Sinulla ei ole paljoa aikaa

Sinä sanot, ettet jaksa elää. Tahtoisit kuolla, koska et jaksa etkä halua olla enää olemassa.

Sinun elämäsi kestää korkeintaan enää noin 60-80 vuotta. Ja se on siinä. Sitten kaikki on ohi ja sinä olet kuollut, etkä enää ikinä pääse takaisin. Itselleni tämä ajatus on itsetuhoisten ajatusteni keskellä tuonut suunnattomasti lohdutusta; ei minun tarvitse tappaa itseäni, koska tulen joka tapauksessa kuolemaan.

Kun miettii koko tätä valtavaa maailmankaikkeutta, nuo muutamat kymmenet jäljellä olevat vuodet ovat hyvin pieni ja mitätön aika. Sinulle ne ovat kuitenkin koko elämä. Kysymys kuuluukin: miten tahdot käyttää elämäsi? Tässä maailmassa ei mitään muuta olekaan kuin vaihtoehtoja.

Et halua elää, koska näet elämän tietynlaisena. Se elämä, jonka näet, on kamalaa. Mutta mitä sinä oikeastaan siellä näet? Pakkoa, esittämistä ja ahdistusta? Miksi katselet vain niitä, etkä kaikkea sitä muuta, jota elämässä on?

Mieti nyt. Miksi sinun pitäisi tehdä yhtään mitään? Miksi mitään on muka pakko tehdä? Ei ole! Tämä on sinun elämäsi, ja sinä saat tehdä sillä mitä ikinä haluat. Ei sinun tarvitse käydä koulua ja opiskella itsellesi ammattia, hankkia aviomiestä ja rivitalonpätkää asuntolainoineen ja koiraa ja kahta lasta. Ei sinun tarvitse tuntea paineita tietynlaisesta elämästä, koska tämä on sinun elämäsi. Muut saavat elää miten haluavat, mutta jos sinä et nauti tietynlaisesta tavasta elää, sinun ei tarvitse. Sinä saat käyttää tämän elämäsi juuri niin kuin itse haluat.

Sinulla ei ole loputtomasti aikaa tällä maapallolla. Se mitä sinulla kuitenkin on, on mielikuvituksesi, unelmasi ja tahtosi. Sinulla on tietyt asiat, joiden tekemisestä nautit valtavasti. Sinä olet juuri nyt elossa, joten tee niitä asioita! Et sinä niitä kuolemasikaan jälkeen voi enää tehdä.

Aikasi täällä on rajallinen. Mikään muu ei ole! Mene jo, uskalla unelmoida ja toteuta unelmasi, koska mitä sitten, vaikka joskus epäonnistuisitkin? Olet kuitenkin sadan vuoden päästä ollut kuolleena jo pitkään, eikä kukaan enää silloin voi kokeilla asioita puolestasi.

On sinulla tietenkin myös toinen vaihtoehto. Voit istua huoneessasi ja itkeä ja jäädä kaikesta paitsi. "Koska en jaksa lähteä tästä mihinkään." No, minäpä kerron sinulle salaisuuden. En jaksanut minäkään, mutta menin silti. Menin töihin, ja siellä tapasin ihmisiä, jotka muuttivat elämäni osoittamalla arvostavansa minua. Nykyään aina kun ajattelen, etten jaksa, muistelen tuota päivää jolloin aamulla halusin vain kuolla, mutta illalla halusin vain hymyillä.

Ei sinun tarvitse jaksaa. Sinun tarvitsee vain mennä ja huomata, että ihanat asiat saavat sinut haluamaan jaksaa. ♥ 

Masennusvertaus

Tämä postaus on omistettu rakkaalle ystävälleni silencelle sekä kaikille muillekin masentuneille ♥

Keksin nimittäin vertauksen, jonka haluan jakaa. Tajusin, että masennus on kuin onnettomuudessa haavoittuneen matka kohti turvapaikkaa:

Anna on viettämässä hauskaa shoppailupäivää ihanien ystäviensä kanssa. Hän on juuri sovituskopissa kokeilemassa päälleen paitaa, kun ostoskeskuksessa tapahtuu valtava räjähdys. Katto ja seinät lähtevät sortumaan katkoen sähköjohtoja ja aiheuttaen tulipalon, joka lähtee nopeasti leviämään. Anna kaatuu räjähdyksen voimasta kopin lattialle ja iskee päänsä seinää vasten. Viiltävä pääkipu saa hänen ajatuksensa sekaviksi, ja kuin sumun läpi hän näkee paksun palkin kaatuvan hitaasti häntä kohti, eikä ehdi kunnolla alta pois ennen kuin palkki jo iskeytyy hänen jalkansa päälle. Anna kiljuu kivusta ja yrittää vetäytyä pois palkin alta, mutta jalka on jumissa.

