnistumaan. Osa kauniista lumikiteistä peittyi noihin pimeisiin kohtiin, mutta sai tehtäväkseen kannatella jotain uskomattoman kaunista; samalla tavalla olen nyt itse peittynyt varjoihin, mutta niiden lähtiessä liikkelle alta paljastun minä kimaltavan kauniina lumikiteenä ja hohdan kirkkaana ja kauniina, kauniimpana kuin varjoni, todellisena.

You don't want to be fatter than your friends, do you?

2010-01-25T00:38:00.001+02:00

Tällä kertaa suoritan postaukseni löytämäni kyselyn muodossa. Näin tulee kerrottua asioista ehkä hieman monipuolisemmin.

Olen: Erittäin epävarma tyttö, mutta tällä hetkellä silti melko iloinen, koska olen laihtunut viikon aikana kilon.

Haluan: Olla kaunis, laiha ja täydellinen. Haluan olla ihana ihminen, josta kaikki pitävät, ja jonka kaltainen kaikki haluavat olla. Ennen kaikkea haluan olla onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Niin ja haluanhaluanhaluan poikaystävän!

Minulla on: Itsetunto-ongelmia, erittäin pahoja sellaisia. Jos joku kehuu minua tai sanoo tai tekee jotain ihanaa, en usein osaa ottaa sitä totena vaan mietin ensimmäisenä, mitä piilovittuilua sekin oli.

Vihaan: Sitä että ajatukseni pyörivät niin paljon ruuan, syömisen, laihdutuksen ja laihuuden ympärillä. Se on rasittavaa ja turhauttavaa, ja vaikka rakastankin laihtumista ja syömisten kontrollointia, vihaan sitä, että olen joutunut tähän tilaan, jossa rakastan sitä niin luvattoman paljon.

Pelkään: Olevani ruma, iso ja ällöttävä. Etten kelpaa ihmisille, että he häpeävät seuraani ja nauravat minulle selkäni takana, ja kun totaalisesti kyllästyvät minuun, jättävät minut ihan yksin.

Kuuntelen: Herkkiä ja suloisia rakkauslauluja ja toivon, että joskus joku ihana mies kiinnostuisi minustakin ja laulelisi minulle niitä ihania sanoja. Tai edes kertoisi omin sanoin samat asiat. Tai vaikka säveltäisi ihan oman laulun minulle!

Pohdin: Kaikkea. Itseäni, elämääni, olemassaoloa, tulevaisuutta, menneisyyttä, muistoja, ihan liikaa kaikkea. Toisaalta rakastan pohtimista, mutta toisaalta tuntuu, että olisin huomattavasti onnellisempi jos en vatvoisi kaikkea niin yksityiskohtaisesti. Mutta sitten taas toisaalta, jos rakastan sitä, sehän tavallaan tekee minut onnelliseksi. Ristiriitaista!

Rakastan: Ystäviäni, enemmän kuin mitään. He tekevät elämästäni elämisen arvoista, ja osaan arvostaa heitä niin paljon siksi, ettei ystävien omistaminen ole ollut minulle aina itsestäänselvyys. Kun pitkän yksinäisyyden ja mielikuvituskavereihin turvautumisen jälkeen omistaa ihania ystäviä, ei voi muuta kuin rakastaa heitä ihan täysillä.

Minuun koskee: Ihmisten ilkeät sanat, monien vuosienkin päästä. Muistan lähdevedenkirkkaasti joka ikisen loukkauksen joka minuun on kohdistettu, ja minuun sattuu ihan yhtä kipeästi uudestaan ja uudestaan. Joudun elämään nuo kiusaajien sanat päässäni koko loppuelämäni ajan ja vain yrittää toivoa, että voin vielä joskus uskoa muiden sanomia ihania sanoja, jotka ovat ristiriidassa näiden solvauksien kanssa.

Minä aina: Epäilen kaikkea. Sitä mitä ihmiset oikeasti ajattelevat minusta, mitä he oikeasti tarkoittavat sanoessaan jotain kaunista tai ihanaa. Sitä, jaksavatko he oikeasti minua vai kestävätkö seuraani vain koska eivät kehtaa jättää minua yksin.

Minä en ole: Tarpeeksi pieni ja siro. En vielä, mutta aion olla! Aion olla sellainen pieni tyttö, jota katsoessaan ihmisissä herää voimakas tarve ja halu suojella minua. Aion olla vielä joskus joku muu kuin suuri ja kömpelö.

Laulan: Hyvin harvoin. En missään nimessä silloin, jos muita on kuulemassa (paitsi baarissa, koska kukaan ei sen melun takia oikeasti kuule). Joskus kotona yksikseni jos olen oikein iloisella tuulella.

Itken: Melko harvoin, yleensä vain silloin, jos on tapahtunut jotain hyvin järkyttävää tai mullistavaa. Liian usein itken ihastuksien vuoksi, ja eniten juuri niiden. Valitettavasti ei auta, vaikka kuinka ajattelen, ettei miesten takia pitäisi tirauttaa ainoatakaan kyyneltä (okei, se hyväksytään jos ihana ja rakastava mies kuolee, silloin saa itkeä). Totuus on kuitenkin se, että itken tyhmienkin miesten perään, mokomatkin ihanat kamalat sydäntenmurskaajat!

En ole aina: Näin kriittinen ja negatiivinen. Tai ainakin piilotan sen hyvin muilta. Osaan kyllä nauttia elämästäni ja ystävistäni ja jokaisesta grammasta ja sentin tuhannesosasta jonka laihdun, itse asiassa olen ihan järjettömän iloinen jos olen laihtunut minkäänlaisen mitattavan määreen verran! Olen siis täynnä ristiriitaisuuksia ja mielialani saattaa vaihtua sekunnissa lamauttavasta masennuksesta huumaantuneeseen onneen vain sen takia, että joku esim. lähettää minulle kivan tekstarin tai jos huomaan lantioluideni törröttävän enemmän kuin viimeksi.

