Tyhjää

En jaksa ajatella. En halua ajatella. Istun vain paikallani turtana ja yritän miettiä jotain kivaa. Mitään ei tule mieleen. Elämäni on pelkkää murhetta murheen perään.

Aina kun vähänkin alkaa tuntua siltä, että elämä alkaa sujua paremmin, tapahtuu jotain vielä kamalampaa kuin ennen. Aina kun olen pääsemässä kuopan pohjalta ylös, joku räjäyttää koko kuopan vielä kaksi kertaa syvemmäksi ja putoan entistä alemmas. Aina kun luulen, että pohja on jo koettu, joudunkin toteamaan, että on olemassa jotain vielä masentavampaa ja ahdistavampaa kuin olen voinut kuvitellakaan.

Olen pelkkä kasa ongelmia. Erolapsi, koulukiusattu, syömishäiriöinen, seksuaalisesti hyväksikäytetty, henkisesti aivan yksinäinen ja voimaton. En osaa luottaa enää kehenkään, tuntuu että kaikki ovat minua vastaan ja haluavat minut vain pois tieltä. Ihan kuin eläisin jossain ongelmakuplassa, jossa läiskitään traumaattisia tapahtumia päin näköä. Ihan kuin olisin joku ongelmajäte, joka pitäisi muovihanskojen avulla pikku hiljaa haudata syvälle maan uumeniin pois muita vaivaamasta.

Minua pelottaa, etten enää ikinä ole onnellinen. Minua ihan oikeasti pelottaa etten edes osaa. Haluaisin niiiiiiiiin paljon, mutta tällä itsetunnolla en tiedä, onko se enää edes mahdollista. Minusta tuntuu, että kukaan ei voi auttaa tähän oloon mitenkään, että kukaan ei edes halua auttaa ja vaikka haluaisi, olen niin syvällä kuopassa etteivät mitkään köydet enää yllä pelastamaan minua. Ainoastaan Jumala voi tehdä ihmeen ja lennättää minut ylös maan tasalle, ja sen odottaminen on ainoa syy miksi jaksan pysyä hengissä.