Olen ihan sekaisin, kaikki ahdistaa.
Ei ole tehnyt mieli ruokaa kuukauteen sen paskan yön jälkeen, ja olen syönyt todella, todella vähän.
Olen muistanut, miten lohduttavaa syömättömyys on, miten ihanaa on huomata laihtuneensa.
Olen tajunnut, miten löysyys on alkanut vallata kehoani.
Huomaan yhä useammin eksyväni ihailemaan thinspokuvia.
Olen tietoinen siitä, ettei tämä ole terveellistä, mutta en jaksa välittää.
Mikään ei kiinnosta, teen kaiken rutiinilla ja alan väsyä yrittämiseen, en jaksa enää esittää pirteää.
Uskoni paremmasta tulevaisuudesta alkaa horjua.
En käsitä, miten voisin olla onnellinen, kun en osaa olla ihmisten kanssa.
En ole luonnostani sosiaalinen ja pirteä, en vain ole.
En ikinä tiedä mitä sanoa tai tehdä, ja minusta tuntuu aina siltä, että kaikki pitävät minua typeränä.
Tuntuu että olen kaikkien mielestä nolo ja säälittävä.
Minulla on niin jaksamaton olo.
En jaksa.
Ja minua pelottaa ja ahdistaa, kun kaikki sanovat että päätän itse elämästäni.
Yksi kaverini sanoi, että ei "usko masennukseen".
Hänen mielestään ihminen voi itse päättää onko onnellinen vai ei.
Minun teki mieli huutaa hänelle, että onko hän ihan idiootti?!?
Luuleeko hän etten haluaisi pois tästä paskasta olosta???
Toinen kaverini sanoi, että jos oikeasti haluaisin kuolla, olisin jo kuollut.
Kun sanoin, että oikeastaan minun olisi ihan sama tappaa itseni koska kaikki pääsisivät siitä kyllä yli, kaverini sanoi vain, että "niin, kyllä kaikesta pääsee yli".
Olenko ihan oikeasti niin säälittävä paska, että en ansaitse edes myötäuntoa kavereiltani?
Eikö ketään oikeasti kiinnosta??
Minun tekisi mieli tappaa itseni jo senkin takia, että ihmiset oikeasti tajuaisivat, että minun on paha olla.
Mutta en loppujen lopuksi halua tappaa itseäni, haluan uskoa että kaikki tämä paska loppuu vielä joskus.
Kyllä minunkin on vielä joskus saatava kokea onnellisuutta.
Nyt vain on niin ahdistava olo.
En vittu jaksa.
En jaksa.
12 päivän piristäjää<3:
Mua rupes melkee itkettää ku luin tätä, tää on niin tuttua oikeesti:(
Monia kiinostaa varmasti, että miten sulla menee, mutta harva ymmärtää ettei täältä nousta sormia napsauttamalla..
Voimia ja tsemppiä Noopi, sä olet ihana ja susta välitetään, muista se!<3
~Liliana
munkaa paras kaveri ei usko masennukseen sillee, vaikka sillä on itelläki ollu se. se sanoo mulle aina just noin, "sä voit ite päättää ootko sä onnellinen vai et, sä ainoostaa voit siitä päättää". mä en tiiä mitä mun pitäis sille sanoo, miten se ei voi tajuta? en mä voi sanoo itelleni et "olepas nyt vähän onnellisempi ni kaikki on paremmin" ja tadaa. ei se mee niin. musta tuntu pahimmas vaiheessa just tolta, mä haluun tappaa itteni ihan vaa vaik sen takii, et se tajuis ja et mä oisin onnellinen.
tosi paljon jaksamisia! <3 ja kunpa se sunki kaveri ymmärtäis sun pahan olon ja auttais sua<3 sä oot todellaki ansainnu sellasta!
Tuossa sun tekstissä on paljon asioita jotka ovat mulle hyvinkin tuttuja, ja se pelottaa.
ymmärrän hyvin, kun sanot, etttä joskus tekisi mieli tappaa itsensä, vaan että joku tietäisi kuinka kärsii. Oon miettiny tota tosi paljon. Myös muitakin keinoja... Mutta sun tilassa on se ero, etä muut tietää että sä kärsit, vaikka eivätkään tiedä kuinka paljon. Mä olen yksin, ja se ahdistaa mua älyttömästi. Jos mä tapan itteni tai muuten vaan kuolen, niin kukaan ei tiedä kuka oikeasti olen.
hali <3
Kuulun itse tuohon ryhmään joka ei usko masennukseen...ainakin ennen olen vahvasti ollut sitä mieltä että se on asenteesta kiinni, mutta nykyään ymmärrän ja nään asioita eritavalla. Vieläkään en pysty käsittämään tai uskomaan omien läheisieni masennuksiin (en tiedä onko se vain tapa kieltää pahaa asiaa itseltä, että johonkin rakkaaseen sattuu...?)Mutta kun olen lukenut näitä blogeja, olen alkanut ymmärtämään kuinka pahassa jamassa ihmiset voivat oikeasti olla! Eihän kukaan tämmöisiä tekstejä kirjoittelisi huvikseen!!!!!
Kirjoituksesi oli koskettava ja tuli suru! Itse olen luonnostani niin optimistinen tai sitten vain en ajattele mitään, joten siksi vaikea aina käsittää ettei kaikki ole samanlaisia tässä asiassa!
Toivon sinulle paljon voimia ja toivottavasti pässit ihmiset kuten minä oppisivat käsittämään ja näkemään läheistensä masennuksen ja avunhuudot! ja uskon todella masennukseesi, toivottavasti saat apua pian! Muutenkin monet asiat tuntuivat omaan elämäntilanteeseeni koskettavilta!