Juuri tällä hetkellä olen ihan järjettömän iloinen tuon pudotetun kilon takia, nyt tuntuu siltä että siro olemus lähestyy kovaa vauhtia!<3

Pusuja kaikille, ja tervetuloa kolmaskymmenesseitsemäs lukija!

Those legs shine (even without those shiny leggins)

2010-01-21T22:13:00.000+02:00

Tässä perfektionistisessa pilvilinnassa, jossa elän unelmoiden laihuudesta, unelmoin myös muutenkin täydellisestä ulkonäöstä. Tämä tarkoittaa tietysti suunnatonta kauneutta ihan joka kulmasta katsottuna, jokaisen ihmisen näkökulmasta ja mistä tahansa kulmasta tai suorasta tai vinosta tai mistä vain voi katsoa. No mutta pysytäänpä asiassa. Tahdon siis olla kaunis, ja laihuus on vain yksi osa tätä unelmaa, vaikkakin erittäin merkittävä. Tämän postauksen päätin kuitenkin omistaa niille muille tärkeille osasille, jotka kuuluvat mielestäni olennaisesti kauneuden määritelmään, ja joita tahdon ainakin lähes yhtä paljon kuin pikkuruista vyötäröä.

1. Sileä iho
Pitkään mietin, mitä yhteistä on kaikilla upeaakin upeammilla naisilla, kunnes tajusin: heillä kaikilla on hehkuva, täydellisen sileä iho! Tuota unelmaista kasvojen (sekä tietysti muunkin vartalon) pehmeyttä itsepintaisesti tavoitellen pidän todella tärkeänä syödä vähintään sen 6 kourallista hedelmiä ja kasviksia päivässä ja juoda valtavasti vettä. Myös runsaan liikunnan ja ulkoilun olen todennut parantavan ihon kuntoa, mutta liikunnan puutehan ei onneksi usein meitä syömishäiriöisiä vaivaa ;D

2. Suuret silmät
Ei varmaan ole kovin yllättävää, että rakastan valtavia, nukkemaisia silmiä, koska kukapa ei rakastaisi? Sekään ei siis luultavasti yllätä, että käytän joka aamu arvokasta aikaani nukkumisen sijasta siihen, että saan meikkien avulla taiottua silmistäni suuremmat. Minulle ei todellakaan tulisi mieleenkään lähteä minnekään ilman rajauksia, sillä kaiken tämän epävarmuuden keskellä haluan ainakin silmieni näyttävän edes etäisesti suloisilta.

3.Iso pää ja kauniit hiukset
Kyllä vain, nämä liittyvät olennaisesti yhteen, odottakaas niin valaisen hieman asiaa. Tämä saattaa kuulostaa toooodella friikiltä, mutta minä suorastaan rakastan suuria päitä! Ne ovat jostain syystä ihan mielettömän suloisia, ja tahtoisin itsellenikin pään, jonka rinnalla vartaloni näyttäisi ihanan pieneltä. Tämän takia tahdon muhkeat hiukset, tuuheat ja kuohkeat ja sellaiset vallattoman ihanat! Ne jos mitkä suurentavat päätä. Minulle on myös tärkeää, että hiukset ovat pitkät, jotta ne ovat mahdollisimman naiselliset. Onneksi hiusten kasvattaminen ei ainakaan minulle ole kovin vaikeaa.

4.Söpöt ilmeet
Ne ovat yllättävän tärkeä osa kauneutta! Viehkeä hymy, intensiivinen katse, suloinen riemu ja sen sellaiset. Peilin edessä ilveily kuuluukin pävittäisiin rutiineihini, sillä tahdon ilmeideni viestittävän ihmisille, että olen mukava ja ystävällinen ihminen. Olisihan se nyt ihan hirveän rumaa, jos päästäisin ilmeeni hallinnastani ja antaisin naamani venyä ällistyksestä ja ruttaantua vihasta sekä surusta, ehei, sellaisia asioita en halua tätä naamaa enää rumentamaan. Milloin muka kaikkein kauneimmissa kuvissa kaikkein kauneimmilla ihmisillä on rumia ilmeitä?

Eihän siihen siis tarvita täydellisen vartalon lisäksi kuin neljä asiaa, ja olen niin tyytyväinen itseeni kuin vain voin olla! Ottaen huomioon, että nämä ovat asioita joita kiihkeimmin tavoittelen (poikaystävän lisäksi, mutta uskon saavani sellaisen vasta ollessani kaunis), uskon myös tahdonvoimani suuruuden takia ne saavuttavani. Täältä tullaan, kauneus!

Enjoy your thinness...so soon<3

2010-01-17T23:43:00.000+02:00

Tämä päivä on kuulkaas ollut ihan mahtipäivä!! Heti herättyäni kävin reippaalla puolen tunnin kävelylenkillä ja illalla kävin vielä 90 min hiihtolenkillä, jonka jälkeen viimeisillä voimillani vedin vakkari-lihaskuntojumpan ja lysähdin onnellisena lattialle makaamaan: näin se käy, taas olen askelen lähempänä unelmaani! Kaloreitakaan en ole popsinut enempää kuin 1400, joten nyt tuntuu lievästi sanottuna hyvältä!