Samalla tavalla masennus osui kohdallesi, salakavalasti ja ennalta arvaamatta. Kaikki oli ensin ihan hyvin, mutta sitten alkoi tulla ongelmia, jotka vain lisääntyivät ja pahenivat. Tunsit jääväsi aivan yksin, ajatuksesi sumenivat ja henkinen kipusi alkoi tuntua sietämättömältä.

Annan tarina jatkuu: juuri ja juuri tajuissaan Anna tuijottaa ympärilleen ja näkee sekä kuulee pelkkää tuhoa, pakokauhua ja epätoivoa. Ihmiset kirkuvat jossain kaukana, mutta kukaan ei kuule Annan avunhuutoja. Vielä äsken kaikki oli hyvin, mutta nyt Anna lojuu aivan yksin järjettömän tuskansa kanssa. Hänen voimansa alkavat loppua, eikä hän enää jaksa huutaa apua. Ajatukset kuolemasta hiipivät hänen mieleensä, ja pian hän alkaa unohtaa toiveet pelastumisesta ja keskittyy katsomaan kohti kuolemaa, joka tuntuu ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta.

Sinäkin yritit saada apua. Halusit päästä tuskistasi eroon, mutta vaikka yhä uudestaan yritit löytää ratkaisua, törmäsit vain epätoivoon. Lopulta et enää nähnyt muita vaihtoehtoja kuin kuoleman. Et enää nähnyt, miten voisit päästä tilanteestasi eroon. Olit ja tunnet vieläkin olevasi ihan jumissa, syvällä järkyttävän ahdistuksen raunioissa, joista kukaan ei voi sinua pelastaa.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan päästä, kun Anna on jo pitkään ollut täysin varma kuolemastaan, hän kuulee lähestyviä ääniä. Raunioista selvinneet ihmiset ovat lähteneet etsimään muitakin pelastettavia. Vaikka Annan avuksi tulee useampi ihminen, hän ei siltikään itse usko selviänsä. Muiden tilanteet raunioissa ovat olleet erilaisia, mutta Anna näkee oman tilanteensa aivan mahdottomana.

Sinäkin olet saanut ystäviä ja auttajia elämääsi. Ympärilläsi on ihania ihmisiä, jotka välittävät sinusta ja haluavat pelastaa juuri sinut. Osa heistä on tai on aiemmin ollut itsekin masennuksen raunioissa, mutta sinä näet silti oman tilanteesi pahempana, ja uskot heidän selviytymiseensä muttet omaasi.

Annan pelastajat ähisevät ja puhisevat tytön päälle kaatuneen palkin kimpussa ja yrittävät saada jumiin jäänyttä jalkaa vapaaksi. Lopulta he onnistuvat, ja Anna näkee ensimmäistä kertaa pienen toivonpilkahduksen. Joukko lähtee yhdessä etsimään pakoreittiä ulos. Anna kuitenkin huomaa pian, ettei hän pysty haavoittuneen jalkansa kanssa kävelemään ollenkaan. Muut kannattelevat Annaa ja auttavat häntä pääsemään eteenpäin, mutta Anna itse on kovissa tuskissa ja jokainen liikahdus tuottaa sietämättömän määrän kipua. Hän on varma, ettei kestä kipua enää kauaa.

Sinunkin ystäväsi yrittävät parhaansa mukaan auttaa ja piristää sinua. Välillä koetkin hyviä hetkiä, jolloin olo tuntuu paremmalta ja saatat nähdä pienen toivonpilkahduksen kaikkien vaikeuksiesi keskellä. Hyvät hetket eivät kuitenkaan kestä kauaa, vaan ystäviesi ja läheistesi kannattelusta huolimatta vajoat masentuneisiin ajatuksiisi aina uudestaan. Taistelu tuntuu turhalta, koska et itse usko omaan selviytymiseesi, vaan tunnet lähes koko ajan sietämätöntä ahdistusta.

