Aloin lukemaan tuota tekstinpätkää hyvillä mielin: minullehan on toitotettu viime kuukausien aikana miten ihana ja kaunis olen juuri tällaisena, ja olen alkanut ajatella, että aijaa, ehkä minä sitten olen sellainen kun muut kerran niin sanovat. Luettuani kuitenkin tuon kohdan, että joku saa perhosia vatsaansa minun tullessani sisään, tajusin, etten vielä ole läheskään sisäistänyt ajatusta ihanuudestani.
Ensimmäinen ajatukseni tuon kohdan luettuani oli hyvin huvittunut: miksi ihmeessä joku saisi minun takiani perhosia vatsaansa?
Seuraava tunne oli aito kummastus: Mitä niin ihmeellistä minussa muka on, mitä sen ihmeellisempää kuin muissakaan?
Viimeinen tunne oli järkytys: pitäisikö minun ihan oikeasti ajatella olevani niin ihana, että ihmiset voisivat kiinnostua minusta ja seurastani? Miksi he niin tekisivät, minähän olen vain minä?
No ilmeisesti juuri siksi, nimenomaan siksi että olen juuri minä enkä kukaan toinen.
Ajatus itseni rakastamisesta tuntuu jotenkin niin väärältä. Ei riitä, että se on vain vaikeaa, vaan se ihan oikeasti tuntuu jotenkin luonnottomalta, hyväksyä itsensä ja kaikki vikansa, vaikka ne häikäisevät niin kirkkaasti suoraan silmiin. Kun yritänkin kuvitella, että joku jossain huoneen toisella puolella katsoisi minua ja ajattelisi, että onpa aivan ihanan mahtava tyttö, minua alkaa melkein naurattaa, sillä koko mielikuva tuntuu niin utopistiselta.
Siksi aloinkin itkemään, kun kuulin Antti Tuiskun uuden kappaleen "Yksinäinen" sanat:
"Tuolla on joku toinen
se vielä ei tunne sua
sinä et usko
mut se ei sinusta riipu
et mitään voi
mitään et kuitenkaan voi"
Olen aina ajatellut, että minun pitäisi olla jotain muuta, jotain enemmän ja jotain parempaa, jotta joku voisi pitää minua kiinnostavana, kauniina tai haluttavana. Olen aina ajatellut, että olen liian tylsä ja ruma ja iso, ja olen aina yrittänyt ihan hirveästi olla kauniimpi, laihempi, hauskempi ja huumorintajuisempi ja herttaisempi ja kiltimpi ja fiksumpi ja käyttäytyä jotenkin paremmin. Olen nimenomaan yrittänyt olla erilainen.
Siksi nuo laulun sanat kolahtivat niin että kilin kolin. Et mitään voi, vaikka et yrittäisi yhtään mitään, vaikka vain olisit juuri se oma itsesi, joka olet. Vaikka olet vain olemassa yrittämättä yhtään mitään, se tulee silti. Rakkaus.
Se tulee ja tapahtuu, enkä mahda sille mitään.
Minä olen kaunis ja ihana, enkä voi sille mitään. Minä vain olen, juuri niin kuin sinäkin olet, juuri noin <3
10 päivän piristäjää<3:
<3 ihana postaus!!
Löysin itseni tästä tekstistä. Itselläkin on ristiriitaisia tunteita itseäni kohtaan ja yritän olla parempi.
Sinun tekstisi oli ihana, taas.Olet riittävä.
Ihan loistava postaus, osui niin oikeaan. Tämä oli todella motivoivaa luettavaa, siis nimenomaan rohkaisee elämään sitä hieman normaalimpaa elämää. Ehkä minäkin riitän itselleni, jos oikein koitan :)
Paljon haleja sulle! <3
Ihana postaus! Tuollaisia on niin mukava lukea. Kunhan vain saisin itsekin enemmän uskoa tuohon...
Kiitoksia kommenteista! <3
Miksi sä osaat kirjottaa aina niin ihania postuksia<3 kiitos Noopi!
..ehkä minäkin joskus olen vielä tyytyväinen itteeni... joskus:)
Voi kiitos ihanat <3 :')
hei tosi ihana postaus, saat uuden lukijan :) saa toki myös tsekata minunkin blogini ...
Stay Strong, NanaX♥
Kiiitos ihanuuus!♥ Et tajuu kuin paljon piristät muo sillä et oot olemassa ja noilla kommenteilla. Ja sun ansiostas oon vielä täällä ku soitit sinne psykologille ja oot puhunu mulle järkeä aina.
Kyllä me voitetaan syömishäiriöt ja muukin paska! :)<3
ihana postaus ja ihana blogi, tässä on sitä oikeeta asiaa:)! ja kyllä sä riität! ei ees kannata yrittää muuttua, oot tosi hyvä tollasena:)
"Et ole koskaan halunnutkaan näyttää rumalta, vaan nimenomaan kauniilta. Koko laihdutuksesi on lähtenyt liikkeelle siitä, että tahdoit olla kaunis, ihailtu, rakastettava. Tahdoit ihmisten katsovan sinua kateellisena, tahdoit heidän muistavan sinut kauniina ja suloisena, tahdoit heidän puhuvan sinusta ylevin sanoin ja silmät suurina kateudensekaisesta ihailusta. Tahdoit tuntea olosi tärkeäksi, arvostetuksi ja ihanaksi. Tahdot ehkä vieläkin, ja päähäsi on kiinteästi pinttynyt ajatus siitä, että laihuus on ainoa keino saada haluamasi asiat. Ajattelit, ehkä ajattelet vieläkin, että laihdutat vain siihen pisteeseen, jossa näytät kauniilta. Ajattelet, ettet päästä itseäsi kuihtumaan rumaksi, et, sillä haluat olla kaunis."
toi pätkä on ihan niinku suoraa mun pään sisältä. mun suurin unelma varmaan ois se, että jäisin ihmisten mieleen just siksi että olin niin kaunis. haluaisin että en enää jäisi kavereitten varjoon.. haluaisin että mulle oltan kateellisia, eikä toisin päin niinkuin aina. Anteeks turha kommentti, oli vaan pakko kirjottaa...
Lähetä kommentti