Mikä siinä sitten tulee olemaan niin ihanaa kun olen laiha? (huom. KUN, ei jos! ;D )

-voin pitää uskomattoman ihania vaatteita, jotka imartelevat vartaloani, ja näyttää todella kauniilta istuvissa ja paljastavissa vaatteissa!
-voin huoletta istua esim. baareissa ihanien miesten syliin pelkäämättä että heidän jalkansa puutuvat kehoni aiheuttamasta valtavasta massasta
-suuri vartaloni ei näytä epäsuhtaiselta päähäni nähden, enkä muutenkaan näytä suhteettomalta mistään kohdasta.
-koska olen hento ja keveä, itsetuntoni on suunnattoman paljon parempi, ja uskallan elää paljon vapaammin ja olla onnellinen!
-laihana näytän suloisemmalta, jolloin miehille tulee alitajuinen tai ihan tietoinen tarve suojella minua ja antaa takkinsa lämmittämään minua ja tehdä kaikkea muutakin söpöä ja suojelevaa <3
-olen kauniimpi ja sen takia myös onnellisempi ja siitä johtuen huomattavasti pirteämpi ja iloisempi (eihän minulla ole enää mitään syytä valittaa mistään!) ja siksi helposti lähestyttävä ja avoin uusille ihanille tuttavuuksille ja mahtaville kokemuksille!

Selkeää, eikö? Sitten vain innolla sutjakoitumaan!

You don't want to be fatter than your friends, do you?

2010-01-15T19:43:00.003+02:00

Olen niiiiiiiin innoissani: ostin eilen itselleni täydellisen mekon erääseen tapahtumaan, joka on ensi viikon viikonloppuna! Mekko on juuri sellaista ihanaa, tiukkaa, vartalonmyötäistä mallia, ja ostin ihan tahallaan hieman liian niukan koon, jotta motivaationi olla syömättä herkkuja ja muuta epäterveellistä pysyy koko tämän ajan ihan huipussaan! Olen niin pitkään toivonut voivani käyttää vartalonmyötäistä asua, mutten ole aiemmin kehdannut edes sovittaa sellaista läskieni päälle. Nyt kuitenkin rakastuin tuohon mekkoon niin täysin, että päätin teidän kommenttienne innoittamana sovittaa sitä, ja kappas: se näytti suorastaan nätiltä, lähes täydelliseltä! Kun nyt saan vielä hieman ylimääräistä rasvaa ja löysyyttä pois, se näyttää varmasti jopa kauniilta! Olen niin iloinen siitä, että löysin kerrankin vaatteen, joka mielestäni näyttää hyvältä senkin jälkeen kun olen pukenut sen päälleni!!

Tahdon siis näyttää ensi viikolla ihan täydelliseltä, koska näen pitkästä aikaa Tyypin joka kohteli minua kuin homeista leivänpalasta, ja luonnollisesti haluan näyttää hänelle, mitä ihanaa hän menetti jättäessään minut. Tällaista vaikutelmaa hän ei tietenkään voi saada löllyvästä mahasta ja ihraisista käsivarsista, joten tämä tyttö aikoo nyt toden teolla saavuttaa mekkoon sopivat mitat tiukalla herkkulakolla ja suurella määrällä kasviksia ja hedelmiä. On sitä ennenkin kiinteydytty lyhyessä ajassa, joten miksei nytkin? Mekko sentään mahtuu päälleni, se vain vielä kiristää aika paljon, joten kyllä tästä selvitään!

Minulta kyseltiin myös ihanteellista päivän ruokalistaa, joten tässäpä esim eilispäivän syömiseni, jotka mielestäni menivät ihan nappiin:

Aamupala:
-1 banaani

Lounas:
-2 tomaattia
-n.2-3 dl kanakeittoa
-1 ruisleivänpalanen + margariinia

Välipala:
-2 karjalanpiirakkaa

Päivällinen:
-lautasellinen kanasalaattia (itsetehtyä, jossa 1 kanafilee, 5 salaatinlehteä 1 tomaatti, n.5 cm kurkkupätkä, n.1/4 paprikaa ja muutama fetakuutio)
-3 näkkileipää + juustoa

Liikunta:
n.3km kävelyä

Olen erittäin tyytyväinen noihin ruokamääriin, ja varsinkin siihen, etten syönyt mitään epäterveellistä. Kaloreita en enää halua niin tarkkaan laskea, mutta ne pyörivät siinä suurinpiirtein 1500 tai 1600 paikkeilla, mikä on mielestäni terveellisen rajoissa! Tahdon syödä niin, että saan kaikkia ravintoaineita eikä kehoni joudu säästöliekille, vaan laihtuminen on nimenomaan terveellistä. Ja jos liikun enemmän kuin tuollaisen kävelylenkin (niin kuin yleensä liikunkin), syön myös hieman enemmän. Tämäkin päivä on sujunut syömisten ja liikuntojen osalta erittäin hyvin, joten odotan innolla, miltä mekko näyttää päälläni viikon päästä!

Hirmuisesti tsemppihaleja kaikille!!<3

What takes so long? I want to feel beautiful NOW

2010-01-12T17:27:00.000+02:00

Tervehdys ja halaus piiiiiitkästä aikaa! Olen niin otettu ettette ole unohtaneet minua poissaollessani vaan määränne on vain lisääntynyt: 36! Miten te aina saattekin pelkällä olemassaolollanne (ja tietenkin kommenteillanne) minut niin iloiseksi :D

Mutta sitten lomaani: olen niin onnellinen siitä, että kerrankin sain viettää aikaa huolimatta kovin paljon ulkonäöstäni. Nautin herkuista ja joulusta ja ihmisten seurasta ja kaikesta ihanasta ja lihoinkin kilon eikä se edes millään tavoin haitannut minua...kunnes eilen kotiin päästyäni tajusin, millaiseen kuntoon olen itseni päästänyt. Kolmeen viikkoon en ole harrastanut kunnon liikuntaa ja voin melkein nähdä, miten lihakseni ovat surkastuneet ja tehneet entistä enemmän tilaa löysyydelle. Melkein aloin itkeä tajutessani koko syksyn ajan jatkuneiden tiukkojen urheilurutiinieni tulosten hävinneen lähes kokonaan. Minun oli tarkoitus lopettaa liika ulkonäöstä stressaaminen ja itseni kuihduttaminen, EI päästää itseäni repsahtamaan!

