Let people see the real you!

Minulla on ihan mielettömän hyvä olo!! Tuntuu ihan siltä, kuin päältäni olisi repäisty pois kelmu, joka jo vuosien ajan on ollut peittämässä minulta kaiken aidon ja todellisen. Ihan kuin olisin vuosikaudet elänyt siellä kelmun sisällä näkemättä, kokematta ja tajuamatta kunnolla, mitä tapahtuu. Olen jotenkuten tiedostanut asioita ja jollain tasolla jopa ymmärtänyt ongelmiani, mutta vasta ammattiauttajien kanssa jutellessa asioiden oikea laita on hiljalleen lähtenyt selkenemään. Pikku hiljaa kelmuun on tullut aukkoja, joista oikea elämä ja aidot tunteet ovat päässeen raikastamaan mieleni, ja eilen kelmuun repäistiin oikein valtava aukko:

Luin eräältä uskonnolliselta sivulta tarinoita ja runoja Jumalasta, ja yksi niistä porasi reiän suoraan sydämeeni: tajusin, että minua rakastetaan enemmän kuin voin ikinä ymmärtää. Jumala rakastaa joka ikistä ihmistä juuri sellaisena kuin hän on, eikä kenenkään pidä yrittää olla kukaan muu kuin oma, ihana itsensä. Tunsin niin voimakkaasti Jumalan rakkauden, että itkin ja nauroin yhtä aikaa. En ole ikinä kokenut mitään yhtä ihanaa, sitä tunnetta on niin vaikea kuvailla millään sanoilla. Se oli puhdasta onnea, se oli kylmiä väreitä ja onnen kyyneleitä, sanatonta riemua ja täydellisen turvallisuuden tunnetta. Se oli pelkkää rakkautta.

Tämä tarina yhdistettynä kaikkiin ammattiauttajien kanssa käytyihin oivaltaviin keskusteluihin sekä netistä löytämiini voimalauseisiin sai minut tajuamaan niin paljon. Vaikka olen aina yrittänyt ajatella, että olen arvokas tällaisena, se on ollut vain mitätöntä mantraa, jota olen turhaan hokenut mielessäni. Vasta eilen se ihan kunnolla iski tajuntaani, ja muistin kuraattorini sanat: "Ei sinun tarvitse yrittää olla ylisosiaalinen, jos et oikeasti ole. Saat olla täysin sellainen, kuin olet!"

Nimenomaan se on ollut aina ongelmani: olen niin kovasti yrittänyt olla jotain muuta kuin olen, enkä edes itse ole kunnolla tajunnut sitä! Vasta nyt ymmärrän, että olen luullut ihmisten hyväksyvän minut vain jos olen puhelias ja koko ajan iloinen sekä sanavalmis tyttö. En ole sisäistänyt sitä, että minun ei tarvitse puhua jos minulla ei ole mitään sanottavaa, minun ei tarvitse leikkiä hypersosiaalista jos minua ujostuttaa, eikä minun tarvitse edes yrittää olla kaveri ihmisille joiden seurassa en viihdy. Minä saan olla sellainen kuin olen, ja jos joku ei minua tällaisena hyväksy, se ei haittaa. Minun ei tarvitse yrittää muuttua kenenkään takia.

 (Vierailkaa tuolla sivulla www.operationbeautiful.com)

Vaikka eilinen kokemus olikin ehkä elämäni merkittävin ja onnellisin hetki, en kuitenkaan kokenut mitään yhtäkkistä ihmeparanemista syömishäiriöstä, vaan joudun vielä tietysti työstämään tätä monimutkaista asiaa. Nyt minulla on kuitenkin hyvin helpottunut olo, sillä ahdistavaa, peittävää kelmua on revitty jo niin paljon irti, että loppujen palasten karistaminen ei voi enää olla kovin vaikeaa. Minusta tuntuu jo siltä, että suurimman osan ajasta peilikuva näyttää ihan kivalta, eivätkä kaloritkaan enää pyöri pakonomaisesti mielessä :)

Maailman onnellisinkaan ihminen ei ole koko ajan euforian tunteen vallassa, vaan jokaisella on myös ankeita hetkiä ja tavallisia tylsyyden tunteita. Siten minäkin voin nyt ehkä vihdoinkin sanoa olevani onnellinen: en keksi elämästäni enää yhtäkään niin toivotonta asiaa, ettenkö selviäisi siitä Jumalan avulla! :)