Kelpaat kelle vaan

Nyt tämä tyttö ihan oikeasti aikoo parantua. Enhän minä ole kuin vasta puoli vuotta kiikkunut edes takaisin välillä laihduttaen ja välillä syöden normaalisti. Ihana Fun Light -blogi sai kuitenkin jotain liikkeelle aivoissani, ja tajusin vihdoinkin, että en minä angstaamalla parane! Ruoka- ja liikuntapäiväkirjathan jätin onneksi jo ennen kesää kokonaan pois kuvioista, mutta vielä pitää unohtaa thinspo-kuvat ja nälän tunteesta nauttiminen, ja alkaa syödä normaalisti, opetella tuntemaan milloin on nälkä ja milloin ei! Tämän tajuaminen teki oloni jotenkin helpottuneeksi, sillä nyt tunnen itse voivani tehdä oloni paremmaksi. Pikku hiljaa minusta tulee yhtä onnellinen kuin kuvan tytöstä :)

Samaisesta Fun Light -blogista bongaamani Juha Tapion kappaleen "Kelpaat kelle vaan" sanat saivat minut melkein itkemään muistojen tulviessa mieleeni. Juuri kyseistä kappaletta kuuntelin muutama vuosi sitten, kun olin masennukseni pohjalla ja mietin joka päivä kuolemaa. Tämä oli ainoa kappale, joka antoi minulle lohtua - minusta tuntui että Juha Tapio näki suoraan sisälleni pahaan oloon. Tässä hieman havainnollisemmin tuonaikaiset tuntemukseni lyriikoiden välissä:

Hetken vielä

tämä puoli maailmaa

hetken vielä

nukkuu yötä valkeaa

[Masentunut oloni tuntui siltä, että olen koko ajan puoliksi unessa. Samalla tuntui, että koko elämä on yhtä unista sumua, ikään kuin jonkin paksun huurun takana, enkä ihan saa otetta siitä. Kuitenkin laitoin toivoni sanoihin "hetken vielä" - ehkä minunkin huuruinen näkymäni olisi vain väliaikaista, ja voisin taas hetken päästä olla onnellinen.]

sä mietit kuinka

mikään satuttaa voi niin

parhaat vuotes

kaikki maahan poljettiin

[Minua kiusattiin koulussa monia vuosia, ja mietin joka päivä, mikä minussa oli vialla. Miksi muut halusivat satuttaa minua ja miten se tuntui niin järkyttävän pahalta? Teinivuoteni menivät ihan hukkaan, vietin ylä-asteen kaikki päivät kotona yksin, kun minulla ei ollut ketään kavereita. Minulta jäivät siis välistä kaikki teini-iän seurustelusuhteet, kaverien kanssa hengailut, ihan liian myöhäiset kotiintuloajat, salaa kännäily ja yksinkertaisesti koko nuoruus. Vielä tänäkin päivänä olen siitä katkera, sillä kokemusten puute näkyy elämässäni päivittäin, itsetuntoni on repaleinen ja nautin ihan eri tavalla asioista, joita muut pitävät jo tylsinä ja monta kertaa koettuina. Tunnen itseni jälkeenjääneeksi.]

puoltakaan en sun kivustas voi tietää

sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää

[Monien voi olla vaikea käsittää, miten paljon surua ja kipua olen joutunut kokemaan, sillä en ole koskaan uskaltanut näyttää sitä kunnolla ulospäin enkä siksi ole myöskään koskaan saanut minkäänlaista hoitoa ongelmiini. Pidin kiusaamisen, masennuksen ja syömishäiriön kokonaan sisälläni pitkään, ja vasta tultuani parempaan kuntoon olen uskaltanut avautua siitä muillekin. Siksi monet eivät ymmärrä, että vaikka nyt voin jo paremmin, minulla oikeasti oli ihan helvetin vaikeaa. Juha Tapio oli tuolloin ainoa, joka ymmärsi tämän, ja unelmoin siitä, että joskus joku muukin ymmärtäisi. Unelmoin siitä vieläkin...]

mut joku aamu

mä tiedän sen

sä heräät huomaamaan

sinä selvisit

ja kelpaat kelle vaan

[Nämä riimit toivat ahdistuksen keskellä ihan valtavasti lohtua. Tahdoin uskoa lujasti siihen, että vielä joku päivä minäkin olen onnellinen, että joskus minutkin hyväksytään muiden joukkoon. Joka ilta ajattelin, että seuraava aamu saattaa olla jo parempi, aina tulee uusi päivä ja uusi mahdollisuus. Unelmani pitivät minut kasassa, ja joka päivä jaksoin nousta sängystä sen ajatuksen voimalla, että ehkä tänään tapaan sen jonkun, joka arvostaa minua. En antanut itseni lannistua lopullisesti, koska tiesin, että jos luovuttaisin unelmieni suhteen, peli olisi menetetty. Vaikka kuinka halusin kuolla, kuuntelin näitä sanoja ja luotin niihin, koska minulla ei ollut muutakaan.]

ja sä oot kaunis

vaikket enää tunne niin

[Näiden sanojen kohdalla itkin joka kerta. Joka päivä katsoessani itseäni peilistä tunsin sihan järjetöntä surua ja mietin miksi juuri minun piti olla niin ruma ja ällöttävä, kun muut olivat niin kauniita. Yritin nähdä kasvoissani ja vartalossani edes jotain sievään viittavaa, mutta löysin pelkkiä virheitä ja puhdasta rumuutta. Kukaan ei koskaan kehunut minua kauniiksi, joten miten olisin itsekään luullut niin? Yritin luottaa siihen, että joskus vielä jollain tavalla näkisin itseni kauniina. Unelmoin siitä, että joku ihana mies joskus rakastuisi minuun ja näkisi minut eri tavalla. Minulle olisi riittänyt, että yksi ainoa ihana mies näkisi minussa jotain kaunista ja ihanaa - silloin ei haittaisi, vaikka koko muu maailma näkisi minut rumana.]

ne vaikka veivät

sulta uskon ihmisiin

[Kiusaajani todellakin muuttivat käsityksiäni ihmisistä. En enää luottanut kehenkään, ja vieläkin uusiin ihmisiin tutustuessani epäilen, että he eivät oikeasti pidä minusta. Koin niin paljon hyljeksintää ja ilkeyttä, että luulin oikeasti olevani jollain tavalla ihan hirveä ihminen. Joka ilta rukoilin Jumalalta, että Hän muuttaisi minut normaaliksi, mukavaksi ja nätiksi tytöksi, jonka kanssa ihmiset haluaisivat olla.]

Laulujen voimaa ei siis pidä aliarvioida. Vaikka monet muutkin kappaleet olivat minulle tuolloin äärettömän tärkeitä, oli tämä reilusti ylitse muiden. Kuunnelkaa musiikkia, jaksakaa unelmoida ja uskokaa parempaan tulevaisuuteen. Minäkin olen selvinnyt jo tänne asti, ja eteenpäin pusketaan, hetki kerrallaan! :)