Tänään minua on ällöttänyt niin paljon, etten ole syönyt kuin hedelmiä ja vähän näkkileipää. Tiedän sen olevan täysin vastoin uusia suunnitelmiani, mutta ymmärrän myös, ettei vanhoista laihdutusrutiineista noin vain pääse ikuisiksi ajoiksi eroon. Tiesin tietysti joutuvani tähän tilanteeseen, mutten arvannut, että se tuntuisi näin pahalta. Tavallaan olen iloinen noista kolmesta viikosta, joiden aikana tunsin itseni ihan mielettömän onnelliseksi, mutta en tiedä onko se kuitenkaan tämän olotilan arvoista. En silti suostu katumaan huolettomia syömisiäni, sillä oli niin mukavaa edes hetken ajan tuntea itsensä normaaliksi!

Nyt aion panostaa nimenomaan terveelliseen syömiseen ja yrittää jättää herkkuja vähemmälle. Olen nimittäin ymmärtänyt niin, että pelkästään terveellistä ruokaa syödessään ei tarvitse huolehtia kaloreista, sillä keho kyllä tuntee kylläisyyden. Tajuan vasta nyt, että ennen en ole tuntenut normaalia kylläisyyttä ihan vain sen takia, että olen popsinut niin paljon kaikkea epäterveellistä kuten karkkia ja suklaata! Jos kuitenkin nyt keskityn saamaan paljon kuituja ja vitamiineja ja proteiineja, en toivottavasti tule ahmimaan niitä samalla tavoin kuin roskaruokaa.

Saa nyt nähdä toimiiko tämä vai ei, pitäkää peukkuja!

Good news!<3

2009-12-22T11:33:00.000+02:00

Iloinen tervehdys suloiset lukijani! Vaikken ole kirjoitellut taas vähään aikaan mitään, olen käynyt täällä joka päivä lukemassa teidän kommenttejanne ja blogejanne ja miettinyt asioita, ihan oikeasti ottanut aikaa ja ajatellut. Olen tullut siihen tulokseen, että kauneusihanteeni on aaaaivan liian laiha. Se ei ole tervettä, ja vaikka kuinka tahdon olla pienenpieni ja luiseva, muut eivät tule ajattelemaan minua kovin kauniina sellaisena. Vaikka tuota kuvaa katsellessa käteni näyttää mielestäni aivan liian löysältä ja vyötäröni liian paksulta, olen ymmärtänyt (teidän ansiostanne!) että kiinteyttäminen on eri asia kuin laihduttaminen ja minun tapauksessani ehkä jopa laihduttamista olennaisempaa.

Aion siis keskittyä paastoamisen sijasta terveellisiin elämäntapoihin ja kehoni rakastamisen opetteluun. Sain tässä juuri eräänä päivänä jopa kokea pienen hetken, jolloin peilistä katsoi nätinmallinen tyttö! Se sai minut tajuamaan miten syömishäiriö oikeasti muokkaa ajatuksia ihan vääristyneeksi. Vaikka en ole laiha, olen hoikka, ja alan vihdoinkin nähdä sen. Kiitos siitä kuuluu teille, kun jaksatte auttaa minua kommenteillanne ja ihanilla sanoillanne!<3

Toivon ja uskon, että pääsen tästä häiriöstä eroon ja voin elää tulevaisuudessa onnellista elämää ilman pakkomielteitä kehostani. Olen erittäin tietoinen siitä, että tämä positiivinen tunne on ohimenevää ja joudun vielä monia kertoja itkemään peilin edessä läskejäni, mutta aion ihan oikeasti yrittää parantua. Tahtoisin että tekin, ihanuudet, näkisitte miten järjetöntä tämä touhu on ja miten kauniita olette! Me pystymme auttamaan ja tukemaan toisiamme paremmin kuin muut, sillä vain me tiedämme millaista tämä on.

Nyt joudun pitämään parin viikon tauon bloggaamisesta, sillä lähden ulkomaille joulunviettoon. Tulen kuitenkin takaisin niin pian kuin pääsen ja toivon, että minulla on teille sitten paljon kaikkea ihanaa kerrottavaa :)

LÄMPÖISTÄ JOULUA KAIKILLE, OLETTE IHAN USKOMATTOMAN TÄRKEITÄ!<3

YOU choose how fat you are

2009-12-10T20:16:00.002+02:00

Olen pitänyt vähän taukoa, ja kerronpa teille miksi. Julkaistuani kuviani täällä en lainkaan odottanut niin positiivisia kommentteja vartalostani. Olin ihan varma, että laihduttajat huomaavat kyllä kaiken ylimääräisen ihran kehossani. Kun moni teistä sitten sanoikin vartaloani suorastaan ihanteelliseksi, järkytyin toden teolla: oman kehonkuvani täytyy olla erittäin vääristynyt, jos tytöt, jotka itsekin laihduttavat, pyrkivät saamaan samanlaisen vatsan tai lantion kuin mitä minä omistan.

