perjantai, 25. helmikuuta 2011

The Gorgeous Blogger


Ihanaakin ihanampi marika palkitsi minut The Gorgeous Blogger -palkinnolla, kiitoksia ihan valtavasti!! :D
Palkinnon saajan tehtävänä on vastata viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja sen jälkeen välittää palkinto eteenpäin 5 henkilölle.

Milloin aloitit blogisi?

Vuoden 2009 loppukesällä syömishäiriön jyllätessä hyvin voimakkaasti mielessäni.


Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

Kirjoitan syömishäiriöstäni ja kaikesta siihen liittyvästä. Tunteistani, paranemisestani, avun saamisestani, koskettavista jutuista elämässäni ja kaikesta sellaisesta. Kirjoittelen myös paranemiseen tsemppaavia postauksia, joiden toivon auttavan sekä lukijoitani että itseäni.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Hmm, ehkä se että täällä on vähän kaikkea, enkä keskity vain yhteen asiaan. Postauksista löytyy tsemppausta, valitusta, ilopurkauksia, masennushetkiä ja kaikkea siltä väliltä. Ristiriitaisuudessaan postaukset taitavat kuvastaa minua aika hyvin, sillä olen mahdollisimman ristiriitainen tyyppi :D Yritän kuitenkin pitää blogini yleisilmeen tsemppaavana ja iloisena, jotta se ei ainakaan masentaisi ketään.


Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Vuosien syömishankaluuksien jälkeen päätin vihdoinkin päästä eroon ahmimisesta ja kuvitteellisista ihroistani kuihduttamalla itseni pikkuiseksi. Ajattelin blogin pitämisen auttavan minua laihduttamisessani, sillä toivoin saavani tsemppiä ja vinkkejä muilta laihduttavilta bloggaajilta. Vaikka aloitinkin blogini uppoutuneena syömishäiriön syövereihin, en kadu tämän aloittamista, sillä tätä kautta olen tutustunut aivan uskomattoman ihaniin ihmisiin ja pikku hiljaa kääntynyt ajattelemaan enemmän ja enemmän paranemismyönteisesti. Luultavasti olisin paljon pahemmassa jamassa, jos en olisi saanut vertaistukea vaikeimmilla hetkilläni.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Tahtoisin osata auttaa ja tsempata enemmän teitä ihania lukijoita <3 Te ansaitsette loistavan itsetunnon, terveen kehon ja onnellisen elämän! :)


Myöhemmin illalla:

Hahah, kiitos sinä ystävällinen Anonyymi joka huomautit, että taisin unohtaa laittaa palkinnon eteenpäin :'D Itse asiassa näin kävi ihan siitä syystä, että vain viiden bloggaajan valitseminen on ihan mielettömän vaikeaa, teitä mahtavia ja ihania bloggaajia kun on vaikka millä mitalla, ja haluaisin jakaa palkinnon teille kaikille! Muutamat teistä ovat saaneetkin tämän, mutta jos nyt tosiaan vain viisi pitää valita, niin tällä kertaa tämä nyt sitten lähtee eteenpäin seuraaville ihanuuksille:

Lonely me
Butterfly
Ninni
Aurore
Kuroine 

<3

8 päivän piristäjää<3:

Ninni kirjoitti...

Ihanaa luettavaa. Kuten oon aikasemminkin sanonut, niin sun juttujen perusteella voin olla ihan varma että tulet vielä paranemaan (ja luultavasti pian). Siis sä kirjoitat niin kauniisti ja järkevästi. Sussa on sydäntä ja potentiaalia vaikka mihin.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisi on ihana.<3

Unohditko muuten laittaa palkinnon eteenpäin?:)

lonely me kirjoitti...

Oi kiitos ihana ♥

Teen tän pian :)

Kuroine kirjoitti...

Kiitos tooosi paljon!♥

lonely me kirjoitti...

<3

Aurore kirjoitti...

Huomasin vasta tänään sun kommenttis!

Aika jännä, että on noin paljon samaa! :D Mut toisaalta muutenkin oot kyllä tuntunut tosi samanhenkiseltä ihmiseltä :)

Ja ei tietenkään haittaa! Päinvastoin :) Ja kuule täysin samat sanat sinulle,ihana!! <3

Sweet kirjoitti...

Missä muruseni on? ;o

Ninni kirjoitti...

Noopi, miten oot voinut`? Ois kiva kuulla susta pitkästä aikaa :)