Raunioissa eteneminen on järjettömän hidasta, kivuliasta ja epätoivoista. Annasta tuntuu, että matka ei etene yhtään mihinkään, vaan koko harhailu on pelkkää turhaa kipujen lisäämistä ennen kuolemaa. Vaikka muut tsemppaavat ja rohkaisevat Annaa, hän ei usko selviävänsä vaan luulee kuolevansa kipuunsa. Hän yrittää muiden takia jaksaa vielä vähän aikaa, mutta sisimmässään tietää, että pian hän ei pysty ottamaan enää yhtäkään askelta. Hän ei edes halua jäädä henkiin, koska elämä murskaantuneen jalan kanssa ei tunnu elämisen arvoiselta.

Sinunkin paranemisesi on hidasta ja tuntuu sinusta täysin turhalta. Et näe tilanteessasi mitään edistystä, etkä usein edes halua parantua, koska et enää usko onnellisuudenkaan olevan positiivista. Kaikki tuntuu vain turhalta tuskalta, josta haluat mahdollisimman pian eroon.

Juuri kun Anna tuntee jalkakivun yltyvän niin voimakkaaksi, ettei hän pysty ottamaan enää yhtäkään askelta, joukko näkee pelastuksen edessään. Palomiehet ovat saaneet siirrettyä valtavan betonilohkareen pois tieltä, ja Anna kannattelijoineen pääsee vihdoinkin ulos. Anna on ihmeissään ja tuntee pitkästä aikaa toivoa sekä uskoa siitä, että kaikki voi muuttua vielä paremmaksi. Hän pääsee sairaalaan, jossa hänen jalkansa korjataan ja kuntoutetaan hiljalleen aivan ennalleen.

Sinäkin luulet ettet selviä masennuksestasi, mutta läheisesi ja ammattiauttajasi eivät luovuta, vaan pitävät sinusta lujasti kiinni ja vievät sinua hitaasti mutta varmasti kohti parempaa tulevaisuutta. Vaikka sinä itse et usko paranemiseesi, muut uskovat sinun puolestasi ja ohjaavat sinua kun et itse tiedä minne mennä. Kannattelijoidesi avulla tulet vielä näkemään päivän, jolloin alat itsekin nähdä tulevaisuuden kirkkaampana, ja siitä ei ole enää pitkä matka onnellisuuteen.

Loukkaantuneen matka onnettomuuspaikalta vapauteen on monin tavoin samanlainen kuin masentuneen matka onnellisuuteen. Eteneminen tuntuu järjettömältä, turhalta, epätoivoiselta ja hetki hetkeltä kivuliaammalta. Molemmissa matkoissa on kuitenkin merkittävä yhteinen loppuratkaisunsa: kun tien jaksaa vaikka väkisin kulkea loppuun, avautuu edessä tuhansien risteysten vaihtoehto, onnellinen elämä, jossa olet vapaa tekemään mitä ikinä haluat.

Minä tiedän, että sinulla on paha olla. Mutta minä tiedän myös sen, että paha olo on vain olo. Sinä olet eri asia kuin sinun paha olosi. Sinä olet Sinä, ja muistakin että se Sinä on aivan mielettömän ihana ihminen ♥ Sinä olet juuri nyt harhailemassa masennuksen raunioissa järkyttävine kipuinesi, mutta kaikki ne kivut voidaan hoitaa pois. 

Muista, että minä olen ollut juuri samassa tilanteessa. Olen kiljunut tuskissani varmana siitä, että tapan itseni, mutta nyt olen tässä varmana siitä, että en tapa itseäni. Koska olen itsekin selvinnyt pahimman yli, tiedän että sinäkin selviät. Sinä selviät, koska olet jo kaiken ahdistuksen ja tuskasi keskellä selvinnyt tähänkin asti, mikä tarkoittaa sitä, että sinä jaksat viedä tämän taistelun loppuun ja hiljalleen nousta rakkaidesi kannattelemana pois sieltä raunioiden seasta. 

Kaksi asiaa on totta:
1.Olet ihan käsittämättömän arvokas ja ihana.
2.Sinä tulet paranemaan masennuksestasi.

♥