Minua alkoi pelottaa, että tämä viaton muutaman läskisentin poisto-operaatio onkin jotain syvempää ja ehkä jopa sairasta. Kun sitten vielä näin dokumentin syömishäiriöisestä tytöstä, jonka elämässä ei ollut enää jäljellä mitään muuta kuin syöminen ja oksentaminen yli sata kertaa päivässä, aloin pelätä ihan kunnolla. En kai minä joutuisi sellaiseen tilaan? En kai minä nyt niiiiiiin sairaaksi voi tulla? En halua, en en en! Haluan elää, olla pieni ja suloinen ja onnellinen ja nauttia elämästä! Tavoitteeni on ollut, että karistan nopeasti ylimääräiset sentit ja jatkan sitten elämääni iloisena ja kaunisvartaloisena. Olen tässä pikkuhiljaa tajunnut, että se ei olekaan niin yksinkertaista.

Ensinnäkin, jos minussa ei edes ole mitään ylimääräistä, milloin tiedän koska lopettaa? Olen itse ajatellut vain, että sitten kun olen tyytyväinen peilikuvaani, olen tavoitteessani. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että en itse osaa arvioida kehoani realistisesti. Minua pelottaa ihan hirveästi, sillä en minä liian laiha halua olla, en todellakaan. Liian laihat ovat minusta todella epäviehättäviä, eikä pieni pehmeys naisessa ole ollenkaan negatiivinen asia. Oma pehmeyteni vain on mielestäni erittäin epäviehättävää ja pursuavaa.

Juuri tällaisesta tahtoisin niin kovasti päästä eroon. Haluaisin nähdä lantioni ja reiteni muiden silmillä ja olla tyytyväinen itseeni. En jaksa tätä ainaista pelkoa siitä, että istuessani muut kauhistelevat mielessään leviäviä reisiäni. Olen jopa vaihtanut housut hameisiin ihan vain sen takia, etten kestä katsella valtavia reisiäni housuissa! Tajuan vasta nyt, että se taitaa olla aika sairasta...

Olen siis nyt noin viikon ajan yrittänyt syödä kaikenlaisia ruokia ja jälkiruokia ilman huonoa omaatuntoa. Hetken aikaa jopa luulin, että pystyn nauttimaan elämästä miettimättä kehoani - asenteella "mitä väliä omalla mielipiteelläni on jos muut näkevät minut laihana". Viikon jälkeen karu totuus on se, että jos en pidä erittäin tarkkaa kontrollia, alkaa painoni nousta. Nyt olen lihonut viikon aikana takaisin 59 kiloon ja painoindeksiin 18.6, ettekä usko miten kuvottava olo minut valtaa aina kun vain vilkaisenkin peiliin. Olen levinnyt ja laajennut ja tahtoisin oksentaa aina kun alan ajatella vatsaani, joka on tälläkin hetkellä ällöttävä, turvonnut möykky.

Olen siis ihan hukassa. Pelkään ihan hirveästi, etten pääse eroon tästä mieleeni syöpyneestä sairaudesta, joka vie yhä enemmän ja enemmän aikaani muilta ajatuksilta. Ydinajatus, joka pyörii mielessäni, on se, etten voi olla kaunis muuten kuin laihana. Kesällä eli vajaa 10 kiloa painavampana näytin mielestäni valtavalta ja kömpelöltä valaalta, enkä ikinä ikinä enää halua palata siihen tilaan. Vaikka tiedän, että ihmiset eivät hylkäisi minua vaikka olisin 20 kiloa painavampi, uskon että minusta pidetään sitä enemmän mitä hoikempi olen. Enkä edes tiedä syytä siihen miksi ajattelen näin!! Tiedostan ajatusteni olevan ihan hulluja, mutten pääse niistä eroon, enkä tavallaan tahdokaan päästä. Koska jos pääsen niistä eroon ja hyväksyn itseni 10 kiloa lihavampana, minusta tulee valas! Ihan tyhmää ajatella näin, koska jos hyväksyisin itseni sellaisena, ei tilanteessa olisi minkäänlaista ongelmaa. Nyt vain on niin tajuttoman vaikeaa edes ajatella että joskus voisin pitää itseäni kauniina sellaisena lyllerönä.

Mitä ihmettä tässä nyt pitäisi tehdä??? Mistä minä voin tietää milloin näytän hyvältä ja milloin pahalta? Olen miettinyt monen vuoden ajan, että tahtoisin hakea jonkinlaista apua tähän kehonkuva-ongelmaani, mutta en uskalla mennä pyytämään sitä keneltäkään, koska pelkään että minulle sanottaisiin:
"Ei sinulla mitään ongelmaa ole kehonkuvasi kanssa: tuo lantio ON aika leveä ja reisiä ja vatsaasikin voisit yrittää kiinteyttää..."

Yritän nyt saada postailtua useammin ja saada edes jonkinlaista järkeä tähän järjettömyyteen. Tänne kirjoittaminen auttaa aina huomattavan paljon, kun saa selviteltyä omia ajatuksiaan :)

Tervetuloa uudet lukijat ja kiitos teille kaikille 28:lle + Gegolle, Calleightille ja Coralle!!<3 Tsemppiä ja haleja, yrittäkää olla onnellisia tämän kaiken keskellä!<3

Look at those hips, ewww

2009-11-30T17:13:00.004+02:00

(Tässä oli ennen kuva minusta, mutta olen poistanut sen.)

Tässä hieman havainnollistavaa kuvaa siitä, että en ole ihan sellainen kuin aikaisemmat kuvat minusta antavat olettaa, vaan lantio pursuaa vatsan ja reisien välissä aika ällöttävästi. Lantio on aina ollut pahin ongelmakohtani ja häpeänaiheeni, mutta vielä se tästä kapenee!