Kyllä se joskus loppuu ja joskus saat viettää ihanan perhejoulun ♥ Toi on niin totta, että täältä ei nousta sormia napsauttamalla... helppo niiden on sanoa jotka ei oo kokenut tätä. Voimia ihana, olet tärkeä <3!
"Päätä että olet onnellinen, joskus se voi tepsiä". Joskus siis myös se, että päättää olla masentumatta voi auttaa.. Ei aina, ei kaikilla, mutta kaveresi puheissa on silti perää.. Itse en myöskään usko masennukseen, vaikka luuleen kokeneeni samat tunteet kuin säkin.. Masennus on psykologien luoma käsite, ihmiselle se on tunne (joka on vain pitkittynyt).
Siis tuo kappale syömättömyydestä ja thinspojen katselusa on tällä hetkellä mulle niin tuttua.. Tuntuu lohduttavalta ja jotenkin euforiselta kun ei syö, ja mietin, miksi koskaan luovuin tästä.
Mutta silti. En ole näin onnellisempi. Enenmmän ja enemmän vain pakkomielteisten ajatusten vanki.Yritetään nyt jotenkin pyristellä tästä irti.
Voih, älä anna kavereidesi kommentien lannistaa sinua! Et todellakaan ole säälittävä paska ja olen varma, että ihmisiä kiinnostaa terveytesi. Voimia!<3
Hmm.. mun on nyt ihan pakko kommailla tätä. Ymmärrän niin hyvin ton, jos joku tulee ja selittää et onnellisuus on susta itestäs kiinni ja oisit tappanu ittes jos oikeesti haluaisit. Se tuntuu sillä hetkellä äärettömän pahalta, kohtuuttomalta ja epäoikeudenmukaselta, mut jossain määrin oon silti samaa mieltä. Onnellisuuden eteen voi tehä omia valintoja, mut toisaalta se ei välttämättä riitä..:/ Ja nään sen vaan positiivisena, ettet oo tappanu ittees, vaikka ehkä oisit halunnu. Luulen et se joka sano sulle sen, tarkotti et SIE et haluu tehä itsemurhaa, vaan sun paha olo. Eli et sie. Tästä ei kyl nyt varmaan ymmärrä mtn, mut siis pointti oli, et mun mielestä niis kommenteissa oli jotaa järkee ja kuitenki olit oikeessa. Mut tsemppiä ja voimia!:)
Hei tyttönen!
Vahingossa eksyin lukemaan blogiasi (ja lueskelin marraskuisiakin juttujasi). Hiukkasen olen sinua vanhempi, mutta kovasti sympatiseeraan!
Halusin myös kertoa omasta masennuksestani rohkaisuksi. Itselläni se ei liittynyt syömishäiriöön vaan enemmänkin ylisuorittamiseen ja liialliseen itsekritiikkiin - ajattelin, että en ikinä voi olla tarpeeksi hyvä edes itselleni. Noista pahimmista ajoista on nyt n. 7 vuotta. Tällä hetkellä en enää tarvitse masennuslääkkeitä, tunnen oloni "normaaliksi", ja luotan siihen että tulevaisuus tulee olemaan vähintäänkin ihan ok. Vaikka kuinka elämä tuntuu tiettynä hetkenä merkityksettömältä, ei se sitä ole.
Tiedän, että silloin kun masentaa, ei jaksa ajatella, että joskus voisi olla paremmin. Toivottavasti puhut vielä koulullasi kuraattorille ja terveydenhoitajalle näistä! Täällä on nimittäin ainakin yksi tyttönen, joka jaksoi tuskastella psykologien kanssa ja odotella, että elämä muuttuisi vähän paremmaksi. Ja kyllähän se muuttui. Nyt on enemmänkin kuin ihan ok. Ja sullakin vielä tulee olemaan. Sitä ihanampia ne hyvät hetket on, mitä syvemmällä on käynyt. Kunhan et jää sinne pohjamutiin.
T. Maija
Heidän, joilla ei ole masennusta, näyttää joskus olevan todella vaikeaa ymmärtää, millaista se on ja ettei se ole todellakaan oma vika. Ja kun toinen kaverisi sanoi, että kaikesta pääsee yli, oletko varma, ettei hän sanonut sitä sarkastisesti? En usko, että kukaan ihminen voisi sanoa noin tosissaan kaverinsa itsemurhapuheista.
Minusta masentunut ei kykene päättämään, onko onnellinen vai ei, sillä kyseessä on sairaus, jota ei voi nappia painamalla poistaa ja muuttaa oloa onnelliseksi.
Minua - ja monia muitakin - kiinnostaa, oletko elossa vai ei. Ja usko tosiaan pois, kyllä se paska tosiaan loppuu joskus. Masennuksesta voi päästä hyvin todennäköisyyksiin eroon, onnelliseksi voi tulla hyvin todennäköisyyksin.
Sinä jos kuka ansaitset tuntea itsesi onnelliseksi. ♥
Tollaset kaverit, jotka sanovat sulle tollasia asioita, eivät todellakaan ole sun ystäviä. Onko sulla ihmisiä, jotka hyväksyy sut täysin omana itsenäsi kaikkine ongelmineen? Jos on, niin kehotan ympäröimään ittes tälläsillä ihmisillä ja kylmästi droppaamaan kaikki kaverit, jotka ei oikeasti halua sulle sun parasta. Noita ihmisiä jotka ei ymmärrä tulee aina riittämään,mutta sä et tarvi niitä sun lähellesi, koska ne ei auta sua ainakaan voimaan paremmin.
Toivon sulle voimia <3
Lähetä kommentti