Olin eilen kaveripoikani luona viettämässä iltaa hänen kotonaan ja meillä oli todella hauskaa, kunnes hän yhtäkkiä muuttui ihan kauhean kiimaiseksi. Hän alkoi suudella minua, ja minua alkoi ahdistaa ja halusin vain pois, mutta olin ihan sekava kun olin juonut niin paljon. Minua pelotti hänen käytöksensä, ja yhtäkkiä huomasin makaavani hänen allaan. Hän hankasi itseään minua vasten ja minua ällötti ja inhotti ja hän kiskoi hiuksiani niin että sattui ja tunki naamaansa paitani kaula-aukosta sisään, ja minä yritin vetää paitaani ja rintsikoitani takaisin paikoilleen mutta hän vain selitti miten ihanat tissit minulla on ja että hän haluaisi tulla sisälleni mutta vedin housujani tiukasti ylöspäin ja lopulta hän laukesi paidalleni.
Nyt koko päivän minulla on ollut ihan hirveän likainen ja ällöttävä olo ja tuntuu että kaikki edistys jota viime aikoina on tapahtunut, on nyt kadonnut johonkin, sillä nyt minua ahdistaa vielä miljoona kertaa enemmän ja tunnen oloni hirveämmäksi kuin ehkä ikinä. Viime aikoina olen opetellut hiljalleen rakastamaan kehoani, mutta nyt minua vain ällöttää ja ahdistaa enkä halua edes katsoa peiliin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 päivän piristäjää<3:
Voi ei!:( Ihan sikana haleja Pikkuinen, sä et oo tehny mitään väärää!<3 Nyt mars puhumaan jollekin, itse olisin vääntänyt jo ilmoituksen seksuaalisesta ahdistelusta!
Sinun täytyy heti kääntyä viranomaisten puoleen. Olet joutunut kamalan rikoksen uhriksi! Voi pieni :( Et saada jäädä yksin! Syy ei ole millään tavalla sinun, sillä olit puolustuskyvytön humalassa. Sen sian täytyy maksaa tästä kallis hinta, sillä hän on aiheuttanut sinulle fyysistä ja henkistä kärsimystä!
Vaikka näin ei saisi sanoa, tiedän miltä sinusta tuntuu. Vaikka oikeasti en tiedäkkään, olen vain kokenut samaa. Mutta silti aivan eri asia.
Mutta jos sulle tulee joskus olo, että se olisi ollut sun vikaasi. Älä ikinä anna sen tunteen vallata sua, se EI mistään kohtaan ollut sun vikaasi.
Auttaisiko jollekkin ihmiselle puhuminen? Sillä ymmärrän hyvinkin, jos et halua hänestä ilmoitusta tehdä. Eihän ne asiat koskaan ole niin yksiselitteisiä. Hän kuitenkin on/oli ystäväsi.
Älä jää asian kanssa kuitenkaan yksin, olet rakas. Ja rohkea kun jaoit asian tännekkin. <3
Järkyttävää! Toivon että pääsit kertomaan tästä jollekin viranomaiselle :o
Ihan tajutonta miten on otsaa!!
Voin näin yleisesti sanoa, että oon menny ite läpi samantyylisestä tapahtumasta menneisyydessäni. En sen tarkemmin puhu kun omalla nimellä täällä...
Tästä sun tapauksesta on jo pari kuukautta aikaa, mutta älä missään nimessä päästä tuota kaveria helpolla, älä tee samaa virhettä kun minä.
Äläkä missään nimessä syytä itseäsi ainakaan tästä!
Voimahaleja täältä <3
Lähetä kommentti