Innostuin täyttämään tällaisen syömishäiriö-kyselyn, joka kertoo jotain jokapäiväisistä syömätottumuksistani sekä liikunnasta, saa kopioida kuka tahtoo :)

Syötkö aamupalaa?
-Jos syön niin jonkun hedelmän (tai kaksi tai kolme koska en osaa lopettaa...)

Kuinka monta kaloria syöt päivässä?
-Vaihtelee niin paljon, yleensä menee n.1500-1600, tiedän olen possu enkä tällä menolla laihdu ikinä -.-

Kuinka monta kaloria haluaisit syödä päivässä?
-n.1000 voisi olla ihan hyvä alku, ja silti se olisi enemmän kuin suurin osa teistä syö epäonnistuneina päivinään! :s

Milloin viimeksi söit jonkun kanssa ulkona?
-Noin viikko sitten. Olen muuten tajunnut että siten tulee syötyä vähemmän! Kun sanoo äidille syövänsä ulkona, ei tarvitse syödä kotona mitään, ja kaverille voi sanoa ettei tee mieli syödä nyt paljoa kun kotona voi sitten syödä tukevammin...:D

Lempiruokasi?
-Kaikki pastaruuat ja kanasalaatti<3 Herkku, jota et voi vastustaa? -Olen niin possu etten voi vastustaa mitään herkkuja :( Vaikeinta on vastustaa jäätelöä, jota tuleekin sitten syötyä iiiihan liian usein :s Mitä teet pahimman himon iskiessä? -Psyykkaan itseäni mm. tämäntyyppisillä lauseilla: ~You've come too far too take orders from a cookie ~Do you want to eat the sweetie of be the sweetie? ~Nothing tastes as good as thin feels Selaan myös thinspovihkoani tai alan lukea muiden laihduttajien blogeja tai katsoa koneelleni keräämiäni thinspaavia kuvia. Liian usein en kuitenkaan onnistu vaan annan himolle vallan ja ahmin kuin en olisi koskaan ruokaa nähnytkään :s Kuinka paljon liikut päivässä? -Käyn n.30-90 min kävelylenkillä (jos on huono ilma, tanssin saman ajan huoneessani) ja teen vähintään kolme kertaa viikossa lihaskuntoa: -n.10 min hyppynarua -vatsat 150 -selät 150 -pakarat 150 -takareidet 50 -reidet pito n.1 min -punnerrukset 20 Mitä tahtoisit eniten muuttaa kehossasi? -Kaventaa lantiota ja reisiä ja saada kaiken tämän ällöttävän löysyyden pois ja lihaksia tilalle. Mihin olet tyytyväinen kehossasi? -Tykkään silmistäni ja ranteistani. Ihoni on myös onneksi hyvässä kunnossa :>

Thin is in

2009-11-27T12:58:00.004+02:00

On olemassa yksi tietty hetki jolloin pidän kehostani: viikonloppuisin kun olen nukkunut pitkään ja syönyt viimeksi kauan kauan sitten, edellisenä päivänä joskus ennen kuutta. Herään aamulla nälkäisenä selälläni ja voin tunnustella vatsaani, joka on ihanan litteä. Tunnen lantioluiden törröttävän kapeasta vatsastani ja sivelen niitä onnellisena, vaikka nälkä kouristelee käsieni alla. Niinä hetkinä epätoivoni on haihtunut jonnekin kaukaisuuksiin ja voin kuvitella, että vatsani tuntuu aina siltä. En halua ajatella sitä, että kun tulevan päivän aikana tungen ruokaa sisääni, lantioluut peittyvät leivän ja juuston mössöisten kalorien alle.

Pitkät aamut ovat säälittävän elämäni onnellisimpia hetkiä. Jäänkin usein pitkäksi aikaa vain tunnustelemaan vatsaani, mikä thinspiroi minua enemmän kuin mitkään kuvat tai sanat. Voin oikeasti tuntea omassa kehossani sen pienuuden, jota niin kiihkeästi tavoittelen.

En koskaan siirrä käsiäni pois vatsaltani. Tuntisin vain löysät reiteni, jotka leviävät sängylle ihraisina ja ällöttävinä. Ei, keskityn nimenomaan vatsaani ja kieltäydyn ajattelemasta mitään muuta. Vaikka tiedänkin tällä tavoin huijaavani itseäni, en välitä siitä. Tärkeintä on se, että sairas mieleni saa joskus tuntea puhdasta iloa ja riemua: tällainen voisin olla.

Sellainen aionkin vielä olla. Sellainen, että voin tunnustella mitä tahansa kehoni osaa minä tahansa hetkenä ja tuntea sirouden, pienuuden, laihuuden.
Sellainen, että voin tuntea olevani kaunis.

(24 lukijaa, love you guys<3)

She chose to be thin and beautiful

2009-11-26T13:00:00.004+02:00

KIITOS KOMMENTEISTA IHANAT<3 (22 lukijaa, pusuja ja halauksia)
Olen lukenut kommenttejanne edestakaisin ilon kyynel silmäkulmassa, enkä voi vieläkään tajuta miten jonkun mielestä minun kuvani voivat edes etäisesti näyttää thinspokuvilta. Itse vihaan etenkin tuota reisikuvaa ja toivon niin kovasti että tulette näkemään vielä uuden kuvan ilman noita läskejä.

En nimittäin osaa olla tyytyväinen kehooni kaikista kommenteistanne huolimatta. Seisoin eilen todella pitkään peilin edessä analysoiden kehoani joka puolelta. Katsoin läpi tietokoneeltani lähes kaikki valokuvat itsestäni ennen ja jälkeen laihdutuksen ja oikeasti yritin nähdä sen mitä muutkin, mutta en vain onnistunut. Sen jälkeen tunsin oloni hyvin epätoivoiseksi ja mietin, pitäisikö minun vain tyytyä siihen, että näeän itseni eri tavalla kuin muut.

Menin syömään iltapalaa, leipää, porkkanaa ja keksejä, ja syödessäni sitä paskaa tajusin etten pysty siihen. En voi elää itseni kanssa tämännäköisenä, vaikka muut ajattelisivat mitä.

En voi olla onnellinen enkä varsinkaan rentoutunut tällaisen kehon kanssa. Haluaisin, mutta en osaa. Minua pelottaa tulevaisuus ihan hirveästi, pelkään mitä minulle tulee tapahtumaan, mitä tämä sairaus tulee minulle aiheuttamaan.

Ja silti haluan jatkaa.

You will have that confidence

2009-11-21T16:52:00.005+02:00

Kiltit ihanat laiheliinit, kertokaa minulle ketä minun pitäisi uskoa. Isäni sanoo minua laihaksi, ystäväni sanoo minua tikuksi, myyjä pikkuruiseksi jne. Kun itse katson peiliin, näen reidet jotka leviävät joka puolelle, vatsan joka muodostaa rumia makkaroita ja takapuolen joka hyllyy pienestäkin liikkeestä. En ymmärrä miten joku voi kutsua minua laihaksi tai pieneksi mistään näkökulmasta katsottuna.

Miksi olen ainoa joka näkee itsensä suurena ja kömpelönä riesana? Miten voi olla mahdollista nähdä itsensä niin eri tavalla? Jos joskus erehdyn valittamaan jollekin reisieni paksuudesta, saan vihaisia katseita ja älähdyksen "vittu älä viiti ku oot tollanen tikku, mieti miltä meistä muista tuntuu".

Ihan oikeasti, en tahtoisi mitään muuta niin paljon kuin nähdä itseni tikkulaihana ja pikkuruisena!! Miksen näe, miksi miksi miksi???

Kyllä minä joskus hyvinä päivinä peiliin katsoessani voin ajatella että hei, minä olen ihan ookoo. Olen kuitenkin laihtunut entisestä ja en ole enää niin valtava kuin ennen. Ne päivät ovat kuitenkin ihan liian harvassa.

Alan olla niin turhautunut että haluaisin vain käpertyä kasaan ja pitää silmiäni kiinni koko loppuelämäni ajan - ellei kasaan käpertyminen saisi läskejäni leviämään niin paljon.

So fragile in his arms<3

2009-11-18T15:26:00.003+02:00

Kiitos ihanista kommenteista<3 missä välissä teidän ihanuuksien joukko on kasvanut kahdeksaantoista? (plus tietysti ihanat geggo ja calleight) <3 Teidän takianne oloni on jo pirteämpi!

Ystävänikin olo on helpottunut hieman, kiitos hänen mahtavan poikaystävänsä. He ovat suloisin pari jonka tiedän, sillä kaikista pienistä riidoista ja erimielisyyksistä huolimatta he jaksavat tukea ja rakastaa toisiaan. Olen seurannut vierestä kateellisena heidän söpöilyään jo yli viiden vuoden ajan, ja koko sen ajan olen myös toivonut itse saavani vielä joskus yhtä ihanan suhteen.

Tällä hetkellä en kuitenkaan osaa kuvitella itseäni kenenkään kainaloon, sillä läskini vaivaisivat minua koko ajan. Olen yrittänyt jotain suhteentapaista, mutta minua ällöttää niin paljon kun poika silittää ja halailee ihraista kehoani. Minusta tuntuu koko ajan että hän vain haluaa pois tilanteesta muttei kehtaa lähteä kesken kaiken.

Siksi couple thinspo on niin mielettömän thinspaavaa: jos tahdon itse kokea Rakkauden, minun täytyy olla siihen sopivan kokoinen.

Imagine those jeans to a fat girl!

2009-11-15T21:06:00.003+02:00

Olen pahoillani taas kerran valtavan pitkästä postaustauosta, mutta en ole saanut itkuani lakkaamaan, sillä rakas ystäväni sai maanantaina keskenmenon. Olen yrittänyt lohduttaa häntä, mutta se on ollut ihan mielettömän vaikeaa, sillä olen itsekin ollut lohdutuksen tarpeessa - ystäväni raskaus oli kauan odotettu ja tuo vauva olisi saanut valehtelematta maailman parhaan äidin joka olisi rakastanut häntä enemmän kuin ketään on koskaan rakastettu. En kestä katsoa ystäväni tuskaa, joka tuntuu vain lisääntyvän, vaikka haluaisin sen loppuvan. Tuon helvetin on pakko loppua jossain vaiheessa, meidän on pakko päästä tästä yli, sillä tämä on ihan kidutusta!

Pienen vauvan kuolema sai minut ajattelemaan itseäni ja tilannettani. Toiset eivät saa edes syntyä ja toiset, joille on annettu elämä ja kaikki mahdollisuudet, käyttävät aikansa ruumiinsa kiduttamiseen paastolla, ikuisella nälällä ja kehonsa rääkkäämisellä. Olen niin surullinen kun en osaa arvostaa tätä ruumista joka minulle on annettu. Minun pitäisi pystyä elämään sen kanssa, nauttimaan elämästä sellaisena ihanana asiana joka se on, mutta käytän kaiken aikani itsekidutukseen.

Surullisimmaksi tulin tänä aamuna, kun pitkästä aikaa kävin vaa'alla. Huomasin että painoni oli pudonnut yhden kilon viikon aikana, ja tunsin monen itkuisen päivän jälkeen iloa. Miten sairas täytyy olla, kun tällaisen surun keskellä tuntee riemua siitä, että on laihtunut kilon???

Olen jo liian syvällä tässä, tästä on tullut minulle liian tärkeää. Se on pelottavaa mutta samalla ihanaa: -11 kiloa kesästä <3

Kiitos rakkaat 16 lukijaa, te autatte niiiin paljon tämän helvetin keskellä<3

Thin people look cute even when they are miserable and sick

2009-11-07T17:37:00.002+02:00

Kiiiiiiitos ihanasta kommenttitulvasta joka tervehti kipeää laihduttajaa ja oikein lämmin tervetulotoivotus kolmannelletoista lukijalle<3

Kommenttinne saivat minut tajuamaan, että todellakin, olen laihtunut 10 kiloa, mutta kukaan ei ole huomannut sitä! Se pistää todellakin miettimään, että mikä valas oikeastaan olen jos niinkin iso luku kuin kymmenen kiloa ei aiheuta minkäänlaisia reaktioita läheisissäni. Kesällä olin kyllä ihan järkyttävän turvonnut ja ihrainen, painoindeksini oli 21.1 ja tuntui että rasvaa tursusi joka paikasta. Minua hävetti olla bikineissä rannalla enkä ole kehdannut näyttää kesän aikana otettuja kuvia kenellekään. Ehkä läheiseni eivät ole sanoneet mitään sen takia, että he ovat tyytyväisiä siitä etten ole enää niin kamalan lihava vaan hieman normaalimpi.

Kymmenen kiloa siis kuulostaa ehkä saavutukselta, mutta jos lähtötilanne on tarpeeksi paha, se ei ole niiin suuri saavutus kuin voisi luulla. Älkää silti ymmärtäkö väärin, olen ERITTÄIN tyytyväinen laihdutukseeni ja noihin kymmeneen kiloon, täytyy vain jaksaa jatkaa vielä paljon paljon pidemmälle :)

Hunger hurts but ugliness hurts more

2009-11-05T13:24:00.004+02:00

Huomenta, kirjoittelen täältä sikainfluenssan limaisesta syleilystä. Ette voi uskoa miten iloiseksi tulin kun huomasin ettette olekaan sairaana ollessani unohtaneet minua vaan teitä onkin yhtäkkiä 12!<3

Niin tosiaan, minun oli pakko päästä pitkästä aikaa thinspiroitumaan ja kertomaan teille asia jonka avulla olen jaksanut sairastaa: kipeänä oleminen on maailman helpointa laihtumista! Ei tee mieli syödä mitään, ajatuskin ruuasta oksettaa. Kävin aamulla vaa'alla ja painoin 57 kiloa, eli olen laihtunut kymmenen kiloa kesän jälkeen!

En ole uskaltanut vielä mittailla lantionympärystäni, sillä pelkään ettei se vieläkään ole muuttunut senttiäkään, mutta possunuha ei ole vielä ohi! Vieköön se lantioni viimeisetkin rasvaiset sentit ja tuokoon minulle rauhan.

Tsemppiä muruset!<3

Sense the thin feeling

2009-10-27T21:47:00.003+02:00

Anteeksi etten ole postannut pitkään aikaan. Viime päivien kalorit ovat riistäytyneet käsistä niin että hirvittää, ja syynä ovat ne tavalliset sydänsurut: poika lupasi soittaa muttei koskaan soittanutkaan. Olen koko viikonlopun ollut ihan masentunut ja syönyt ja syönyt ja syönyt vaikkei ole ollut yhtään nälkä, ja en edes uskalla mittailla itseäni tai käydä vaa'alla katsomassa, mitä olen itselleni näiden päivien aikana tehnyt.

En ymmärrä mikä pojan kanssa meni vikaan ja tahtoisin todella tietää mitä tein väärin, sillä minusta meillä oli todella hauskaa ja hänkin vaikutti erittäin kiinnostuneelta. Hänen seurassaan jopa unohdin läskiahdistukseni ja ajattelin, että kerrankin joku oikeasti arvostaa minua juuri tällaisena kuin olen. No, ilmeisesti ei.

Tahtoisin nyt vain ottaa itseäni niskasta kiinni, sillä en halua vajota synkkyyteen yhden pojan takia! Sitten kun laihdun, hän toivon mukaan näkee mitä menetti: siron, söpön tytön, joka minusta vielä tulee.

Tervetuloa kymmenes lukija<3 ja tsemppiä teille kaikille ihanille, teidän avulla jaksan nousta tästä ahdingosta ja pitää ajatukseni siinä mikä on tärkeintä!<3

Thin people look good in any kind of clothes

2009-10-23T20:12:00.002+03:00

Tajusin etten ole tullut kertoneeksi teille, että alussa säätämäni ruokasäännöt eivät TODELLAKAAN ole toteutuneet! Lupailin silmät kirkkaina syöväni herkkuja vain kerran kuukaudessa, mutta kappas vain, kuukausi on kulunut ja herkkuja survoutunut tähän kehoon lähes joka toinen päivä. Olen saanut laihduttua vain sen takia, että herkkuja syötyäni olen kaloriahdistuksen valtaamana paastonnut pitkiä periodeja. Olen kuitenkin melko varma, että laihtuminen olisi ollut huomattavasti nopeampaa ilman niitä sokeripommeja, jotka näin jälkeenpäin vain ja ainoastaan ällöttävät ja oksettavat.

Mutta minä olenkin vain heikko, ruokaa himoitseva rasvapallero, joka onneksi on pikkuhiljaa (liian hiljaa) pääsemässä itsekurin ihmeelliseen maailmaan.

Tervetuloa uudet lukijat ja paljon halauksia teille kaikille yhdeksälle ihanuudelle!<3